Taas lähtöruudussa

LIIGA / Ennakko
JYP kaatoi Pelicansin tiistaina kotikaukalossaan ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1-1. Nyt finaalikaksikon välinen kamppailu saa täysin uuden lähdön, kun edessä on merkittävä kolmas ottelu.

Ratkaisun paikat

JYP pelasi joukkueiden edellisessä kohtaamisessa juuri sitä omanlaista kiekkoaan. Hurrikaanimiehistö pelasi kiekottomana tarkasti ja fiksusti. JYP ei päästänyt Pelicansia myllertämään hyökkäyspäätyyn, ja tämä jätti lahtelaisjoukkueen täysin aseettomaksi. Nyt JYPin on pystyttävä pelaamaan yhtä fiksusti myös vieraskentällä.

Pelicans menetti edellisen ottelun jälkeen johtoaseman finaalisarjassa. Samalla henkinen johtoasema saattoi siirtyä hiukan enemmän jyväskyläläisjoukkueelle. Heikosti sujuneen vierasottelun jälkeen Pelicansin on pystyttävä kasaamaan rivinsä ja olla pelaavampi osapuoli torstaina, mikäli se mielii voittaa ja pitää sarjan kotiedun itsellään.


Finaalitaisto jatkuu tasatilanteesta

Mastokaupunkilaiset istuivat Jyväskylässä jäähypenkillä liikaa. Tuolloin Pelicansin pelikuri, kärsivällisyys ja hermot pettivät, kun JYP jauhoi omaa systemaattista pelityyliään. Torstaina pussinokkien on pidettävä hermonsa kurissa, sillä vastustajien turha nokkiminen ja hölmöily kiekottomana ovat sama asia kuin kolehtia keräisi suoraan vastustajan hyväksi.

Kokoonpanot

Kumpikaan joukkue tuskin lähtee isoja muutoksia kokoonpanoonsa tekemään. Kai Suikkanen ja muu valmennusryhmä saattavat viilata kokoonpanoaan hienoisesti, koska reservistä löytyy myös muutama nälkäinen pelimies.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Pelicans M S P
1.Ryan Lasch 1 3 4
2.Tero Koskiranta 1 3 4
3.Arttu Luttinen 3 0 3
4.Pekka Jormakka 0 2 2
5.Marko Pöyhönen 1 1 2
JYP M S P
1.Éric Perrin 1 4 5
2.Harri Pesonen 1 3 4
3.Jani Tuppurainen 2 2 4
4.Juha-Pekka Hytönen 1 2 3
5.Mikko Viitanen 2 1 3

» Lähetä palautetta toimitukselle