Lukko ja Pelicans taistelussa kuudennesta sijasta

LIIGA / Ennakko
Rony Ahosen mailasta syntyi Lukon edellisen ottelun voittomaali.
Kuva © Timo Savela
Rauman tiistai-illassa Lukko pelaa runkosarjan viimeisen kotiottelunsa. Vastaan luistelee samoista sijoituksista taisteleva Pelicans.

Molempien osalta runkosarjaa on jäljellä kaksi ottelua. Joukkueiden välistä piste-eroa on tällä hetkellä neljä pistettä, ja panoksena on paikka kuuden joukossa. Tällä sijoituksella välttää pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ja lunastaa itselleen paikan puolivälieriin.

Pelicans on kovemman paikan edessä, koska voitto tästä ottelusta ei vielä riitä kuutospaikkaan. Siihen tarvitaan myös KalPan apua päätöskierroksella ja TPS:n epäonnistumista omissa kahdessa otteluissaan.

Lukko sen sijaan ottaa aimo harppauksen kohti kuudetta sijaa kolmeen pisteen voitolla. Se jättää Pelicansin varmuudella ulos siltä paikalta ja edellyttää TPS:ltä myös kolmen pisteen voittoa, tai taistelu heidänkin osalta loppuu tiistai-iltaan.

Aiemmat pelit

Lukon osalta koti- ja vieraspeleissä on ollut selvää eroa. Raumalla kukistuivat peräkkäin Kärpät ja HIFK. Sarjan kärkikaksikon kaataminen kertoo jotain joukkueen potentiaalista.

Vastaavasti vieraskaukalossa varsinkin maalintekotehokkuus on loistanut poissaolollaan.

Pelicans on otellut viimeiset kaksi viikkoa kahden pelin viikkovauhtia. Kolmen kotiottelun säestyksellä joukkue seilaa nyt neljän ottelun voittoputkessa ja haluaa haastaa Lukon tosissaan paikasta kuuden joukkoon.

Kyseessä on kauden neljäs kohtaaminen. Lukko on voittanut kaikki kolme aiempaa peliä. Yhteispisteet kirjataan ennen illan kamppailua 8-1 Lukon eduksi.

Ratkaisupaikat

Kärpät- ja HIFK-ottelut näyttivät palan siitä taistelutahdosta, jonka Lukko hallitsee. Samaa taistelua Lukko tarvitsee illan kamppailussa lahtelaisia vastaan, vaikka nyt ei puhuta sarjan kärkijoukkuesta. Vierasjoukkueen aiemmat pelit kuitenkin kertovat, mitä Lukko tulee kohtaamaan runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan.

Lahtelaisten osalta suurin seinä seisoo Lukon maalilla. Jenkkivahti Ryan Zapolski kerää ylistyssanoja lähes ilta illan jälkeen eikä turhaan. Nopeista liikkeistään tunnettu veräjänvartija on vaikeasti ohitettava.

Ylivoimatilastossa Lukko on edelleen sarjan aatelia, joten jäähyaitiosta Pelicans ei ottelua tule voittamaan.

Kokoonpanot

Kotijoukkueen osalta terveystilanne on hyvä. Päävalmentajalla on miehiä käytössä riittävästi, mistä valita pelaava kokoonpano.

Vierasjoukkueen osalta edellisessä ottelussa pois pelaavasta miehistöstä olivat puolustajat Pasi Puistola, Stefan Lassen, Ben Blood ja Miro Hovinen sekä hyökkääjä Kim Koivisto.

Seuraa Heitä

Teemu Nurmi #17 |

Laitahyökkääjä

Onnistui maalinteossa sarjajohtajaa vastaan. Miten käy lahtelaisten kanssa?

Sebastian Repo #92 | Lukko

Laitahyökkääjä

Hurjassa vireessä joukkueen edellisessä pelissä. Jatkuuko hyvä vire myös Lukkoa vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle