Lukon peli on ollut koko kauden kohtalaisen hyvin uomissaan, mutta muutamat mustat hetket ovat verottaneet pistepussia. Voitot Ilveksestä ja HIFK:sta sekä vieraspiste Ässiltä rauhoittivat raumalaiskannattajia, ja SaiPaa vastaan on ilmassa vahvaa revanssihenkeä. SaiPa on pelannut loistavan alkukauden, mutta Raumalla joukkue nähdään materiaaliltaan korkeintaan Lukon tasoisena. Lukko on saanut levätä lauantaista saakka, kamppailun kulku näyttää onko tästä ollut etua vai haittaa. Lukon valmentajan Ismo Lehkosen sanoin odotettavissa on "huima jääkiekkoilta".
SaiPalla on riveissään loistava helmi, pistepörssiä isännöivä Vladimir Machulda. Sormivaivaisenakin Machulda on viimeistelijänä tappavan vaarallinen, miehelle ei voi antaa yhtään liikaa tilaa. Machuldan saaminen kuriin on Lukolle pisteiden saalistuksen ehdottomia edellytyksiä.
Toinen ehdottoman tärkeä asia on pysyminen poissa jäähyaitiossa. Lukon perisynniksi näyttävät muodostuvan tyhmät, hyökkäyspäässä ja tilanteen jälkeen otetut kaksiminuuttiset. SaiPa näytti jo kauden ensimmäisessä kohtaamisessa, että ylivoimapeli toimii.
Akin paluu
Machulda-Tirkkonen-Vaic on SaiPan syömähammas, mutta myös joukkueen kakkosketju pystyy ratkaisuihin. Ismo Lehkonen toi Raumalle tullessaan mukanaan luottomiehensä Aki Uusikartanon. Lukossa Aki sai elämänsä tilaisuuden. Lehkonen istutti miehen maalitykki Pasi Saarelan ja potentiaalisen maalintekijän Markus Jämsän väliin ykkösketjuun, mutta Aki ei pystynyt vastaamaan haasteeseen. Uusikartanon peli alkoi kulkea paremmin vasta, kun Michal Hreus oli saapunut Lukkoon ja ottanut ykkössentterin paikan. Kolmosketjun keskellä Uusikartano sai pelata vapautuneemmin, ja pisteitäkin alkoi syntyä.
Kesällä Uusikartano kuitenkin todettiin liian kalliiksi rooliinsa, ja miehelle etsittiin uusi seura. Uusi osoite löytyi Lappeenrannasta. Kuluva alkukausi on ollut Uusikartanolle jo pitkään odotetun läpimurron aikaa. SaiPan kakkosketjussa mies on kerännyt pisteitä tasaiseen tahtiin ja kantoi alkukierroksilla myös parhaan pistemiehen kultakypärää. Nyt Akilla on edessään paluu viimekautiseen kotikaukaloonsa ja entisen oppi-isänsä kohtaaminen tämän maalla.
Maalivahtien taistelu
Molemmilla joukkueilla on kiistaton ykkösmaalivahti. Lukon Petri Vehanen pääsi viime kauden päätteeksi näyttämään osaamistaan myös maajoukkueessa. Tämän kauden alku ei sujunut aivan viime talven malliin, mutta parissa viime ottelussa Vehanen on pelannut loistavasti.
Eräs SaiPan hyvän alkukauden peruskivistä on ollut nuori tsekkivahti Tomas Duba. SaiPa ei ole vielä suostunut häviämään ottelua varsinaisella peliajalla Duban ollessa tolppien välissä. Duban huikeat otteet näkyvät myös maalivahtien tilastossa, jonka kärkipäässä hän on keikkunut koko alkukauden.
Maalivahtipelin onnistuminen on nykypäivän jääkiekossa menestymisen ehdottomia edellytyksiä. Molemmilla Äijänsuolla vastakkain asettuvilla joukkueilla on asettaa luukulleen mies, johon voi luottaa. Odotettavissa lienee vähämaalinen maalivahtien taistelu, vaikka kauden ensimmäinen kohtaaminen olikin jotain aivan muuta.
Lukon permanentti hahmottumassa
Ismo Lehkonen on sekoitttanut Lukon kokoonpanoa koko kauden isolla kauhalla. Nyt tuo kauan kaivattu permanentti tuntuu asettuneen paikalleen. Sami Torkki ja Pasi Saarela saivat väliinsä Quinn Hancockin, joka on päässyt viime otteluissa hyvin maalien makuun. Matti Kaipainen ja Toni Koivisto ovat muodostaneet tehokkaan parivaljakon, ja Mika Viinanen on löytämässä kadoksissa ollutta otettaan kaksikon välissä. Jason Cipolla ja Jason Ulmer ovat pelanneet huomattavasti paremmin saatuaan rinnalleen kokeneen Petri Lätin. Normio-Isosalo-Siivonen on muotoutunut nelosketjuksi. Kolmikolla on ainakin kokoa, eikä maalien tekeminenkään pitäisi olla mahdotonta.
Puolustuksessa Mikko Purontakanen on pelikieltonsa kärsinyt ja palannee joukkueen kokoonpanoon. Purontakasen paikan Erik Hämäläisen rinnalla ottanut Ville Piekkola on pelannut hyvin, ja Lehkosella alkaakin olla positiivinen ongelma puolustajiensa peluuttamisessa.
Marko Toivonen lähetettiin Ilvekseen osaltaan juuri siksi, että Purontakaselle haluttiin antaa lisää jääaikaa ja vastuuta.
SaiPalla on tällä hetkellä kolme erittäin toimivaa kentällistä, eikä kokoonpanomuutoksiin ole syytä. Ville Kohon johtama nelosketju on myös esittänyt mukavia otteita aina kentälle päästyään. Koho itse pystyy pelaamaan hyökkääjänä missä tahansa roolissa ja kykenee tuuraamaan ketä tahansa.