Rantapallot esiin - loma alkaa

LIIGA / Ennakko
Sunnuntainen koitos on sekä Pelicansille että Saipalle viimeinen peli ennen kesälomia. Jommalla kummalla joukkueella on mahdollisuus päättää kausi positiivisissa tunnelmissa. Mahdollista on toki sekin, että kumpikaan joukkueista ei esitä sunnuntaina mitään positiivista.

Pelicans opetti HIFK:ta

Lauantaina Pelicans yllätti kaikki asiantuntijatahot hyvällä pelillään Helsingissä. Ilman panosta pelanneet lahtelaiset kyykyttivät playoff-peleihin kovasti haluavaa IFK:ta. Kaikkea ei kuitenkaan voi laittaa ”petojen” kipsin piikkiin, sillä Kaanien esitys oli hallittu, tyylikäs ja tasapainoinen.

Kotijoukkueen toive on nyt päättää kausi kotiyleisön edessä voittoon. Pienikin balsami tuskaisen kauden lopussa on tarpeen. Kaksi voittoa kauden loppuun jättäisi kuluneesta edes hieman paremman maun suuhun.

Saipa putosi korkealta

Playoff-kisasta putoaminen on Saipalle suuri pettymys loistavan alkukauden jälkeen. Iloinen meno ei kestänyt kauden loppuun saakka ja viime peleissä sputnik sakkasi todella pahasti. Syöksykierteen voisi vielä sunnuntaina katkaista.

Moni lappeenrantalainen on aiheellisesti kysynyt: Mitä tapahtui Vladimir Machuldalle? Pienet loukkaantumiset ja kolhutkaan eivät pysty selittämään suuren tähden yhtäkkistä sammumista. Ilman johtotähteä Saipa on halvaantunut täysin.

Lahdessa alkaa kaamos

Pelicans-Saipa päättää pääsarjatason kiekkokauden Lahdessa. Kesä ilman kiekkoa kestetään ja syksyllä tullaan uudella asenteella ja uusin kasvoin kaukaloon.

Muistakaa, lahtelaiset: Vielä tänään on tarjolla SM-liigakiekkoa. Sitten alkaa kaamos.

» Lähetä palautetta toimitukselle