Ottaako KooKoo kauden avausvoittonsa SaiPasta?

LIIGA / Ennakko
Frederic Cloutier saa paljon vastuuta KooKoon maalin suulla.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
KooKoo ja SaiPa kohtaavat perjantaina Kouvolassa. Kyseessä on joukkueiden neljäs kohtaaminen tällä kaudella, eivätkä kouvolalaiset ole pystyneet viemään Kaakon herruutta vielä kertaakaan.

KooKoo on pelannut pelillisesti viime aikoina hyvin, mutta tuloksellisesti menestys on ollut heikompaa. Viime viikonloppuna joukkue pelasi kaksi ottelua Pelicansia vastaan. Perjantaina kouvolalaiset pelasivat kotonaan hyvin, mutta joutuivat taipumaan maalein 1-2. Lauantaina joukkue puolestaan haki kauden avausvoittonsa Pelicansista komein 5-1-lukemin.

Tiistain ja keskiviikon back-to-back-peleissä KooKoo sai vastaansa HIFK:n. Varsinkin tiistain ottelussa kouvolalaiset olivat todella lähellä venyttää pelin jatkoajalle, mutta hävisivät kuitenkin lukemin 2-3. Keskiviikkona Helsingissä HIFK oli jälleen parempi, kun joukkue voitti maalein 3-2. KooKoo on saalistanut viidestä viimeisestä ottelustaan kaksi voittoa. Kotiotteluistaan se on hävinnyt neljä edellistä.

SaiPa kohtasi viime viikonloppuna HPK:n kahdesti: pelien saldona vierastappio ja kotivoitto. Tällä viikolla lappeenrantalaiset pelasivat kaksi kertaa Pelicansia vastaan. Perättäisissä peleissä joukkueelle tuloksena oli tappio kotona ja voitto vieraissa. Viisi viimeistä ottelua ovat tuoneet SaiPalle neljä voittoa.

KooKoo ja SaiPa ovat kohdanneet Kaakon derbyssä kolmesti tällä kaudella, ja SaiPa on voittanut ne kaikki. Syksyllä, kauden avausottelusta Lappeenrannassa KooKoo sai sentään nipistettyä pisteen, mutta joukkue taipui kuitenkin voittomaalikisan jälkeen. Kouvolassa pelatut ottelut ovat sen sijaan olleet SaiPan täydellistä näytöstä. Lukemat 2-7 ja 1-8 eivät jätä selittelyille sijaa.

KooKoon vuoro voittaa?

KooKoolta on viime aikoina puuttunut monta tärkeää pelaajaa. Varsinkin Jarkko Malisen puuttuminen näkyy, ja maalinsuulle kaivataan Juha Järvenpäätä, vaikka Frederic Cloutier on pelannut hyvin. Silti joukkue on esittänyt kaukalossa pirteitä otteita. Anrei Hakulinen ja Mikko Virtanen ovat ottaneet hyvin paikkansa kokoonpanosta ja saalistaneet mukavasti tehopisteitä.

SaiPan tammikuisessa vierailussa Kouvolassa oli onnistujia laajalla rintamalla, kun peräti kahdeksan pelaajaa teki maalin. Joukkueen ykköskentässä pelaavat David McIntyre ja Chad Rau ovat Liigan pistepörssissä viiden parhaan joukossa.

Jos Kookoo pitää perjantaina taisteluilmeensä yllä, eikä anna aiempien Kaakon derbyjen muistua liian helposti mieleen, voivat pisteet hyvinkin jäädä Kouvolaan. Se vaatii kotijoukkueelta terävyyttä maalipaikoissa ja kykyä kääntää tasainen ottelu voitoksi. Avausmaalin merkitys korostuu.

Jos SaiPa saa taas hurmoksen päälle, voi hegemoniaottelu jälleen lässähtää pannukakuksi.

Seuraa Heitä

Mikko Virtanen #15 | KalPa

Keskushyökkääjä

KooKoon kasvatti nousee kokoajan isompaan rooliin isäntien hyökkäyspelissä. Johdattaako fanien suosikki KooKoon vihdoin voittoon SaiPasta?

Kim Strömberg #12 | Oskarshamn

Laitahyökkääjä

Laituri viimeisteli keskiviikkona voittomaalin Lahdessa. Osuuko hän myös perjantaina?

» Lähetä palautetta toimitukselle