Kärpät jatkaa Pelicansin tappiokierrettä?

LIIGA / Ennakko
Torstaina Lahdessa kohtaavat Pelicans ja Kärpät kulkevat kuntopuntarissa vastakkaisiin suuntiin. Pelicansille ei tunnu pisteitä ropisevan millään ja Kärpät ottaa pisteitä jatkuvasti. Näistä lähtöasetelmista kun lähdetään, ei Pelicansin torstainkaan iltapuhde vaikuta lupaavalta.

Pelicansia ei ole auttanut edes viime pelien kova yritys. Kolme viimeisintä peiä, HPK:ta, Bluesia ja TPS:ää vastaan ovat olleet pelillisesti hyviä, mutta joka kerta tuloksena on ollut tappio. Viimeksi Turussa joukkue oli vielä viimeisen minuutin alkaessa kiinni tasapelipisteessä, mutta lopulta Mikael Holmqvist täräytti kiekon verkkoon ja lopetti TPS:n tuskan. Pelicansin tuska sen sijaan jatkuu, eikä torstaikaan tuo siihen helpotusta ennakkoon ajatellen.

Jari Kauppilan, Lasse Jämsenin ja Martin Cechin lähdettyä on ratkaisijoiden puute lisääntynyt entisestään. Jani Keinänen kantaa nyt kultakypärää, mutta mikään pistenikkari hän ei ole. Ykkösketju oli Turussa muotoa Jääskeläinen – Väänänen – Mäkiaho, kun aikaisemmin ykkössentterinä pelannut Tomi Hirvonen oli sivussa kurinpidollisista syistä. Tämä ketju saikin aikaan Pelicansin toisen maalin, viimeistelijänä Väänänen.

Ilahduttavaa Turussa oli Jussi-Mikko Makkosen uran ensimmäinen liigamaali, jonka hän teki Jani Keinäsen vedon irtokiekosta. Muutenkin nuori joukkue pääsee pelillisesti ottelu ottelulta paremmalle tasolle ja tätä rataa on pisteitäkin odotettavissa vielä keväällä. Kärpät-ottelu taitaa kuitenkin olla vielä liian aikainen voittoa ajatellen, ellei suurempia ihmeitä tapahdu.

Ton ja Kärpät iskussa

Sarjan kolmantena porhaltavalla Kärppä-laumalla menee tällä hetkellä lujaa. Viimeisistä 11:sta ottelusta se on poistunut vain kerran kaukalosta häviävänä osapuolena ja toinen pistemenetys oli pisteiden tasaus JYP:n kanssa. Viimeksi tiistaina kaatui sarjakärki HPK Raksilassa. HPK:n kaatoon ei ollut pystynyt kukaan muu 21:een edelliseen otteluun. Pelkästään tämäkin on vahva osoitus Kärppien nykykunnosta.

Joukkueen keulahahmo on ollut Petr Ton. Jussi Jokisen ja Brett Lieversin kanssa pelaava laituri on tehnyt kolmessa viime ottelussa yhteensä tehot 4+2 ja on näin joukkueen viime pelien selvästi tehokkain mies. Heikomman alkukauden jälkeen hän on viimein pääsemässä sille tasolle, mitä häneltä on odotettukin.

Kärpät on vahvasti kiinni pudotuspelien kotiedussa. Viidentenä oleva JYP on viiden pisteen päässä, kun kaikilla joukkueilla on kymmenisen ottelua runkosarjaa jäljellä. Kärpillä on mahdollisuuksia ylemmäskin, sillä edellä Jokerit on vain kahden pisteen päässä, tosin kolme ottelua vähemmän pelanneena. Kärpille kuitenkin jokainen peli on tällä hetkellä tärkeä, sillä kotiedun menettäminen olisi kova paikka tässä vaiheessa.

Vieraiden näytös?

Ennakkoon ajatellen tähtensä vuokrannut Pelicans lähtee altavastaajana tähän peliin – kuten lähes jokaiseen loppukauden otteluun. Tappioputken keskellä itseluottamus ei ole paras mahdollinen, vaikka taistelua onkin riittänyt. Nuorelle joukkueelle soisi jo onnistumisia, eikä tappiota jokaisen hyvän esityksen jälkeen.

Kärpillä voi olla tästä ottelusta vain yksi odotus - voitto. Mitään muuta ei voi odottaa, kun voittoputkessa liitävä, kovia nimiä vilisevä joukkue kohtaa rämpivän ja kokemattoman joukkueen. Yhdenkin pisteen menetys olisi karvas pala. Asenteen pitää kuitenkin olla kohdallaan myös näissä ”varmoissa” otteluissa.

Pelicansilta poissa on Jermu Pisto. Tero Paappasen ja Tomi Hirvosen pelaaminen on epävarmaa. Maalissa jatkanee Mikko Rämö.

Kärpilta poissa on Joni Pitkänen. Lisäksi Sakari Palsolan pelaaminen on epävarmaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle