Jatkuuko Pelicansin alamäki?

LIIGA / Ennakko
Kultakypärä Radek Smolenak on joukkueen tappioista huolimatta säilyttänyt huikean maalintekotahtinsa.
Kuva © Janita Onnelainen
Neljän ottelun tappioputken alleen kasannut Lahden Pelicans saa tiistai-illassa vieraakseen kaksi edellistä peliään voittaneen Rauman Lukon. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Raumalla lukemiin 4-7.

Tappioputkesta huolimatta Pelicans on päävalmentaja Hannu Aravirran mukaan tavoitettaan ajatellen hyvässä vauhdissa. Yhdentoista ottelun pisteputki siivitti lahtelaiset pitkäksi aikaa sarjan piikkipaikalle eivätkä pussinokat ole nykyisellä sijoituksellakaan kuin pisteen päässä sarjakärki Ilveksestä.

- Kaikessa ollaan edellä, se on ihan selvä juttu. Meidän tavoite oli ja on edelleen runkosarjassa kahdeksan joukkoon ja nyt ollaan neljäntenä. Siihen kahdeksan joukkoon varmaan riittää puolitoista pinnaa per ottelu, nyt ollaan siinä melkein kahdessa pisteessä. Tietysti tyytyväinen ei voi silti olla, parantaa voi ja parantaa pitää, Aravirta toteaa.

Aravirta ei kuitenkaan löydä joukkueensa pelistä varsinaisesti yhtä osa-aluetta, jolla olisi selvästi parannettavaa.

- Suoranaista ongelmaa ei ole ollut. Maalipaikkoja on luotu kaikki neljä peliä yhteen laskettuna aikalailla saman verran kuin vastustajakin, nämähän on ollut näitä yhden maalin pelejä. Jos pelissä on ollut joku yksittäinen virhe, joka on maksanut, niin muutamia jäähyjä on otettu ja turhaan on maksanut alivoimamaaleja turhat jäähyt, hän selittää lahtelaisten liidon katkaissutta neljän ottelun tappioputkea.

- Pikkuisen on ehkä menetetty kiekkoja enemmän, että onko vähän sellaista mukavoitumista ja tutut kentät, vähän ylipelaamista. Ne on kysymysmerkillä, mutta tarkastella pitää.

Vastustaja Rauman Lukko on puolestaan pelannut runkosarjan ensimmäisen neljänneksen jopa hivenen mollivoittoisesti. Tappioita on 15 ottelusta kertynyt tilille kahdeksan, joista kaksi on tullut jatkoajalla. Kaksi edellistä peliään Lukko on kuitenkin voittanut, viimeisimpänä kotonaan sarjakärki Ilveksen jalkapallolukemin 1-0.

Lahtelaisista on tämän kauden osalta Raumalla huonot muistot, kun Pelicans haki Äijänsuolta 7-4-voiton. Ottelu ei kuitenkaan ollut kummankaan osalta pelillisesti mikään huippusuoritus.

- Se oli ihmeellinen se 7-4-peli, siinä tuli molemmille ihmeellisiä maaleja ja siinä nähtiin se, että maalivahditkin ovat ihmisiä molemmilla joukkueilla, Aravirta muistelee.

Tiistain ottelussa lahtelaisten tavoite on katkaista tappioputki. Maalin tappiot on käännettävä voitoiksi ja se voi Aravirran mukaan vaatia hieman kokoonpanon rukkaamista.

- Varmaan tulee ketjuihin muutoksia, mitkä ovat sitten lopulliset, niin se katsotaan vasta huomenaamuna, Aravirta kertoo.

Pelicansilta on loukkaantumisen takia poissa hyökkääjä Marko Pöyhönen. Lukolla puolestaan sairaslista on pidempi, kun loukkaantuneena ovat Aleksi Saarela, Lauri Tukonen, Teemu Nurmi ja Steven Zalewski. Tukonen ja Nurmi palannevat tällä viikolla rosteriin, mutta heidän ehtimisensä Lahteen voi olla kysymysmerkki.

Seuraa Heitä

Radek Smolenak #70 | Slovan

Laitahyökkääjä

Auttaako joukkueen tähden huima pistetahti lahtelaiset kotivoittoon?

Ryan Zapolski #30 |

Maalivahti

Maalivahti torjui joukkueen edellisessä pelissä Lukon kauden ensimmäisen nollapelin. Jatkaako vahti hyviä otteitaan myös Lahdessa?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Pelicans M S P
1.Radek Smolenak 3 1 4
2.Vili Sopanen 0 3 3
3.Timo Pärssinen 2 1 3
4.Jesse Niinimäki 1 2 3
5.Henri Laurila 0 2 2
Lukko M S P
1.Matt Generous 0 4 4
2.Lauri Tukonen 1 3 4
3.Toni Koivisto 2 2 4
4.Aki Uusikartano 1 3 4
5.Joni Nikko 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle