Kärpät ja SaiPa erilaisista lähtökohdista välieräavaukseen

LIIGA / Ennakko
Kärpät ja SaiPa aloittavat välieräsarjansa.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Kärpät ja SaiPa aloittavat välieräsarjansa keskiviikkona Oulussa. Joukkueiden lähtökohdat avausotteluun ovat täysin erilaiset. Kun toinen saapuu otteluun viikon tauolta, pelasi toinen edellisen kerran kaksi päivää ennen välieräavausta. Nousevatko joukkueiden eriävät rasituksen määrät avainasemaan keskiviikkona?

SaiPa pelasi huiman, jopa legendan mittoihin nousseen, täyden seitsemän ottelun mittaisen puolivälieräsarjan JYPiä vastaan. Kun viimeinen ottelu pelattin maanantaina, ei joukkueelle jää juuri ollenkaan lepoaikaa ennen uuden sarjan aloitusta.

Kärpät ja SaiPa ovat sopineet keskenään, että sarjan aikana matkustamiseen käytetään yhteistä yksityiskonetta. Tämä helpottaa matkustamisen rasitteita kun sarjaa edetään pidemmälle, mutta ensimmäiseen otteluun SaiPa joutuu saapumaan linja-autolla, mikä on aina huomattavasti lentämistä rankempi matkustusmuoto.

Iso kysymys keskiviikolle onkin, että tuleeko avausottelu SaiPalle liian nopeasti eteen? Joukkue on kyllä kauden mittaan näyttänyt useaan otteeseen, että se vähät välittää olettamuksista ja todennäköisyyksistä. Tämän lisäksi joukkueen ympärillä vellova hurja kiekkobuumi auttanee kummasti jaksamaan paremmin rasituksen kanssa toimimista.

Sillä välin, kun SaiPa taisteli henkeen ja vereen JYPiä vastaan, sai Kärpät vetää henkeä peleistä, harjoitella hyvin sekä parannella mahdollisia pieniä vaivoja.

Oululaisjoukkue onnistui katkaisemaan oman puolivälieräsarjansa HPK:ta vastaan tasan viikko ennen välierien avausta.

Hienot puolivälierät takana

Kumpikaan joukkueista ei päässyt edelliseltä kierrokselta jatkoon helposti. Kärpätkin joutui tekemään täyden päivätyön HPK:ta vastaan, vaikka sarja lopulta päättyikin oululaisten eduksi puhtain 4−0-lukemin.

SaiPa johti jo 3−0 omaa puolivälieräsarjaansa, mutta JYP pakotti sen seitsemänteen otteluun. Ratkaisevaa ottelua SaiPa oli tappiolla jo 1−3, mutta nousi hurmioituneen kotiyleisönsä siivittämänä komeaan 6−4-voittoon.

Kärppien puolivälierien avainasemaan nousi joukkueen loistava viisikkopuolustus, jonka avulla se onnistui pitämään hämeenlinnalaiset pois huippuluokan maalipaikoilta. Kärpät iskivätkin ison osan sarjan maaleistaan nopeista vastahyökkäyksistä.

Nämä asiat tuskin ovat juuri miksikään viikon tauon aikana muuttuneet. Kärpät tulee varmasti puolustamaan Lasse Kukkosen johdolla tunnollisesti myös SaiPaa vastaan. Lappeenrantalaisten tulee keksiä sen lukon avaamiseksi paremmat temput kuin mitä HPK keksi.

SaiPakaan tuskin omaa peliään muuttaa Kärppiä vastaan juuri mitenkään. Joukkue pukee varmasti keskiviikkonakin työhaalarit tiukasti ylleen, kuten aina. Pekka Tirkkosen valmentama "kusipääkiekko" ei ole helppo pala purtavaksi kellekään.

Kokoonpanot

Kärppien joukkue on päävalmentaja Lauri Marjamäen mukaan terve.

Maalilla aloittaa todennäköisesti Tomi Karhunen, vaikka Jussi Rynnäs on jo pystynyt täysipainoisesti osallistumaan joukkueen harjoituksiin.

SaiPan ykkösmaalivahti Jussi Markkanen joutui jättämään puolivälierien kuudennen ottelun väliin, mutta palasi tolppien väliin seitsemänteen otteluun. Hän on mitä todennäköisimmin SaiPan aloittava maalivahti myös keskiviikon ottelussa.

Lappeenrantalaiset saapuvat otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan. Jaakko Rissanen lienee edelleen pois. Jakub Cutta ei viime otteluissa ole pelannut, ja hänen pelaamisensa myös keskiviikkona on epävarmaa.

Seuraa Heitä

Jari Viuhkola #24 |

Keskushyökkääjä

Kärppien kokeneiden pelaajien osastoon kuuluva Viuhkola on pelannut paluunsa jälkeen hieman harvinaisemmalla pelipaikalla, neloskentällisen keskushyökkääjänä.

Per Savilahti-Nagander #88 |

Puolustaja

Savilahti-Nagander on lappeenrantalaisten luottopuolustaja. Viimeisteli JYPiä vastaan pelatussa seitsemännessä puolivälierässä kaksi maalia.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Kärpät M S P
1.Mika Pyörälä 2 6 8
2.Juhamatti Aaltonen 3 4 7
3.Ville Pokka 2 2 4
4.Adam Masuhr 1 2 3
5.Lasse Kukkonen 1 2 3
SaiPa M S P
1.Dan Spang 1 4 5
2.Jesse Mankinen 2 1 3
3.Ville Hämäläinen 1 2 3
4.Per Savilahti-Nagander 3 0 3
5.Ville Koho 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle