Mitä nyt SaiPa?

LIIGA / Ennakko
Viimeiset reilut kymmenen ottelua syvällä murheen alhossa vaeltanut kotijoukkue saa vieraita Helsingistä ja tarkemmin HIFK:n. Kissapedot ovat aina sytyttäneet lappeenrantalaisyleisön, nyt kuitenkin keltanutut ovat pelanneet niin huonosti, että saa nähdä onko yleisöä tunnelmaksi asti.

SaiPan viimeisimmästä kotivoitosta on aikaa jo niin paljon että ainakaan tämän kirjoittaja ei sitä todellakaan muista, vastustaja taisi olla Ässät. Tuon helposti tulleen voiton jälkeen ei ole riemunaiheita Kisapuistossa juuri nähty, eikä sen puoleen vieraspeleissäkään. Koko joukkueen onnistumista ei ole tapahtunut miesmuistiin, koko joukkueen vahva panoshan oli juuri alkukauden SaiPan tavaramerkki. Nyt kerrallaan onnistuu vain muutama pelaaja, muiden vaellellessa varjojen mailla. Harvoja tasaisesti pelanneita ovat hyökkääjätulokas Kalle Kerman sekä puolustaja Aki Tuominen.

Missä on Machulda

Vaikka SaiPan syömähammas numero yksi on kentällä viipotellutkin, niin peliesitykset ovat olleet kaukana hyvästä. Ei enää pakkien haastamisia, ei hanakkaa laukomista, ainoastaan haluttoman näköistä luistelua ympäri kaukaloa ja tasaisin väliajoin tapahtuvaa pyllähtelyä. Tällaista Machuldaa ei ole Lappeenrannassa aiemmin nähty. Jossakin mättää, mutta mikä ja missä? Edellisen kysymyksen vastauksen keksijälle Jatkoajan Lappeenrannan toimitus myöntää erikoismaininnan.

Jotain olisi tapahduttava SaiPan pelaamisessa, hetkittäiset pirteät purskahdukset eivät riitä, vaan SM-liigaottelun voittaminen vaatii 60 minuuttia kovaa työtä. Alkukaudella tätä työtä tehtiin, mutta sen työn tekeminen loppui kun päästiin samaan viime kauden pistemäärän kanssa. Antoiko joku voittokiellon vai mitä ihmettä tuon jälkeen tapahtui.

Olisiko sopiva piristysruiske jonkinlainen kovemman luokan pelaajavaihdos vai mikä. Onneksi minä en ole se jonka täytyy tuo päätös tehdä.

Punaiset kissat

HIFK ei myöskään ole pelannut viime pelejään kovin mairittelevasti, viidestä viime pelistä on takana vain yksi voitto joka tuli torstaina Turussa komein 2-0 lukemin. Näitä pelejä ennen punapaidoilla oli kuitenkin vahva vaihe, joka tuotti muun muassa viiden ottelun voittoputken. Ja tässä onkin juuri ero SaiPan ja HIFK:n välillä, vaikka HIFK on pelannut ailahtelevasti on se silti pystynyt voittoihin, kun SaiPa on vain synkistellyt.

HIFK on aina Lappeenrannassa vieraillessaan pelannut kovaa ryminäpeliä ja jäähyjä on yleensä nähty. Jatkaako lauantai-illan huipennus tätä jo tutuksi tullutta linjaa vai pelataanko kaukalossa taitokiekkoa viimeisen päälle? Tunnelmaa varmasti hallissa on, sillä paikalla on saapumassa runsaasti HIFK:n kannattajia, jotka tunnetusti pitävät kovaa meteliä sekä paikalla lienee noin 3500 Saipan kannattajaa ja ainakin yksi Ilveksen kannattaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle