Blues testaa Tapparan uusiutuneen puolustuksen

LIIGA / Ennakko
Lauantain iltaottelussa Tappara luisteluttaa näytille uudistuneen puolustuksensa. Neljä tappiota putkeen kokeneet kirvesrinnat ovat hankkineet takalinjoilleen Lauri Kinoksen, Pasi Petriläisen ja Dale Clarken.

Kotijoukkueen alkukausi on ollut hankala. Pelisysteemin kanssa on ollut vaikeuksia ja lisäksi puolustus on osoittautunut joukkueella odotettua heikommaksi. Matthieu Descoteaux osoitti potentiaalia, mutta oli polvileikkauksen jäljiltä kolme kertaa hitaampi ja kankeampi kuin Mikko Luoma. Lisäksi Mikko Pukka on pelannut alkukauden reilusti alle tasonsa, tai sitten osoittanut tasonsa liigaan kelpaamattomaksi.

Nyt Tapparan puolustus vaikuttaa jälleen kilpailukykyiseltä, vaikka Lauri Kinos ja Dale Clarke ovat kirjoittamattomia kortteja liigaympyröissä, ja Pasi Petriläisen kunto on kysymysmerkki. Joka tapauksessa Pukkaa ja Descoteauxia heikommin ei kolmikko voi suoriutua. Nyt Tapparan puolustuksessa on sentään tiukkaa rehellistä kamppailua peliajasta eikä heikkoja suorituksia suvaita kuten aikaisemmin, kun ei ollut korvaajia.

Hyökkäyspelissäkin tekemistä

Tapparan puolustussysteemi on ollut kovan kritiikin alla. Mika Lehto on saanut maalilla pelastaa puolustuksen sekoiluja useaan otteeseen. Nyt pakkikalusto on saanut vahvistusta, mutta vieläkään ei tiedetä pystyvätkö nämäkään pelaajat toteuttamaan puolustustaktiikkaa onnistuneesti.

Tekemistä on kuitenkin vielä myös hyökkäyspelissä. Avauspeli ja hyökkäyksiinlähtö on toivottoman hidasta ja vaikeuksia on etenkin hyvin keskialuetta puolustavia joukkueita vastaan. HPK-ottelu kävi tästä hyvänä esimerkkinä. Toki Tappara oli tullut eteenpäin Tampere-cupin jumbofinaalista pelillisesti, vaikka tulos olikin tällä kertaa heikompi.

Ongelma ei ole kuitenkaan pelkästään hyökkäyksien käynnistämisestä. Tapparalta puuttuu selvästi vielä kärkkäitä maalinälkäisiä laitureita. Marko Ojanen ei ole viime vuoden vedossa eikä Petri Variksen harteille voi kaikkea lykätä. Dylan Gyori on ollut alkukaudesta korkeintaan rivimies eikä todellinen vahvistus. Lisäksi Sami Venäläinen ja Johannes Alanen eivät ole osoittaneet sellaisia otteita, joilla pelipaikka kahdesta ensimmäisestä ketjusta olisi ansaittu.

Jos uusia miehiä ei hyökkäykseen saada, niin nykyisten pelaajien on pystyttävä huomattavasti röyhkeämpiin ratkaisuihin. Lisäksi viimeistelyä on parannettava. Nyt maalinteosta ovat vastanneet kokeneet konkarit Barkov, Ojanen ja Varis sekä puolustuksen ykkösnimet Pasi Puistola ja Pekka Saravo.

Myös Bluesilla heikko jakso

Komeasti runkosarjan aloittanut Blues on joutunut taipumaan kolmessa perättäisessä ottelussa niukasti. Myös vastustajat ovat olleet espoolaisjoukkueella varsin vahvoja, joten varsinaisesta kriisistä ei voida puhua.

Blues on opittu tuntemaan varsinaisena tähtisikermänä, joka jää kauaksi mestaruustaistosta, koska pelaaminen joukkueena tökkii. Viime vuosina tämä on kuitenkin muuttunut, josta hyvänä osoituksena oli viime kauden pudotuspelit, joissa Blues antoi mestarijoukkue Tapparalle ehkä kovimman vastuksen.

Tällä kaudella Blues on pelannut ehkä vieläkin kurinalaisemmin. Joukkue puolustaa erittäin hyvin, mikä on omiaan vaikeuttamaan jo muutenkin kangertelevaa Tappara-hyökkäystä. Kurinalaisen joukkuepelin lisäksi espoolaiset pyrkivät myös pitämään kiekkoa mahdollisimman paljon. Sama taktiikka, johon Tappara on pyrkinyt, mutta toistaiseksi selvästi huonommin tuloksin.

Bluesin kurinalainen pelityyli on aiheuttanut sen, että joukkue ei enää elä ja kuole Jan Calounin mukana. Alkukauden pelit ovatkin päästäneet parrasvaloihin tutun, mutta viime kausina heikohkosti pelanneen, duunarin Marko Tuomaisen. Toki myös hyökkäyspään ulkomaalaisvahvistukset Jan Caloun, Ladislav Kohn ja Bruce Gardiner ovat olleet odotetun kovia.

Tärkeä ottelu

Lauantain pelissä on panoksena ne samat tutut runkosarjan kaksi pistettä kuin muissakin otteluissa. Kuitenkin kamppailu on molemmille joukkueille henkisesti varmasti paljon merkittävämpi. Neljän ottelun tappioputkessa oleva Tappara kaipaa voiton tuomaa itseluottamusta. Helppoa ei ole myöskään espoolaisjoukkueella. Kolme perättäistä ottelua ovat päättyneet tappioon. Bluesia kuitenkin helpottaa jo viime kaudella yhdessä vietetty aika ja hankittu itseluottamus. Joka tapauksessa selvää on, että perättäiset maalin tappiot rassaavat joukkuetta kuin joukkuetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle