Pudotuspelivastustajan ratkontaa Lahdessa

LIIGA / Ennakko
Kauden keskinäisistä otteluista voittajana on aina poistunut vierasjoukkue.
Kuva © Pasi Lepola - http://www.pasilepola.com
Runkosarjan päätöskierroksella Kärppien ja Pelicansin välinen ottelu ratkaisee lahtelaisten pudotuspelien ensimmäisen kierroksen vastustajan. Mikäli TPS häviää Ässille, Pelicans nousee voitolla runkosarjan seitsemänneksi, jolloin vastustajaksi muodostuisi Sport. Häviöllä sen sijaan vastaan luistelisi KalPa.

Edelliset ottelut

Pelicansin neljän ottelun voittoputki päättyi tylysti tiistaina Raumalla, kun Lukko murjoi pelikaanit jäänrakoon lukemin 6-3. Hyvien tulosten takaa on kuitenkin nähtävissä vaikeuksia erityisesti puolustuspäässä.

Melko vaihtelevia esityksiä edellisissä otteluissa tarjoilleet oululaiset jäivät runkosarjassa HIFK:n jälkeen toiseksi. Kärppien tehomiehenä on häärinyt hieman pienemmällä peliajalla operoiva Juuso Ikonen, joka on neljään edelliseen peliin pyöräyttänyt kahdeksan syöttöpistettä. Hieman alle 14 minuuttia ottelussa kellottava liukasliikkeinen hyökkääjä on kaikessa hiljaisuudessa noussut oululaisten pistepörssin toiselle sijalle.

Ratkaisukohdat

Kysymysmerkkejä Kärppien muutoin tasapainoisessa paketissa aiheuttavat maalivahdit. Pelicansissa alkukaudella kelpo otteita esittänyt Sami Rajaniemi sekä ikätoveri Sami Aittokallio eivät ole parhaimpaansa yltäneet runkosarjan loppuhetkillä.

Kärpillä ei illan ottelussa ole panosta, joten kovalla ottelutahdilla läpi kauden pelanneet oululaiset ovat varmasti osittain kääntäneet katseet jo tuleviin pudotuspeleihin. Pelicans-leirissä sen sijaan voitolle varmasti olisi tilausta, sillä lahtelaiset ovat tehneet KalPaa vastaan neljässä ottelussa vain neljä osumaa ja hävinneet jokaisen kamppailun.

Mieluisampi vastustaja olisi Sport. Vaasalaisia vastaan ottelut ovat olleet tasaisia ja voitotkin ovat jakaantuneet tasan 2-2. Keskinäisistä voimasuhteista ei aivan viimeisintä mittaria ole, sillä edellinen joukkueiden välinen kamppailu on parin kuukauden takaa.

Lahtelaisten runkopuolustajista poissa viime otteluista ovat olleet Stefan Lassen sekä Ben Blood, jonka kausi on todennäköisesti ohi. Myös Juha Leimu on pelannut maaliskuun otteluissa keskimäärin vain viitisen minuuttia. Puolustajavajeesta johtuen normaalisti hyökkääjän paikalla pelaava Marko Pöyhönen on kellottanut viime otteluiden peräpään isoimmat minuutit.

Tilastopoiminnat

Pelicansin Juha Leimu johtaa Liigan puolustajien pistepörssiä ennen illan kierrosta. Viimeisissä otteluissa vain ylivoimilla kentällä nähty 33-vuotias on samalla pisteen päässä Pelicans-puolustajien yhden kauden piste-ennätyksestä.

Ennätystä pitää hallussaan 1229:nnen Liiga-ottelun veteraani Jan Latvala kaudelta 2000-2001 35:lla pisteellä. Kyseisellä kaudella Kärppien huimaa kiekkokautta pelaava Sebastian Aho juhlisti hiekkalaatikolla 4-vuotispäiväänsä. Tänä vuonna 44-vuotta täyttävä Latvala on jäämässä urallaan ensimmäistä kertaa runkosarjassa ilman maaleja. 

Seuraa Heitä

Sebastian Aho #20 | Carolina

Keskushyökkääjä

Sensaatiomaista kautta pelaavaa taiturimaista hyökkääjää kannattaa seurata vielä kun se on mahdollista. Liigan pistepörssin kahdeksas siristelee silmiään kirkkaimmissa valoissa tulevaisuudessa.

Hannes Björninen #24 | Brynäs

Keskushyökkääjä

Hieman pienemmälle huomiolle jäänyt tunnollinen nuori sentteri johtaa lahtelaisten +/- -tilastoa. Kelpo aloittaja ja alivoimien erikoismies on kolmen ottelun pisteputkessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle