Jatkuuko kotivoittojen sarja?

LIIGA / Ennakko
Lukon ja Jokereiden alkukauden kohtaamiset ovat olleet tiukkaa vääntöä.
Kuva © Jussi Kivimäki
Lukko ja Jokerit kohtaavat jo neljännen kerran tällä kaudella, kun SM-liiga palaa maajoukkuetauolta. Aiemmissa otteluissa kotitaika on ollut valttia, jatkuuko sama meno myös tiistaina?

Liiga jatkuu Raumalla vauhdikkaasti, kun kotijoukkue Lukko saa vastaansa heti liigan sarjakärjen. Helsingin Jokerit on kohdannut raumalaisryhmän tällä kaudella jo kolmesti, joten joukkueet ovat jo melkoisen tuttuja toisilleen.

Kolmesta ottelusta kaksi on päättynyt helsinkiläisten voittoon. Jokerit nappasi Helsingistä kaksi voittoa, ensimmäisen jatkoajalla ja toisen lopulta puhtain 4-0-lukemin. Näiden otteluiden välissä Lukko ehti voittaa oman kotiottelunsa Raumalla lukemin 3-2.

Sarjakärki Raumalle ilman junioritähtiään

Vaikka ennen taukoa pelattu TPS-peli olikin joukkueelta nihkeä esitys, pääsi Jokerit maajoukkuetauolle herkullisesta tilanteesta.

Helsinkiläisryhmä on voittanut viimeisestä kymmenestä pelistään seitsemän. Raumalle joukkue lähtee kuitenkin ilman nuorisotähtiään.

Petteri Lindbohm, Esa Lindell, Markus Hännikäinen, Matti Lamberg, Saku Salminen, Teuvo Teräväinen ja Joonas Korpisalo ovat kaikki Leijonien U20-leirityksessä. Se vaikuttaa ainakin jollakin tasolla jo maanantaina Raumalle saapuneen joukkueen iskukykyyn.

Tämän ohella joukkueen ykköspakki Erik Karlsson on pelikiellossa heitettyään mailalla kohti tuomaria edellisessä TPS-ottelussa. Valtteri Filppula ja Ben Eaves ovat edelleen pois loukkaantumisten takia.

Joukkueella on kuitenkin myös hyviä uutisia tarjolla. Sekä Henri Heino että Nichlas Hardt ovat molemmat pelikunnossa pitkien taukojen jälkeen.

Heino ehti olla poissa yli kaksi kuukautta ja tanskalaishyökkääjin reilun kuukauden, joten pelivire voi Mestis-komennuksesta huolimatta olla vielä pientä hakemista.

Lukko otteluun lähes parhaalla miehistöllään

Myös Lukko pääsi maajoukkuetauolle hyvissä merkeissä. Ailahteleva alkukausi päättyi komeaan voittoon Ässistä, mikä varmasti helpotti joukkueen sisäistä tekemistä reilun viikon kestäneellä paussilla.

Pelaamisen taso on raumalaisryhmällä heitellyt syksyn mittaan melkoisesti. Tanskalaisten tulon jälkeen pistetahti on kuitenkin isossa mittakaavassa kasvanut kohti oikeaa suuntaa.

Tekeminen heittelee joukkueen sisällä vieläkin kuitenkin radikaalisti. Hyvää peliä voi seurata katastrofaalinen suoritus, mikä näkyy jo suoraan sarjataulukon 11. sijassa.

Yksi tärkeä signaali joukkueelle oli kuitenkin ykköspakin Ryan Caldwellin siirtäminen Ässät-ottelussa katsomoon. Laiskasti ja lähes ylimielisesti pelannut kanadalainen on ollut alkukauden suurimpia pettymyksiä.

Kokeneen puolustajan puuttuminen nosti heti raumalaisryhmän asennetta. Paikalle nostettu Jesse Virtanen tuntuikin heti ottavan kohtuullisen tukevan otteen takaisin pelaavaan kokoonpanoon.

- Samoilla nimillä mennään. Olisihan se ollutkin ihan väärin, jos sen pelin jälkeen olisi edes harkittu kokoonpanomuutoksia, Risto Dufva sanaili ennen Jokerit-ottelua.

Jos Jokereilla on loukkaantumishuolia, pääsee Lukko lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan otteluun. Ainoastaan Jussi Pesonen on vielä varmuudella poissa.

 

Seuraa Heitä

Henri Heino #84 |

Keskushyökkääjä

Parin kuukauden tauon jälkeen Jokerit-nutun päälleen pukeva hyökkääjä tuo heti läjän osaamista alempiin ketjuihin ja alivoimalle. Mikä on hyökkääjän kunto noinkin pitkän huilin jälkeen?

Jesse Virtanen #71 | Ambri-Piotta

Puolustaja

Nuori puolustaja kiitti Ässät-pelissä vastuusta ja pelasi äärimmäisen vahvan pelin. Kiekollisesti rohkeita ratkaisuja tekevä Lukko-kasvatti on äärimmäisen viihdyttävä puolustaja.

Jeremy Dehner #2 |

Puolustaja

Juuri jatkosopimuksen tehnyt puolustaja on hyvä esimerkki monipuolisesta osaamisesta. Kokenut jenkki ei loista millään osa-alueella, mutta pelaa illasta toiseen korkealla tasolla.

Kimmo Koskenkorva #10 |

Laitahyökkääjä

Kokeneen laiturin alkukausi on ollut kaikkea muuta kuin odotettu. Rooli pysyy kuitenkin illasta toiseen isona. Pienikokoinen laituri vetää tiistaina kakkosketjussa, joko tulisi onnistumisia?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
Jokerit M S P
1.Teemu Pulkkinen 1 1 2
2.Antti-Jussi Niemi 0 1 1
3.Steve Moses 0 1 1
4.Ilari Filppula 1 0 1

» Lähetä palautetta toimitukselle