Vieraita kaukaa

LIIGA / Ennakko
SaiPan taistelu playoff-viivan tuntumassa jatkuu, kun vieraaksi saapuu kylmän pohjoisen kärppälauma. Jäädyttävätkö oululaiset keltapaidat vai häikäiseekö sputnikin lento Kärpät?

Peliä takana 5 minuuttia ja taululla lukemat 0-1 tai enemmän, siinä on ollut viimeisimpien SaiPan kotiottelujen ensimmäisen erän kuva. Loppuerä menee vierailijan pyörityksessä ja vain tuuri ja maalivahtien onnistumiset pitävät kotijoukkueen mukana. Sitten koittaa

toinen erä. Keltainen pyörremyrsky iskee ja peliä käydään vain Kisapuiston kaupungin puoleisessa päässä. Väkisin rinnalle ja ohi, kolmannessa puolustetaan onnistuneesti johtoa ja kotivoitto tulee valtavan taistelun kautta.

Ei siinä mitään jos voittoja jaettaisiin yhden erän perusteella, mutta kun se ei aina riitä, tuskin riittää lauantaina Kärppien laajaa materiaalia vastaan. SaiPan olisi onnistuttava pelin kaikissa kolmessa erässä, koko ajan harvemmin onnistutaan, mutta erän mittaiset koomailut ovat turmioksi. Mikä siis avuksi, toinen erä jolloin SaiPa hyökkää kaupungin puoleiseen päätyyn on ollut järjestään SaiPan parhaita. Olisiko ratkaisu siinä että vaihdettaisiin homma niin että SaiPa hyökkäisi sinne päin yhden erän sijasta kaksi erää, näin voiton todennäköisyys kasvaisi, vai kuinka?

Ylläoleva kuulostaa henkimaailmaan ja typeriin uskomuksiin uskomiselta, mutta eipä tuohon pelin ailahteluun tunnu löytyvän muitakaan keinoja, joten miksei poppakonstit. Jos pisteitä meinataan Lappeenrantaan saada olisi peliin saatava tasaisuutta jota alkukaudella nähtiin, jos se on joskus osattu, ei luulisi olevan vaikeaa kaivaa se jälleen esiin. Rennosti vaan, kyllä se siitä.

Kärpäthän se

Oululaiset vastustajamme saapuvat Lappeenrantaan luultavimmin jo perjantai-iltana ja latautuvat huolella otteluun koko lauantaipäivän. Tämä latautuminen on monasti koitunut vierailijan kohtaloksi sillä tekemisen puute on puuduttanut vierailijan aivan tukkoon ja SaiPa on saanut helpot pisteet. Nyt tuskin on kyse helpoista pisteistä SaiPalle, vaikka Kärpät on hieman SaiPan tyylisiä ailahtelevia otteita esittänytkin. Vierailija lähtee otteluun ennakkosuosikkina ja se on aiemmin sopinut kotijoukkueelle.

Kärppien hyökkäysarsenaali on paperilla kovan oloinen, mutta aivan yskimättä sekään ei ole toiminut. Kohuhankinta Petr Ton joutui Ilvestä vastaan jopa penkin päähän maistelemaan mailan tuppensa makuvivahteita. Tällaiseen ei aikaisemmin ole Tonin tarvinnut tottua, herääkö Ton vai häviävätkö loputkin pelihalut? Ennen joulua loukkaantunut Petr Tenkratkin on vaipunut siitä tasosta jota ennen loukkaantumistaan esitti, Lappeenrannassa kyllä muistetaan Tenkratin hyvä peli edellisellä vierailulla.

Viimeksi Lappeenrannassa käydessään Kärpät esitti vauhdikasta ja näyttävää peliä, joka kuitenkaan silloisen huippuvireisen SaiPan kaatoon ei riittänyt. Tällä kertaa kärppien tuskin tarvitsee niin hyvään esitykseen venyä jos ei SaiPan peli parane. Toivottavasti nähdään kuitenkin viihdyttävä kiekkoilta ja komeita maaleja.

Muuten kukapa muistaa SaiPan hahmon edellisestä pelistä? Kärppien kaikki kaikessa oli 2+1 tehoillut Tenkrat, mutta kukapa tehoili SaiPalta?

» Lähetä palautetta toimitukselle