Alavireinen pelikaanilauma Lukon kimppuun

LIIGA / Ennakko
Joukkueiden kohdatessa ensimmäisen kerran oli asetelma tällainen.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Lukon ja Pelicansin kohtaamiseen lähdettäessä on näköala taaksepäin joukkueilla päinvastainen. Pelicans kärsi ennen viimeistä otteluaan yhdentoista kamppailun tappioputken. Lukko taas on kuntopuntarin parhaimmistoa ja matkalla kohti pudotuspelien kotietupaikkoja. Ennakkoasetelma vaikuttaa satunnaiselle kiekkojännärille selkeältä, mutta peli on ratkennut vasta summerin soitua viimeisen kerran.

Lukko lähti joulutauolle sarjataulukon kuudennelta sijalta. Vaikka kentälliset olivat eläneet loukkaantumisten takia, joukkue napsi tasaiseen tahtiin pisteitä ja erityisesti kotona raumalaiset olivat vaikea vastustaja. Tauolta Lukko palasi häviten ensin kauden aikana vaikeaksi vastustajaksi osoittautuneelle Tapparalle, mutta heti seuraavana päivänä kaatoi kotonaan Espoon Bluesin.

Tampereella peli oli pitkälti tarkkaa puolustamista ja vastaiskuista iskemistä. Ilman takaiskuja sinikeltaiset pärjäsivätkin lähes 50 minuuttia, kunnes juuri Lukosta aikanaan Tapparaan siirtynyt Olli Palola rankaisi entistä seuraansa armotta kiekonmenetyksestä. Viimeiseen viiteen minuuttiin Palola iski illan toisena ja vielä iskettiin yksi kiekko tyhjiin. Näillä eväillä lähti Lukko kohti seuraavan päivän kamppailuaan Bluesia vastaan ja kairasikin selkeähkön 4-1 voiton.

Raumalaisten tilannetta helpottaa trio, joka tekee paluun kaukaloon. Petteri Nummelin, Ilkka Mikkola ja Lauri Tukonen ovat vammansa voittaneet ja ovat suurella todennäköisyydellä vahvuudessa huomenna. Sairastupaa miehittävät edelleen Oskari Setänen, Jerry Ahtola, Otto Honkaheimo sekä Teemu Nurmi. Lisäksi Joni Nikko edustaa edelleen maataan nuorten MM-kisoissa.

Onko nyt voittoputken vuoro?

Pelicansin osalta marraskuun loppu sekä joulukuu olivat varsin murheellisia. Tappiota tuli peräti 11 peräkkäin, kunnes viimein Lappeenrannassa lahtelaiset kaatoivat SaiPan.

Henkinen taakka on Pelicansilla kovalla koetuksella, vaikka joukkueella on voitto taskussa. Siksi asetelma vaikuttaa varsin selvältä. Monesti on jääkiekko-ottelun voittanut se joukkue, jota on odotettu selvästi vähemmän. Pelicansin täytyykin ajatella oikein jo ennen ottelua. Jos heidän ajattelunsa on jo ennen kiekon tippumista, että tänään tulee tappio, niin näin varmasti myös käy. Rohkealla, ennakkoluulottomalla ja terävällä tulolla otteluun voi Pelicans saada ottelun otteen ja taakkaa helpottavan maalin tai pari.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen Raumalla oli varsinaista maali-iloittelua. Peli päättyi lopulta lahtelaisten selkeään voittoon. Myös joukkueiden toinen kohtaaminen Lahdessa päättyi Pelicansin voittoon, joten päävalmentaja Hannu Aravirran joukkueella on mukavasti kokemusta Lukon voittamisesta.

Pelicansilla on loukkaantumislista on lyhyt. Illan ottelun väliin jättävät Lukkoa viime kaudella edustanut Kimmo Koskenkorva sekä Tuomas Santavuori

Seuraa Heitä

Pavel Rosa #55 |

Laitahyökkääjä

Yksi monista henkimaailman asioista tunnettuja pelaajia lahtelaisjoukkueessa. Vielä ei ole esittänyt ihmeitä. Joko nyt alkaisi näkyä sitä Rosaa, jota nähtiin Kärpissä pari kautta takaperin?

Filip Riska #24 |

Keskushyökkääjä

Työn raskaan raataja. Mies, jota vastaan on inhottava pelata. Taattua laatutyötä illasta toiseen ilman hienouksia. Meneekö vastustajiensa ihon alle?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Steven Zalewski 3 2 5
2.Aaron Gagnon 4 0 4
3.Joni Nikko 0 3 3
4.Petteri Nummelin 0 2 2
5.Filip Riska 0 2 2
Pelicans M S P
1.Vili Sopanen 2 2 4
2.Tyler Redenbach 1 3 4
3.Pekka Saarenheimo 1 2 3
4.Pavel Rosa 1 1 2
5.Timo Pärssinen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle