Kriisijoukkueiden kolmas

LIIGA / Ennakko
SM-liigan sarjaohjelma näyttää perjantaina erikoisuutensa, kun Lukko ja TPS iskevät jo kolmannen kerran tällä kaudella yhteen. Kaksi suhteellisen selvää tappiota Turussa kokenut Lukko lähteekin otteluun selkeästi revanssin perässä.

Kuntokäyrät

Kotijoukkueen peli on ollut viime otteluissa todella vaikean näköistä, eikä tauko tuonut tekemiseen juurikaan muutosta. Tiistaina joukkue hävisi HIFK:lle selvin numeroin, eikä voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Sarjataulukossa raumalaiset ovatkin pikkuhiljaa tippuneet alaspäin ja kuudenteen sijaan matkaa on jo 10 pistettä. Siinä mielessä perjantaina olisikin erittäin tärkeää palata voittojen makuun.

Turussa tilanne ei ole juuri sen parempi ja TPS matkustaakin Raumalle JYP-tappio niskassaan. Tiistainen selkäsauna olikin jo neljäs putkeen ja viimeinen voitto vierasjoukkueella on Lukkoa vastaan pelatusta ottelusta. Varsinkin joukkueen hyökkäyspeli on ollut vaikeaa, eikä maalipaikoille olla päästy. Siinä mielessä tauon korjaukset eivät ole ainakaan vielä näkyneet kaukalossa.

Joukkueet ovat ehtineet kohtaamaan jo kaksi kertaa tällä kaudella, molemmilla kerroilla Turussa. TPS vei molemmat kohtaamiset puhtaasi nimiinsä voittaen ensimmäisen lopulta luvuin 3-1. Jälkimmäisessä pelissä Pekka Virran joukot ottivat kolme pistettä 1-0-lukemin.

Ratkaisun paikat

Lukon peli tuntui olevan tiistaina sekaisin ja kuvaavaa onkin, ettei joukkue saanut HIFK-ottelun avauserässä luotua yhtä ainoaa omasta päästä lähtenyttä organisoitua hyökkäystä. Hyökkäyspäänpeli tuntuukin olevan tällä hetkellä kettupaidoille erityisen vaikeaa. Kun onnistumisia ei olla saatu, on se johtanut ylimääräiseen mailan puristamiseen. Myös Jarkko Kauvosaari kaipaa rentoutta hyökkäyspään pelaamiseen.

– Rentous on ollut joukkueen tekemisessä hiukan hukassa. Maalintekoon nimenomaan sitä rentoutta nyt kaivataan.


Jarkko Kauvosaari myöntää tällä hetkellä rentouden puuttuvan Lukon pelistä.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Lukko sai tauolla kaivattuja palaajia sairastuvalta hyökkäyspäähän, mikä tuo laajuutta ja ensi kertaa kilpailua paikoista kokoonpanoon. Perttu Lindgrenin ja Lauri Tukosen paluut olivat todella tärkeät, minkä myös Rauli Urama myöntää.

– Tukosen paluu on iso bonus. Lisäksi (Björn) Melin on tuonut kaivattua leveyttä, pitkästä aikaa hyökkäyksessä on jopa tervettä kilpailua pelipaikoista.

Maalinteon ohella ylivoimapeli on ollut vaikeaa, eikä Lukko esittänyt tiistainakaan tässä suhteessa suurta muutosta. Lindgrenin pelivire oli HIFK-pelissä vielä kateissa, mutta fakta on se, että joukkueesta pitäisi löytyä ratkaisijoita myös laajemmalla rintamalla. Myös Urama näkee tämän perjantain ratkaisuna.

– Eniten parannettavaa on ylivoimalla pelaamisessa. Ylivoima-aika pitää jatkossa pystyä realisoimaan paljon tehokkaammin.

Vierailija TPS painii liki samojen ongelmien kanssa. Joukkueen suurimmat ongelmat ovat hyökkäyspäässä ja tiistaina joukkue hävisi JYPille lähinnä oman pään virheiden seurauksena. Se, kumpi joukkue saa perjantaina onnistumisia ja itseluottamusta hyökkäyspäässä aikaisessa vaiheessa, nousee ottelussa suureen rooliin. Kun maalivahtiosastot ovat molemmilla joukkueilla kunnossa, ovat kunnon maalipaikat kortilla, ja se kumpi pystyy niistä paremmin iskemään, on vahvoilla.

Kokoonpanot

Charles Bertrand palaa Lukon kokoonpanoon ja ottaa Eero Elon paikan. Kotijoukkueen kokoonpanosta puuttuvat Tomi Pettinen, Mikko Kuukka ja Samuli Kivimäki.

TPS:ltä puuttuu perjantaina varmuudella Miika Huczkowski. Myös Timo Salon sekä Joni Tuomisen pelaaminen on epävarmaa. Ryan Stone sai JYP-kamppailussa pientä kolhua, jonka johdosta hänen pelaamisensa on kysymysmerkki.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Perttu Lindgren 0 4 4
2.Jussi Pesonen 2 1 3
3.Lauri Tukonen 2 1 3
4.Teemu Aalto 1 1 2
5.Otto Honkaheimo 0 1 1
TPS M S P
1.Michal Birner 2 3 5
2.Tomas Plihal 2 2 4
3.Ville Vahalahti 2 1 3
4.Tomas Mojzis 2 1 3
5.Marko Anttila 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle