Kevätkausi käyntiin

LIIGA / Ennakko
Parin viikon joulutauko kuuluu menneisyyteen ja on aika suunnata katseet kohti kevättä. Raumalla kevätkauden startti tapahtuu Lukon isännöidessä Jokereita kamppailussa, joka on samalla 70-vuotiaan Matti "Mölli" Keinosen juhlaottelu.

Kuntokäyrät

Kotijoukkueen osalta syyskausi päättyi Jyväskylässä kärsittyyn rumaan tappioon, jossa ottelun voittajasta ei ollut mitään epäselvyyttä.

Viimeiset kotiottelut ennen taukoa olivat kuitenkin parempaa kiekkoa ja ainoa tappio tulikin juuri tämän ottelun vastustajalle Itsenäisyyspäivää seuraavana iltana.

Vierasjoukkue käynnisti samaisesta ottelusta mukavan viiden kamppailun mittaisen voittoputken, joka päättyi vasta European Trophy -turnauksen finaaliin.

Sitä ennen joukkue oli kärsinyt kotoisessa liigassamme viisi tappiota peräkkäin, joten melkoinen käännekohta nähtiin kyseisenä keskiviikkoiltana Raumalla.

Kohtaaminen on joukkueille kauden kolmas. Molemmat voittivat vieraskamppailunsa niukkamaalisten taistelujen päätteeksi.


Jokerit oli potkun edellä joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.

Ratkaisun paikat

Lukon kohdalla peli oli enemmän ja vähemmän sekaisin joulutauolle siirryttäessä. Isoin kysymys onkin, kuinka joukkue on käyttänyt hyödykseen kahden viikon harjoittelutauon.

Pelirutiini itsellään varmasti hakee parastaan ainakin ensimmäisessä erässä, mutta sen jälkeen rutiinin luulisi jo löytyneen.

Pitkän pelitauon takia virtaa kotijoukkueella pitäisi löytyä, vaikka harjoituksissa kovaa on menty.

Vierasjoukkueen osalta joululoma typistyi viikoksi European Trophy -lopputurnauksen takia. Käytännössä terveellä miehistöllään Itävallassa finaalipaikan itselleen taistellut ryhmittymä onkin pelirutiinin puolesta paljon kotijoukkuetta edellä. Joukkueen peliesitys vieraalla maalla oli kauden parasta.

Raskas kolmen pelin turnaus vaatii myös lomaa ja Jokerien jouluviikko menikin pääosin palauttelun merkeissä.

Joukkueiden aiemmat kohtaamiset kertoivat, että niukkamaalisia kamppailuja käydään. Tuskin tässäkään ottelussa nähdään mitään maalijuhlaa, jolloin maalivahtipeli nousee suureen merkitykseen.

Kokoonpanot

Kotijoukkueen osalta suurin muutos sitten edellisen kamppailun on slovakkipuolustaja Richard Lintnerin liittyminen kettupaitaan. Samalla joukkueen toipilaslistalla on havaittavissa pientä vähenemistä. Lista on edelleen pitkä, ja pois kokoonpanosta jäävät varmuudella puolustajat Mikko Kuukka, Anssi Rantanen ja Jesse Virtanen sekä hyökkääjä Samuli Kivimäki.

Vierasjoukkueen osalta toipilasosastolla on hyökkääjä Semir Ben-Amor. Hyökkääjä Riku Hahl jätti Itävallan lopputurnauksen kesken pienten vammojen takia ja miehen pelaaminen onkin epävarmaa.

Maalivahti Eero Kilpeläinen on ollut jo pitkään toipilaana, mutta miehen pitäisi ilmeistyä pelaavaan kokoonpanoon tässä ottelussa.

Nuorten maajoukkueiden mukana Kanadassa ovat puolustaja John Klingberg sekä hyökkääjät Teemu Pulkkinen, Markus Hännikäinen ja Alexander Ruuttu.

Lisäksi kakkosvalmentaja Tomi Lämsä on 16-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja, joten häntä ei Raumalla nähdä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Lauri Tukonen 2 1 3
2.Janne Keränen 0 3 3
3.Harri Tikkanen 0 3 3
4.Jussi Pesonen 2 1 3
5.Tuomas Huhtanen 1 2 3
Jokerit M S P
1.Janne Lahti 5 3 8
2.Ossi Väänänen 1 4 5
3.Ilari Filppula 1 3 4
4.Teemu Pulkkinen 0 4 4
5.Nichlas Hardt 1 3 4

» Lähetä palautetta toimitukselle