Jokerit kuumaan Kisapuistoon

LIIGA / Ennakko
SaiPa ryösti Jokerit syyskuussa.
Kuva © Jussi Kivimäki
Lappeenrannassa iskevät yhteen kaksi viime aikoina vaihtelevin tuloksin pelannutta joukkuetta. Sarjavitonen SaiPa haastaa sijaa ylempänä olevan Jokerit loppuunmyydyn Kisapuiston yleisön edessä.

Molemmat joukkueet ovat pelanneet maaottelutauon jälkeen kaksi ottelua. SaiPa hävisi tiistaina Bluesille Espoossa voittomaalikilpailun jälkeen ja torstaina HPK kylvetti kotijoukkuetta Lappeenrannassa 5-3-luvuin.

Jokerit puolestaan isännöi ensin tiistaina Ässiä ja torstaina narripaidat kohtasivat Helsingin paikalliskamppailussa IFK:n. Ässät onnistui katkaisemaan Jokereiden 12 ottelun pisteputken ja samalla aiheuttamaan joukkueen kolmannen peräkkäisen tappion 5-2-numeroin.

Jokerit kuitenkin ryhdistäytyi torstaihin mentäessä ja joukkue nappasi tärkeän voiton kiistakumppanistaan hyvätasoisen ottelun päätteeksi. Etenkin toisessa erässä laidat ryskyivät ja meno kentällä muistutti intensiteeltitään pudotuspelikiekkoa. Voittomaalin IFK:n verkkoon napautti Ilari Filppula hienon paluun liigakentille pelikieltonsa jälkeen tehneen Semir Ben-Amorin syötöstä.

Tunne vai materiaali?

Jokerit on ollut viime vuosina todella vahva vierailija Kisapuistossa. Nyt kuitenkin SaiPalla on takanaan yleisöryntäyksen tuoma tuki, joka luo joko voittopaineita tai tuo aivan uuden vaihteen lappeenrantalaisten pelaamiseen.

SaiPalla on allaan heikko suoritus torstailta, eikä HPK-ottelun kaltaista alun lepsuilua tulla todennäköisesti näkemään. On helppo veikata, että SaiPa laittaa kaikkensa peliin ja neljän tasaisen hyökkäysketjun paine vierailijan kenttäpäädyssä tulee olemaan kova. Sitä se oli myös joukkueiden edellisessä kohtaamisessa syyskuussa areenalla, kun SaiPa haki täyden pistepotin Helsingistä.

Sputnikkien urakkaa vaikeuttamaan saapuu kuitenkin pelinsä torstaina jälleen uomiin saanut vierasjoukkue. IFK-ottelu toi Jokereille tärkeitä onnistumisia, kun maalinteon kanssa tuskaillut Teemu Pulkkinen teki vapauttavan läpiajomaalin ja Steve Moses katkaisi neljän ottelun maalittoman putkensa komealla soolollaan.

Ottelun ratkaisu käydään pitkälti henkisellä puolella. Jos SaiPan henkinen tila on torstaista HPK-ottelun luokkaa, voisi pisteet lahjoittaa jo valmiiksi Helsinkiin. Jos taas lappeenrantalaiset tulevat peliin taistellen, voi loukkaantumisista kärsivä Jokerit löytää itsensä hyvinkin ahtaalta.

Pakat uusiksi

Jokereiden sairastilanne on tällä hetkellä lohduton. Viimeisimpänä joukkueen riveistä ovat tippuneet Suomen mittakaavassa aivan huippupelaajiin kuuluvat Valtteri Filppula, Ossi Väänänen ja Nichlas Hardt.

Lukuisat poissaolot näkyvät väistämättä Jokereiden peluutuksessa. Esimerkkinä mainittakoon, että joukkueen kakkosylivoimassa huseerasivat lähinnä häirintä- ja alivoimapelaamisestaan tunnetut Ben-Amor ja Juhani Tyrväinen.

Jokereiden valmennusjohto on tällä hetkellä pakotettu kuormittamaan avainpelaajiaan, kuten Ilari Filppulaa ja Erik Karlssonia. Maajoukkueen mukana tauon viettänyt Filppula vaikutti IFK-pelin avauserässä väsyneeltä, vaikkei itse myöntänytkään tätä ottelun jälkeen.

- Kyllä tässä jaksaa, johan se on joulukin kohta. Suomessa puhutaan aina ”härkäviikoista”, mutta eivät nämä ole mitään verrattuna AHL:ään, jossa on koko ajan samanlaista.

SaiPan sairastilanne on lauantaista vastustajaansa huomattavasti parempi. Vakiokokoonpanon miehistä ainoastaan Simo-Pekka Riikola on sairastellut, mutta puolustaja lienee lauantaina jo pelikunnossa. Hyökkääjät Jesper Piitulainen ja Tomi Leivo pelaavat viikonlopun Jukureiden mukana Mestistä.

Lappeenrantalaiset sekoittivat ketjukoostumuksiaan HPK-pelin kolmanteen erään ja onkin mielenkiintoista nähdä, ovatko Pekka Tirkkosen muutokset pysyviä. Kauden heikoimman pelinsä pelannut ja maalilta pois vaihdettu Jani Nieminen palannee tolppien väliin.

Seuraa Heitä

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Jättiläismäinen hyökkääjä tulee extralatauksella otteluun. Jokereiden kasvatti on ampunut jo kuusi maalia tällä kaudella, vaikka on istunut muutamia pelejä katsomossakin. Väkivahva maalinedusvääntäjä on hankala pideltävä puolustajille.

Erik Karlsson #65 | Pittsburgh

Puolustaja

Jokereiden ylivoiman sielu on tällä hetkellä enemmän haitaksi, kuin hyödyksi joukkueelleen. Joutuu pelaamaan liikaa loukkaantumisten runtelemassa pakistossa ja ei tällä hetkellä anna itsestään kaikkea kentälle. Hidastaa joukkueensa peliä kiekonhautomisellaan. Skarppauksen paikka.

» Lähetä palautetta toimitukselle