Pakkovoittoa etsimässä

LIIGA / Ennakko
Alavireisesti viime otteluissaan esiintyneet Lukko ja HPK iskevät yhteen Rauman perjantai-illassa. Molemmilla on polttava tarve saalistaa kolme tärkeää sarjapistettä laihaan pistepussiinsa.

Kuntokäyrät

Lukon osalta marraskuu jälkeen maaottelutauon on sujunut mollivoittoisesti, vaikka pisteitä joukkue onkin saalistanut kohtuullisesti. Suoria kolmen pisteen voittoja kettupaidat ovat kuitenkin saavuttaneet vain kaksi, joka kertoo karua kieltään joukkueen taaperruksesta loppusyksyn pimeinä iltoina.

Alkukaudesta Lukko oli hyvä kotijoukkue, mutta käsittämättömän pelitaktiikan ansiosta sekin etu on vain muisto menneisyydestä. Kotikaukalosta on tullut joukkueelle lähes yhtä suuri peikko kuin vieraskaukalotkin.

- Kaikki ymmärsivät, että ne oli aika kardinaalimaisia virheitä, mitä Porissa tehtiin, niin keskittyminen meni sitä kautta liikaa siihen puolustamiseen. Ja kun johdettiin pitkään peliä, ehkä se puolsi sitä. Ei oltu riittävän rohkeita enää, pohtii kotijoukkueen päävalmentaja Rauli Urama syitä Jokerit-ottelun tappioon.

HPK:n taival maaottelutauon jälkeen alkoi iloisissa merkeissä. Kolme voittoa yhtä monesta kamppailusta oli makeaa herkkua ritaripaidoille.

Mutta sitten iski pimeys myös Hämeenlinnaan ja eteen tuli vaikeampi jakso. Viiden viimeisen ottelun saldoksi merkittiin vaivaiset kuusi sarjapistettä.

Kohtaaminen on joukkueille kauden kolmas. Lukko on heilunut kukkona tunkiolla aikaisemmissa karkeloissa saalistaen yhtä vaille kaikki jaossa olleet sarjapisteet.

Ratkaisun paikat


Lauri Tukonen on ollut joukkueensa parhaimmistoa viime otteluissa.

Vanha ja kulunut klisee puhuu väsymättä maalivahtipelin ja erikoistilannepelaamisen tärkeydestä. Merkittäviä asioita tässäkin koitoksessa, mutta suurin katse kiinnittyy molempien peruspelaamiseen.

Kun puolustat hyvin, hyökkäät myös hyvin. Tämä fakta on tällä hetkellä hukassa molemmilta ryhmittymiltä.

- Viisikoin pelaamiseen pitää löytyä hyökkäysvaiheen ja puolustusvaiheen balanssi. Ja varsinkin se rohkeus täytyy palata. Jos puhutaan hyökkäyksestä, ei puolustusta voi lopettaa ja jos puolustetaan, ei voi olla liian arka hyökkäämään, selventää Urama.

Kumpi on käsittelyt paremmin edellisen ottelun tappionsa, tulee olemaan vahvoilla sarjapisteitä jaettaessa. Varsinkin kolmannet erät olivat keskiviikkona molemmilta varsin mielikuvituksetonta puuhastelua, joten kasvojen pesu alkaa heti ottelun alusta.

- Nälkää riittää varmasti, kunhan se saadaan ulos oikealla tavalla. Turha puristaa ja jäpittää, muistuttaa Urama.

Kokoonpanot

Kotijoukkueen osalta tuskin tapahtuu mitään muutoksia sitten edellisen kamppailun. Reservissä on vähän pelaajia, eikä heistä löydy yhtään todellista seppää ratkaisemaan joukkueen pelitapaongelmia.

Maalivahti Simon Nielsen torjuu kiekkoja Mestis-joukkue Kajaanin Hokin riveissä loppuviikon, joten yhtä vaille kaikki pelit torjunut Mika Noronen jatkaa kettupaitojen veräjän vartijana.

Toipilasosastolla jatkavat edelleen puolustajat Mikko Kuukka, Tomi Pettinen, Anssi Rantanen ja Jesse Virtanen. Sivussa on myös hyökkääjä Samuli Kivimäki.

Vierasjoukkueen osalta puolustaja Mathias Porseland huilasi edellisen pelin kurinpidollisista syistä, mutta on taas vapaa tulemaan kokoonpanoon.

Loukkaantuneina pelaajista ovat maalivahti Mikko Tolvanen, puolustaja Juuso Honka sekä hyökkääjä Marek Zagrapan. Hyökkääjä Scott Barneyn peliesitykset eivät ole olleet riittävän laadukkaita, joten paikkaa pelaavasta kokoonpanosta ei ole viime peleissä löytynyt.

Päävalmentaja Harri Rindell oli pettynyt mies edellisen ottelun jälkeen ja lupaili muutoksia pelaavaan kokoonpanoon.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Kris Beech 1 4 5
2.Janne Keränen 2 3 5
3.Tuomas Huhtanen 1 3 4
4.Harri Tikkanen 1 3 4
5.Jussi Pesonen 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle