Kriisistä voittoputkeen

LIIGA / Ennakko
Pääsekö Artturi Lehkonen hymyilemään pitkästä aikaa myös Niiralan montussa?
Kuva © Atte Rissanen - atterissanenphotography.com
KalPa sai edellisellä kierroksella vihdoin kahdeksan ottelun tappiokierteensä poikki. HPK puolestaan voitti HIFK:n revanssikierroksen toisessa osaottelussa Hämeenlinnassa. Nyt toisella joukkueella mahdollisuus päästä kiinni voittoputkeen.

Kotijoukkue KalPan peli on vihdoin näyttänyt heräämisen merkkejä. Röyhkeämmällä ja tehokkaammalla viimeistelyllä kuopiolaisten pistepussi olisi karttunut jo aiemminkin. Ennen kaikkea revanssikierroksen ensimmäisessä ottelussa Pelicansia vastaan KalPa pystyi luomaan painetta lahtelaisten puolustuspäähän, mutta viimeistely oli jälleen kerran heikkoa.

Vierasjoukkue HPK:n peli on ailahdellut todella paljon. Perjantaina hämeenlinnalaiset kokivat kauden pahimman nöyryytyksensä HIFK:n vieraana. HPK näytti kuitenkin heti seuraavana päivänä, että joukkue ei ole heittänyt pyyhettä kehään. 1-0-kotivoitto antoi lisää uskoa joukkueen mahdollisuuksiin kivuta ylöspäin sarjataulukossa.

Vastakkain on kaksi Liigan vähiten maaleja tehnyttä joukkuetta. HPK on onnistunut viimeistelemään 17 ottelussa 32 maalia. KalPa puolestaan on samassa ottelumäärässä onnistunut ainoastaan 26 kertaa maalinteossa.

Kuopiolaiset odottava tehoja ennen kaikkea ykköskentältä, jossa viilettävät Janne Kolehmainen, Jukka Voutilainen ja Kasperi Kapanen. On vain ajan kysymys, koska loukkaantumisten jälkeen pelirytmiin päässeet Voutilainen ja Kasperi Kapanen alkavat onnistua maalinteossa.

HPK:n riveissä on helppoa suunnata katse ykköskenttään. Ville Viitaluoma on yksi Liigan tähtiä ja Joonas Vihkolta ja Jere Sallisesta voi odottaa paljon parempaa, mitä toistaiseksi on kaukalossa nähty.

Molempien joukkueiden puolustus- ja maalivahtipelaaminen on ollut suurimmalta osalta kuosissa. HPK on päästänyt neljänneksi vähiten maaleja ja KalPa viidenneksi vähiten. Suurta maali-ilottelua tuskin tullaan siis Niiralan montussa näkemään.

KalPa heittää maalinsuulle Pekka Tuokkolan, vaikka nuori Henri Kiviaho oli edellisessä ottelussa voiton takuumiehenä. HPK:n maalin suulle luistellee nuori Juuse Saros.

Kuopiolaiset saavat kokoonpanoonsa takaisin kaksi kokenutta pelimiestä, kun Sami Kapanen ja Marko Kauppinen palaavat sairastuvalta. Kauppisen paluun myötä epävarmasti pelannut puolustaja David Printz on todennäköisesti nähnyt viimeiset pelinsä kuopiolaisten riveissä.

HPK puolestaan pääsee liikkeelle miltei terveellä joukkueella. Ainoastaan pitkäaikaispotilas puolustaja Marko Tuulola on varmuudella sivussa.

Seuraa Heitä

Sami Kapanen #24 |

Laitahyökkääjä

Loukkaantumisen jälkeen paluun tekevä KalPa-ikoni pääsee pitkästä aikaa pelaamaan hyökkääjän paikalla. Näyttöhaluja voi olla jopa liikaakin.

Craig Schira #6 | Rögle

Puolustaja

Puolustaja urakoi suuria minuutteja HPK:n takalinjoilla. Miten luottopakki kestää suuren kuorman otteluruuhkassa, kun vastassa on liikkeeseen pelaamisensa perustava KalPa?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

KalPa M S P
1.Jyri Junnila 1 1 2
2.Joonas Riekkinen 1 1 2
3.Joona Harjama 0 1 1
4.Ossi Saarinen 0 1 1
5.Juuso Riikola 0 1 1
HPK M S P
1.Juha Kiilholma 3 2 5
2.Borna Rendulic 0 2 2
3.Jere Sallinen 1 1 2
4.Jesse Saarinen 1 1 2
5.Otto Paajanen 0 1 1

» Lähetä palautetta toimitukselle