Piristynyt SaiPa jahtaa lisää voittoja

LIIGA / Ennakko
Ruhtinaallisten neljän harjoituspäivän vahvistama SaiPa kohtaa vaikeuksien kanssa painivan JYP:in. SaiPan edellinen kotiottelu muodostui erikoiseksi jäähyjen täyttämäksi näytelmäksi, josta keltapaidat selvisivät lopulta voittajina. JYP käy läpi omaa tuskien taivaltaan, jonka päättyminen kuitenkin on päivä päivältä lähempänä.

Torstai-illaksi Lappeenrantaan saapuva JYP on ollut kautta aikojen viheliäinen vastustaja SaiPalle Kisapuistossa. Tilastot tukevat tätä olettamusta, sillä viimeisten kolmen kauden aikana SaiPa on kotikaukalossaan hävinnyt JYP:lle yhtä monta kertaa kuin on keskisuomalaiset voittanutkin. Viime kaudella vaaka oli hivenen SaiPan suuntaan kallellaan, sillä JYP hävisi kolmesta Lappeenrannassa pelaamastaan ottelusta kaksi.

Tällä hetkellä JYP on pahassa kurimuksessa. Takana on kahdeksan perättäistä normaalilla peliajalla hävittyä ottelua, eikä viitteitä kurssin kääntymisestä ole juuri näkynyt. Rauhallisuudestaan tunnettu päävalmentaja Matti Alatalo otti jo viime lauantaisen HIFK-tappion jälkeen yllättävän kärkkäästi kantaa joukkueensa tämänhetkiseen tilaan.

- Kovilla ollaan. Tällä virhemäärällä on ihan sama kuinka me pelataan tai mitä me yritetään. Mutta tappioputki täytyy kohdata ja se vaatii toimenpiteitä. Tämä on nyt kova haaste niin valmennukselle, mutta myös pelaajille. Eivät hekään voi väistää vastuuta.

JYP vastasi päävalmentajansa haasteeseen tiistaina taistelemalla reilut kaksi erää tasaisesti hurjassa syyskunnossa olevia Kärppiä vastaan. Työmäärä ei tuolloin riittänyt voittoon, mutta se antoi positiivisen signaalin torstaiseen SaiPa-otteluun. Samanlaisella sykkeellä voisi hyvinkin kaatua ennakolta huomattavasti Kärppiä miedompi vastustaja.

Lappeenrantalaisia ilonaiheita

Jos vierasjoukkue JYP on ollut vaikeuksissa oman pelinsä kanssa, niin kovin paljoa vakuuttavammin ei SaiPakaan ole kauttaan aloittanut. Ainoastaan neljä ottelua kahdestatoista on päättynyt keltamustien voittoon. Pientä valoa on kuitenkin jo näkyvissä, sillä SaiPalla on orastava kotivoittoputki aluillaan, kun sekä Blues että Lukko ovat joutuneet lähtemään kotimatkalleen tappio niskassaan.

Suurta osaa SaiPan parantuneissa otteissa ovat näytelleet jo pitkään joukkueen tukipilareiksi tiedetyt Frank Banham, Petri Kokko, Petr Sachl ja Timo Hirvonen. Tämä tuhonelikko on tehnyt viimeisissä kolmessa ottelussa yhteensä huikeat tehopisteet 8+18=26! Näiden tehomiesten hirmukunnon säilyminen olisi kotijoukkueen syyskauden kannalta elintärkeää, sillä muusta pelaajamateriaalista ei ole tähän mennessä irronnut tehoja juuri lainkaan. Ei tarvitse olla kummoinenkaan poppamies ennustaakseen, että JYP kiinnittää jonkinlaista erityishuomiota näiden pelaajien pysäyttämiseen.

SaiPan edellinen kotiottelu Rauman Lukkoa vastaan piirtyi aikakirjoihin jäähyjen rikkomana tapahtumana. Päätuomarina toiminut Aleksi Rantala tuomitsi ottelussa yhteensä vähemmän mairittelevat 21 kaksiminuuttista ja ottelun kaikki maalit syntyivätkin erikoistilanteista. SaiPa pääsi harjoittelemaan ylivoimaa 10 kertaa ja onnistui tekemään näistä peräti neljä maalia. Ottelut helpottuvat SaiPan kannalta jatkossa oleellisesti, jos ylivoimavire säilyy Lukko-ottelun kaltaisena.

Putket katkolla

Viimeisimmillä onnistuneilla kausillaan SaiPa on elänyt hyvin pitkälti kotiotteluistaan ja kotitaian löytäminen olisi edelleen elintärkeää pudotuspelipaikkataistelussa säilymisen kannalta. Kisapuistolla on tunnetusti historia karmivana vierashallina, mutta viime kausina tuo imago on hivenen horjunut. Voitto hurrikaanipaidoista kasvattaisi SaiPan voittoisien kotiotteluiden putken jo kolmeen ja Kisapuiston taika olisi piirun verran lähempänä löytymistä. Heikki Mälkiällä on rutkasti omakohtaista kokemusta Parkkarilan hallin mahdin voimasta, joten tuota hurmosta kaivettaneen esiin tosissaan.

Vierailijoille Lappeenrannan ottelu tulee hankalaan paikkaan. Tappioputki olisi saatava nopeasti poikki keinolla millä hyvänsä, tai kausi on paketissa ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. SaiPa-ottelu on JYP:n kolmen vierasottelun putken ensimmäinen koitos ja tappio tästä ei ainankaan helpottaisi reissuja Poriin ja Espooseen. Tappion välttäminen vaatisi käytännössä koko joukkueen ryhtiliikettä. Valmentaja Alatalo on tunnetusti ennenkin kyennyt herättämään joukkueensa lyhyessä ajassa, joten mitään mahdotonta ihmettä JYP:in voitto ei vaadi.

JYP:n puolustuspään loukkaantumisia paikkaava romuluinen Eerikki Koivu tekee ottelussa SM-liigadebyyttinsä. Torstain peli on SaiPan puolustaja Harri Tikkasen uran 200. liigaottelu.

» Lähetä palautetta toimitukselle