Revanssihenkeä Kisapuistossa

LIIGA / Ennakko
Perjantai-illan huumaa Lappeenrannassa tarjoavat SaiPa ja KalPa. Sarjakärjessä porskuttava Kuopion KalPa saapuu kahden viikon sisään toiselle itärajan vierailulleen. Lappeenrantalaiset ovat löytäneet peliinsä uutta ideaa, joten vieraille ei ole tiedossa helppoa iltapuhdetta.

Kuntokäyrät

SaiPa jatkoi hyviä edellisviikon otteitaan keskiviikkona Hämeenlinnassa jatkoaikavoitolla. Peliä kauttaaltaan hallinneet sputnikit olisivat voineet ratkaista ottelun hyväkseen jo varsinaisella peliajalla lukuisista maalipaikoistaan. Isännät ovat neljän ottelun pisteputkessa ja ovat nousseet iskuetäisyydelle taistoon viimeisistä pudotuspelipaikoista. Viime kotipelistään pitkästä aikaa voiton ottanut lappeenrantalaisryhmä haluaa varmasti jatkaa samanlaisia otteita myös perjantaina.

Illan vierailijaa ei ole moni tällä kaudella pystynyt pysäyttämään. Tilastotappion Lahdessa kokeneet kilpipaidat jatkoivat keskiviikkona tuttua voittotahtiaan Bluesin kustannuksella. Yhdeksän pisteen sarjajohtoon karanneet kuopiolaiset ovat olleet koko syyskauden tiivis ja voitontahtoinen joukkue. Paljon kehuja kerännyt Matti Kuparisen johtama ykkösketju on ollut pelistä toiseen vastustajille liian vaikea pideltävä.


SaiPan jenkkipakki Brian Salcido on löytänyt peliinsä uutta draivia.

Ratkaisun paikat

Mustapaitaiset isännät kokivat tuttua tehottomuutta avatessaan joulutaukoa edeltävän viikon Hämeenlinnassa. SaiPan onneksi ykköskenttä Jarno Koskirannan johdolla pelasti maaleillaan tärkeät pisteet vierasottelusta. Lappeenrantalaiset ovat hallinneet kenttätapahtumia ja luoneet otteluissa useasti enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja, mutta tehokkuus ja ratkaisukyky ovat olleet perjantaina kohtaavilla joukkueilla aivan eri sfääreissä.

Joukkueiden tasoerot ovat minimissä ja sen osoittivat tuplaottelut parisen viikkoa sitten, jolloin KalPa nipisti maalin erolla molemmat ottelut edukseen, toisen tosin vasta voittolaukauskisan jälkeen. Molempien joukkueiden ylivoimapeli on toiminut kauden aikana hyvin, mutta SaiPan alivoimapeli on koko kauden ajan ollut kehnoa ja passiivista, joten isäntien on pysyttävä mahdollisimman hyvin poissa Kisapuiston jäähyaitiosta. Kuopiolaisten ratkaisuosasto on sen verran laaja, että se osaa käyttää mahdolliset miesylivoimatilaisuudet tappavasti hyväkseen.

SaiPa on tällä kaudella kokenut jo kolme tappiota kuopiolaisille, joten revanssihenki kytee vahvasti sputnikkien viimeisessä kotipelissä ennen joulutaukoa. Ottelusta on odotettavissa edellisten kohtaamisten valossa fyysinen ja vauhdikas vääntö, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Kokoonpanot

Isäntien ykköskokoonpanosta on sivussa vain ikävään loukkaantumiskierteeseen ajautunut Antti Aarnio. Torjuntavastuuta kantaa miehekkäästi viime otteluissa esiintynyt juniorivahti Richard Ullberg.

Kuopiolaisten sairastilanne on yhtä hyvä, sillä poissa on vain pitkäaikaispotilas Jyri Junnila. Moskovan EHT-turnaukseen valittu Mikko Koskinen vartioi todennäköisesti KalPa-maalia perjantaina.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

SaiPa M S P
1.Jesse Saarinen 1 2 3
2.Elmeri Kaksonen 1 2 3
3.Brian Salcido 1 2 3
4.Jarno Koskiranta 2 1 3
5.Richard Lintner 0 2 2
KalPa M S P
1.Tuomas Kiiskinen 0 4 4
2.Sakari Salminen 2 2 4
3.Tommi Jokinen 1 2 3
4.Sami Kapanen 0 2 2
5.Tommi Miettinen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle