Pystyykö SaiPa haastamaan sarjakärjen?

LIIGA / Ennakko
Siinä on lauantain mielenkiintoinen kysymys. Sarjakärki Kärpät kohtaa tuskaista taivaltaan tarpovan Idän Sputnikit. SaiPan edellisestä voitosta on vierähtänyt yli puolitoista kuukautta, eikä se helpolla tule Oulussakaan.

Kärpät palasi maaottelutauolta hermostuneesti. Media myllytti Niklas Bäckströmin loukkaantumista ja mestaruuskin oli jaettu jo muihin osoitteisiin. Tämä vaikutti paljon myös joukkueen suoritukseen, joka oli erittäin hermostunut. Kolmannen erän terävyydellä joukkue kuitenkin taisteli pisteen. Enempää se ei ansainnutkaan, sillä HPK hiljensi Raksilan jatkoajalla.

Torstaina tahti oli toinen. Kärpät tuli Bluesin vieraana päälle kuin yleinen syyttäjä ja hankki heti alkuun kahden maalin johdon. Bluesin niska katkesi jo tähän, Kärpille lopulta melko helppo voitto rutiinisuorituksella.

Kärpät on edelleen kiinni runkosarjavoitossa. Kaikki on yhä sen omissa käsissä. Runkosarjan voitto vaatii kuitenkin sitä, että sarjataulukossa selvästi alapuolella olevat joukkueet on voitettava. Vierailija idästä kuuluu juuri tähän kategoriaan.

Ottelun yksi mielenkiintoisista seurattavista on myös Vladimir Machulda, mies, joka on tehnyt pitkän päivätyön SaiPan riveissä. Pari vuotta sitten ”Vallu” teki pikavisiitin Pasilaan ja palasi Lappeenrantaan poika mukanaan. Nyt pelit SaiPan riveissä lienee lopullisesti ohi. Syttyykö Machulda entistä seuraansa vastaan? Vielä ei Vallu ole parastaan irti saanut.

Tuskainen taival

Hei milloin hanat aukeaa - Kaija Koon menestyshitti 1990-luvulta. Tämä kertosäe sopii hyvin myös tämän päivän SaiPaan. Meno on tuskaista, kannattajien apatiaan ei tuo helpotusta edes Myllyksen ja Machuldan myynneistä kirstuun kilahtaneet eurot.

Moni oli valmis veikkaamaan lappeenrantalaisille parempaa kevättä, kun joukkue tiedotti vaihtaneensa päävalmentajakseen Heikki Mälkiän. Totuus oli kuitenkin karumpi: ”Mällin” ensimmäinen peli päättyi voittoon, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Itse asiassa lähes täysin äänetöntä. 27.12 on maaginen päivämäärä, jolloin Sputnikit viimeksi voittoa juhlivat.

SaiPa putsasi talouttaan myymällä kaikki rahaksi kelvanneet pelaajat muihin seuroihin. Mikäli Ilta-Sanomissa esitetty vetoomus olisi mennyt läpi, olisi saman tien voitu myydä fanitkin. Kolikolla on kaksi puolta: Fanit ei katsele suursiivousta hyvällä, mutta toisaalta säästetyt rahat helpottavat ensi kauteen lähtemistä. Kumpi siis parempi?

Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat menneet Kärppien tahdissa. Kärpät on voittanut kohtaamisista kolme ja kahdesti on pelattu tasan. Onnistuuko SaiPa katkaisemaan putkensa ja voittamaan Kärpät ensimmäistä kertaa tällä kaudella? Kärpiltä on sivussa Bäckströmin lisäksi Mika Pyörälä, joka muljautti olkapäänsä Espoossa. Vierailijoiden riveistä poissa saattaa olla kuumetta poteva kultakypärä Petr Sachl.

» Lähetä palautetta toimitukselle