Tuttuja tulee kylään

LIIGA / Ennakko
Muistaako Ari-Pekka Selin mennä oikeaan vaihtoaitioon?
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Kisapuiston perjantai-illan huumaan SaiPan vieraaksi saapuu HPK. Monelle vierasjoukkueen pelaajalle Kisapuisto on tuttu kaukalo, sillä seitsemän heistä on edustanut urallaan SaiPaa.

Jos on Lappeenranta tuttu pelaajille, niin sitä se on myös HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selinille, joka vielä viime kaudella toimi SaiPan pääkäskijänä. Selin on saanut uuden joukkueensa varsin mukavaan menoon. Sarjan häntäpäähän veikattu joukkue otti kuudesta ensimmäisestä pelistään viisi voittoa. Tuon jälkeen suunta on kuitenkin muuttunut ja nyt hämeenlinnalaiset ovat jääneet kahdesti ilman pisteitä.

SaiPa on HPK:n tavoin hävinnyt kaksi edellistä peliään ja molemmilla joukkueilla onkin perjantaina tehtävänään orastavan tappioputken katkaiseminen. Selinin aikakaudella SaiPa sortui muutaman kerran pitkiin tappioputkiin, jotka olivat kohtalokkaita menestyksen kannalta. Nyt Pekka Tirkkosen päävalmentajakaudella SaiPa on ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa että voitto pitäis ottaa etteivät tappiot ala murentaa joukkueen itseluottamusta.

Tirkkosella on selvä resepti siihen, kuinka SaiPa palaa voittojen tielle.

- Yritetään keskittyä aina vain seuraavaan peliin, palata omille raiteille ja ottaa oppia edellisestä. Tampereella otettiin liikaa jäähyjä. Pelattiin myös huolimattomasti. Peliä pitäisi muuttaa yksinkertaisemmaksi.

- Ilves oli fyysinen ja liikkui paremmin, olimme vähän jaloissa. Ilves oli kaikissa kamppailuissa myös nälkäisempi ja halukkaampi. Näissä asioissa yritetään huomenna palata takaisin siihen meidän omaan työteliääseen ilmeeseen.

Paremmin vieraissa

SaiPa on yleensä tunnettu kovana kotijoukkueena, mutta tällä kaudella molemmat varsinaisella peliajalla tulleet tappiot ovat kuitenkin kotikaukalosta. Suuri syy kotiotteluiden tappioihin on ollut tehoton ylivoimapeli. SaiPa on SM-liigan paras joukkue ylivoimalla vieraskaukaloissa, mutta heikoin kotonaan. Tämän osa-alueen korjaamalla alkaa kotivoittojakin varmasti tulla.

- Kotipelit ovat olleet pienestä kiinni. Oikeissa paikoissa vastustajat ovat kylmäpäisesti ratkaisseet pelit. Itse taas ei ratkaisupaikoissa olla onnistuttu. Blues- ja JYP-otteluissa molemmissa meillä oli paikat, mutta vastustaja tarpeeksi kärsivällisesti malttoi pelata ja sai onnistumiset niissä. Meidän pitäisi saada röyhkeyttä ja päättäväisyyttä enemmän kun maalintekopaikka tulee, kertoi Tirkkonen mietteitään peliä edeltävänä päivänä.

Suuri entisten keltamustien määrä on huomioitu myös SaiPan riveissä ja Tirkkonen odottaakin perjaisesta pelistä kovaa kamppailua sarjapisteistä.

- Sieltä on odotettavissa erittäin sitoutunut, taisteleva ja hyvähenkinen HPK. Varmaan tulee hyvä taistelupeli, kumpikin on aloittanut kautensa hyvin. Ja onhan siellä paljon entisiä saipalaisia HPK:ssa, joilla on varmasti halua näyttää. Meidän pitää olla valmiina vastaamaan siihen kovaan kamppailuun.

Pientä viilausta kokoonpanoissa

SaiPan loukkaantuneiden lista on todella pitkä, mutta myös hyviä uutisia on sillä rintamalla luvassa. Poissa ovat edelleen Per Savilahti-Nagander, Antti Bruun, Mikko Pukka, Mark Lee, Ville Paalanen, Tomi Leivo ja Samuli Piipponen.

Ville Hämäläinen tekee paluun kokoonpanoon ja hänen paluunsa myötä on tulossa pieniä ketjumuutoksia. Ville Koho on nousemassa kakkosketjuun ja saa laitureikseen Anssi Löfmanin ja Jesse Mankisen.

SaiPan pelaava maalivahti päätetään pelipäivän aamuna.

HPK:lta ovat sivussa Juuso Honka ja Borna Rendulic. Edellisestä pelistä sivussa olivat myös keskushyökkääjät Ville Viitaluoma ja Arsi Piispanen. Molempien pelaaminen Lappeenrannassa on mahdollista.

Seuraa Heitä

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Neloskentän jättiläinen on käyttänyt pienen peliaikansa tehokkaasti. Yhden kauden maaliennätys on mennyt jo uusiksi ja piste-ennätyskin on enää yhden tehopisteen päässä.

Antti Aarnio #43 |

Laitahyökkääjä

Pienikokoinen Aarnio on tunnettu kovista taklauksistaan. Vastassa paljon tuttuja pelaajia, joita Aarnio haluaa varmasti muistuttaa siitä miltä Aarnion taklaukset tuntuvat.

» Lähetä palautetta toimitukselle