Pohjoisen pojat Äijäsuolle

LIIGA / Ennakko
Kovavireinen Kärpät saapuu Äijänsuolle raatelemaan vaihtelevasti pelannutta Lukkoa. Kotijoukkue on näyttänyt taistelutahtonsa viime aikoina ja on kova pala purtavaksi terävillekin syömähampaille.

Lukon paluu maaottelutauon jälkeen on sujunut vaihtelevissa merkeissä. Joukkue on pelannut yhden tasapelin, hävinnyt kerran jatkoajalla ja kerran varsinaisella peliajalla. Kerran joukkue on poistunut kentältä täysi pistepotti mukanaan. Yhteinen piirre Lukon esityksille on ollut taistelu. Kolmessa ottelussa peräkkäin joukkue kasvatti pistepussiaan varsinaisen peliajan viimeisen minuutin maalilla. JYP:iä vastaan tiistaina Jyväskylässä Lukko nousi kolmesti tasoihin, mikä todistaa omalta osaltaan joukkueen taistelumoraalista.

Tiistain perusteella Lukon on todellakin syytä pysyä poissa rangaistusaitiosta. Lukko sai viisi jäähyä, ja JYP iski kolme ylivoimamaalia. Vastaavasti Lukon ylivoimapeli ei sujunut toivotulla tavalla.

Kärpät ei ole tauon jälkeen suostunut häviämään. Joukkue kävi ensin hakemassa pisteet Lahdesta ja pelasi sen jälkeen tasapelin kotonaan JYP:iä vastaan. Tiistaina Kärpät kaatoi Raksilassa HIFK:n. 14 viime ottelustaan Kärpät on hävinnyt ainoastaan kaksi. Äijänsuo on kuitenkin perinteisesti paha paikka vierasjoukkueelle, ja oululaisten on oltava alusta asti hereillä, ettei turkkia nyljetä päältä.

Lukon ykkönen löytämässä juonen?

Tiistaina Jyväskylässä Lukon kaikki kaikessa oli joukkueen ykkösketju. Pasi Saarela ja Sami Torkki ovat pelanneet yhdessä koko kauden, ja miesten rinnalla on kierrätetty kaikkia kolmea ulkomaalaisvahvistusta. Jason Cipolla aloitti, mutta sai pian tehdä tilaa Quinn Hancockille. Kun Hancock oli vajaakuntoinen kipeän kätensä takia, Jason Ulmer sai näyttöpaikan. Ulmer ei pystynyt huutoon vastaamaan, ja Hancock palasi omalle paikalleen.

Jyväskylässä surkean alun jälkeen Ismo Lehkonen herätteli joukkuettaan ketjumuutoksilla, ja Ulmer otti jälleen paikan Torkin ja Saarelan välistä. Ja jälki oli tuhoisaa. Ketju voitti Jyväskylässä pelinsä puhtaasti 4-0 ja keräsi komeat yhteistehot 4+6.

Taitavasta Ulmerista odotettiin ennen kauden alkua juuri ykkösketjun pelintekijää ja kovaluisesta Hancockista puolustavaa ja rikkovaa pelaajaa. Nyt asetelma on kuten ennalta kaavailtiin, mutta Ulmerin on jatkettava samalla hyvällä tasolla pitääkseen paikkansa, sillä Hancock on pelannut todella vahvan alkukauden.

Tenkrat dominoi

Lukon ykkönen on tiistain perusteella selvä täsmäase, jonka eliminoimiseen Kärppien tulee keskittyä. Kärpillä on aivan vastaava ase. Petr Tenkrat on huikeassa vireessä. Harvoin on nähty yhtä suvereenia yhden miehen dominointia kaukalossa kuin Kärppien vieraillessa viimeksi Äijänsuolla. Tenkrat teki aivan mitä tahtoi. Trendi on ollut jatkuva, sillä loistavasti luisteleva ja kovaa laukova tsekki johtaa liigan pistepörssiä tehoilla 15+7.

Kärppien tehot lepäävät luonnollisesti nimekkään kolmikon Tenkrat-Potaichuck-Lievers harteilla, mutta heidän takanaan myös nuoret omat kasvatit Mika Pyörälä ja Jari Viuhkola ovat keränneet hyvät tehot alkukaudella. Petr Ton on edelleen pettymys, 5 maalia ja 4 maalisyöttöä ovat huomattavasti vähemmän mitä mieheltä odotetaan.

Kärpät joutuu lähtemään otteluun ilman Äijänsuon päätykatsomon entistä villitsijää Kimmo Lotvosta, joka rikkoi polvensa tiistaina HIFK-ottelussa ja on sivussa toistaiseksi.

Lukolta puuttuvat puolustajat Janne Niskala ja Ville Piekkola, jotka molemmat ovat jo päässeet jääharjoittelun makuun vammojensa jäljiltä, mutta eivät vielä otteluun sotisopaa ylleen kisko. Petteri Lotilan Norjan-vierailu on ohitse, ja mies on Ismo Lehkosen käytettävissä mikäli tarvetta ilmenee.

» Lähetä palautetta toimitukselle