Porilaiset vierailulle Lappeenrantaan

LIIGA / Ennakko
Brian Salcidon otteissa on rutkasti parantamisen varaa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Liigakiekko palaa Lappeenrantaan reilun parin viikon tauon jälkeen, kun Ässät saapuu haastamaan sarjataulukossa jo yhdeksännelle sijalle vajonneen SaiPan. Joukkueet ovat tasapisteissä ennen illan ottelua.

SaiPan kannalta maajoukkuetauko tuli oivaan paikkaan. Lappeenrantalaisjoukkue on edellisestä kymmenestä ottelustaan voittanut ainoastaan yhden varsinaisella peliajalla. Ennen maajoukkuetaukoa SaiPa koki kaksi suoraa perättäistä tappiota Kärpille ja JYPille. Tiistaina nähtiin kuitenkin välähdys jo paremmasta, kun SaiPa voitti Champions Hockey Leaguen playoff-ottelussa sveitsiläisseura Genève-Servetten luvuin 5-2, ja eteni sarjassa kahdeksan parhaan joukkoon.

Ässät palasi tauolta jo tiistaina, kun se kävi haastamassa hyvässä vireessä olevan KalPan. Porilaiset saivat ryöstettyä KalPalta yhden pisteen, ottelun päätyttyä vasta voittolaukauskilpailun jälkeen numeroin 2-1. Ennen taukoa nähtiin myös Ässien osalta välähdys paremmasta tulevaisuudesta, kun se voitti TPS:n lukemin 5-1, Eero Elon iskettyä peräti neljä maalia.

Puolustuspäädyissä parantamisen varaa

Tiistain pelissä Ässien yhdeksi ongelmaksi muodostui KalPan agressiivinen karvaus. Tästä syystä patapaidat joutuivat pahimmillaan pyörimään omassa päädyssään melkein parikin minuuttia kerrallaan. SaiPan vikkeläjalkaiset hyökkääjät pystyvät samalla tavalla pistämään ässäpuolustuksen ahtaalle, joten hieman nopeampi avauspeli olisi porilaisilta suotavaa.

SaiPalla ennen taukoa suurimmat ongelmat olivat niin ikään puolustuspäässä. Erityisesti joukosta on erottunut Brian Salcido, jonka otteet eivät viime aikoina ole olleet toivotulla tasolla. Tiistaisessa CHL-pelissä asiaan ei juurikaan tullut muutosta, vaan joukkue jatkoi tuttua koomailua omassa päädyssään. Hyökkäyspäässä peli oli kuitenkin ketjumuutosten myötä saatu toimimaan, joista tuloksena olikin varsinaisella peliajalla vakuuttavat neljä maalia.

Kokoonpanot

Kotijoukkueelta ei alustavasti yhdenkään vakiokoonpanon pelaajan pitäisi olla loukkaantunut. Aloittavana maalivahtina lienee Jussi Markkanen.

Ässiltä on poissa pelistä viime ottelun tapaan yläraajavammasta kärsivä Tapio Sammalkangas, sekä alaraajavammaa poteva Michael Ryan. Juuso Riksman oli tiistaina maalillaan vakuuttava, joten hän aloittanee maalilla myös lauantaina.

Seuraa Heitä

Brian Salcido #33 |

Puolustaja

Salcidon odotettiin ottavan suurta roolia hänen palatessaan SaiPaan. Suuren roolin hän on myös ottanut, negatiivisessa mielessä. Parantaako lauantaina?

Juuso Riksman #34 |

Maalivahti

Esitti tiistaina loistavia otteita maalillaan. Jatkaako samalla tavalla myös lappeenrannassa?

» Lähetä palautetta toimitukselle