Saako ärsytetty Pelicans KooKoon ylivoiman kuriin?

LIIGA / Ennakko
Viime aikoina väkevästi esiintyneellä Oscar Eklundilla on ollut lentokeli.
Keskiviikkoon lähdettäessä Liigan 12:nnella sijalla oleva Pelicans sekä hienosti yhdeksättä paikkaa miehittävä sarjanousija KooKoo iskevät yhteen Lahdessa. Paikallispelin statuksen saanut ottelu on joukkueille kauden toinen keskinäinen, ensimmäisen lahtelaisjoukkue voitti Kouvolassa numeroin 1-4.

Viime aikoina väkevästi pisteitä kerännyt KooKoo ei missään nimessä tule olemaan Pelicansille helppo suupala. Kouvolalaisnippu on kerännyt viidestä edellisestä pelistään upeasti 12 pistettä, lahtelaisten vastaava saldo puolestaan näyttää seitsemää.

Illan mittelö on joukkueille ensimmäinen pääsarjatason kohtaaminen Lahdessa. Aiemmin lahtelaisjoukkueet ja KooKoo ovat nimittäin pelanneet mäkihyppykaupungissa keskenään vain pääsarjatason karsintoja vuosina 1988, 1990 ja 1993.

Edelliset ottelut

Kuten todettua, KooKoo on nyt vahvassa liidossa. Päivälleen viikko sitten JYP kaatui puhtaasti 3-0, lauantaina sarjanousijan hyvän kunnon puolestaan sai kokea tyhjin käsin Kouvolassa jäänyt Lukko.

Viime perjantaina 2-4-vierastappiosta huolimatta KooKoo haastoi HIFK:n miehekkäästi kiusaten helsinkiläisiä kahden erän ajan.

Pelicans on sen sijaan hävinnyt maajoukkuetauon jälkeen kummatkin ottelunsa. Viime viikolla se taipui ensiksi Ilvekselle voittolaukauskilpailussa ja sitten kotonaan KalPalle 1-3. Kummassakin taistossa lahtelaismiehistö esitti röyhkeää ja vaarallista hyökkäämistä, joka ei kuitenkaan tuonut palkintoa voittojen merkeissä.

KalPaa vastaan Pelicans joutui muutaman vähintäänkin erikoisen tuomariratkaisun uhriksi. Aivan lopussa Antti Erkinjuntti lapioi tasoitusmaalin, joka kuitenkin hylättiin Dane Byersin kyseenalaisen käsisyöttötuomion takia. Kuopiolaisten isäntänä pussinokat esittivät kirvelevästä tappiosta huolimatta kelvollista kiekkoa.

− Kyllähän tämä rankalta tuntuu. Minun mielestä kentällä nähtiin ihan loistava Pelicans. Erittäin aktiivinen ja jossain määrin myös aggressiivinen, kakkosvalmentaja Pasi Nurminen huomautti perjantain pelin jälkeen.

KalPa-ottelussa Pelicans sai jobinpostia jälleen kerran loukkaantumisten muodossa, kun Sebastian Repon peli jäi kesken. Nuori läpimurto ei ilmeisesti pelaa keskiviikkona, mutta on todennäköisesti loppuviikosta jälleen rosterissa.

KooKoo-pelissä onkin lahtelaisten kannalta mielenkiintoista nähdä pelaava rosteri. Tekeekö loukkaantumisen takia lähes vuoden liigakaukaloista sivussa ollut Vili Sopanen paluun Pelicansin sotisopaan? Keskiviikkona Vantaalla Mestistä pelaava Peliitat voi hyvinkin saada omia miehiään Liigasta kokoonpanoonsa, joten näiltäkin osin lahtelaisten rosteri voi elää.

Myös maalivahtien peluuttaminen on mielenkiintoinen aihe, edellisessä pelissä perjantaina Niko Hovinen torjui loukkaantumisesta toipuneen Janne Juvosen avatessa luukkua.

Ottelun ratkaisu

Pisteiden kannalta joukkueiden ylivoimapelaamisella saattaa olla suuri merkitys. Pelicans on esittänyt vaarallista ylivoimaa eritoten juonikkaan Erkinjuntin johdolla, mutta nyt myös KooKoo on saanut oman vastaavansa kuntoon.

Sarjanousija teki viime viikolla neljä ylivoimamaalia, joista Ryan O'Connorin käsialaa oli peräti kolme. Syöttökone Jarkko Malinen alusti kolme ja paluun kaukaloon tehnyt Oscar Eklund kaksi.

Kaikkiaan Eklundin paluu KooKoo-pakistoon on ollut iso eto, koska joukkueelta on paljon pakkeja sivussa. Myös Anthony Guttig selätti loukkaantumisen, mutta se ei ole ainakaan toistaiseksi näkynyt suuresti.

Tilastopoiminta

Ottelun suuri teema tulee olemaan jo mainittu ylivoima. Pääsarjatasolla ensimmäistä kertaa Lahdessa kohtaavat joukkueet ovat ylivoimatilastossa peräkkäisillä paikoilla, Pelicans miehittää viidettä sijaa prosentein 18,60, KooKoo sen sijaan löytyy pykälää alempaa lukemalla 18,33.

Käyttäjän mmiettinen kuva

Arvio ottelusta: Miska Miettinen

Ylivoiman lisäksi yksi ratkaiseva tekijä on luonnollisesti viimeistely. Pelicans rakentaa maalipaikkoja nopeiden hyökkäysten päätteeksi, mutta myös pitkien paineiden jälkeen se saa tilanteita aikaan. Viimeinen terävyys maalipaikoissa on kuitenkin ehkä hieman tökkinyt.

KooKoo sen sijaan tekee paikoistaan tuhoisasti, eikä se päästä vastustajaa helposti hyville paikoille. Kysymys kuuluukin, kumman joukkueen erikoistilannepelaaminen sekä maalipaikkojen hyödyntäminen on tehokkaampaa?

Seuraa Heitä

Juha Leimu #9 |

Puolustaja

Jos Ryan O'Connor on KooKoon ylivoiman spesiaalipakki, niin Pelicansin vastaava on kultakuuppa Leimu. Jatkuuko neljän ottelun pisteputkessa olevan puolustajan vahva pistetehtailu myös keskiviikkona?

Matt Watkins #10 |

Hyökkääjä

Lukkoa vastaan kolmosketjussa hyökännyt Watkins on saanut peliinsä selvästi uutta virtaa päästyään pelaamaan sentterin tontille. Esiintyykö mies energisesti myös Lahden illassa?

» Lähetä palautetta toimitukselle