Kahden kerroksen väkeä

LIIGA / Ennakko
TPS lähtee haastamaan KalPaa.
Kuva © Timo Savela
Enemmän tai vähemmän viime ottelut pyyhe jo valmiiksi kehässä kaukaloon luistellut TPS on osoittanut piristymisen merkkejä. Tiistaina turkulaiset lähtevät hakemaan kolmatta peräkkäistä pistepottia KalPan vieraana. Palloseuralla on oiva tilaisuus laittaa kapuloita kuopiolaisten rattaisiin taistossa kotiedusta.

Vielä vuosi sitten KalPa oli vastaavassa tilanteessa kuin mitä TPS tällä hetkellä. Olkoonkin, että TPS tarpoi myös viime kaudella pohjamudissa.

Tuolloin tyhjennysmyynnin kuppaamat kuopiolaiset tarpoivat syvissä vesissä aina kurimuksesta vapauttaneeseen runkosarjan viimeiseen peliin saakka. Tänä vuonna on turkulaisten vuoro pelata kunniasta aina päätyyn saakka.

Keväällä 2015 KalPa taistelee tosissaan runkosarjan kakkospaikasta. Toisaalta pullahtaminen suoran pudotuspelipaikan ulkopuolelle on täysin mahdollista tasaisen keskikastin vuoksi. Vaikka viime kausi on enää vain hauras muisto kiekkokansa lyhyessä muistissa, löytynee savolaisesta kiekkoyleisöstä ymmärrystä Palloseuran taaperrukselle.

TPS:n edellisestä kahden peräkkäisen ottelun voitosta ennätti kulua useampi kuukausi. Marraskuussa turkulaisten voittivat kolme ottelua putkeen tylyllä maalierolla 9-0. Sen jälkeen tylytyksen kohteena onkin ollut lähinnä joukkue itse niin pelillisten kun kaukalon ulkopuolisten seikkojen vuoksi. Tällä hetkellä tuloksellisesti paineettomassa tilassa pelaavan TPS:n nousukunnon kokivat viime viikolla Ässät ja HPK.

Kun KalPakin seilaa mukavassa neljän ottelun voittoputkessa, on tiistailta lupa odottaa enemmän kuin mitä ennakkoon saattaisi odottaa. Niin kaksi nollapeliä putkeen pelannut TPS-kassari Alexander Georgiev kuin neljä ottelua torjuntaprosentilla 95,12 torjunut Andy Chiodo muodostavat mielenkiintoisen taisteluparin. Chiodon taakse on tehty keskimäärin alle yksi maali ottelua kohden.

KalPan ei parane suhtautua vieraisiinsa kuin eltaantuneeseen laskiaispullaan. TPS:n päivän kunto voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Kuitenkin useampi pelaaja pelaa tällä hetkellä ensi kauden työpaikastaan, mikä ei voi olla näkymättä vimmattuna yrittämisenä.

Turkulaisten työkalupakista ei löydy yhtä montaa pelaamisen vaihdetta kuin KalPalta. Jaksaessaan toteuttaa omaa sapluunaansa se lyö TPS:n rutiininomaisesti, jopa suurinumeroisesti. Turkulaisten mahdollisuudet piilevät pienimuotoisen noususuhdanteen nostattamassa hypessä

Seuraa Heitä

Jaakko Rissanen #28 | KalPa

Keskushyökkääjä

Kahden pisteen pääsä piste-ennätyksestään sekä sadan Liiga-pisteen rajasta oleva Rissanen on laukonut hanakasti. Osumia luvassa?

Marko Virtala #27 |

Laitahyökkääjä

Heikoin kausi menossa pisteiden valossa moneen vuoteen. Varsin siedettävä tehotilastolukema (-4) vuotavassa TPS-laivassa,

» Lähetä palautetta toimitukselle