Ei sijaa lässytykselle

LIIGA / Ennakko
Oulun Kärpät on lauantaina tukalan paikan edessä. Pisteitä olisi tultava keinolla millä tahansa. Helpolla ei oululaisten tuska helpotu, sillä vierailija SaiPa on taisteleva ryhmä, joka haluaa vielä elätellä toiveita jatkopaikasta.

Kuntokäyrät

Kärpät on tahkonnut tasaisia taistoja, sillä seitsemän edellistä ottelua on päättynyt korkeintaan kahden maalin erolla. Pisteitä oululaisilla ei näistä ole kuitenkaan kuin 10, mikä on kovin vähän, kun ajatellaan joukkueen epätoivoista kamppailua pääsystä pudotuspeleihin.

SaiPalla oli hyvä vire tammikuun lopussa, kun joukkue voitti viidestä ottelusta neljä. Helmikuun puolelle siirryttäessä tahti kuitenkin hiipui, kun joukkue hävisi kuluvalla viikolla molemmat ottelunsa.

Toisensa joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti, ja joka kerta vierailija on poistunut täyden pistepotin kera. Huomiotaivaa on, että Kärpät on tehnyt yhteensä viisi maalia ja SaiPa neljä. Aivan näin tiiviitä joukkueiden puolustukset eivät kauden aikana ole kuitenkaan olleet muita joukkueita vastaan.

Ratkaisun paikat

Kärppien tilanne on tällä hetkellä sen verran kriittinen, että valmennuksen hehkuttama hyvä peli-ilme ei enää riitä. Lässytys on turhaa: jos pisteitä ei ala ropista, karkaavat tamperelaisjoukkueet ja paikka auringossa. Kuudennesta sijasta ei Oulussa kannattane enää haaveilla.

SaiPan tilanne vaikuttaa sen sijaan stabiilimmalta. Matkaa yläpuolella olevaan kärppälaumaan on ennen lauantaita peräti 10 pistettä, kun taas viimeiseen sijaan on matkaa jo 7 pistettä. Voitto lauantaina pitäisi toiveet pudotuspelipaikasta vielä jossain määrin hengissä, mutta haave olisi silti pitkän matkan takana.

Ratkaisuasemassa onkin se, saako SaiPa Kärppien tuskaisuuden kasvamaan entisestään. Kotijoukkueen maalinteko on tökkinyt pahasti koko kauden ajan, kun taas SaiPa osaa pitää pakettinsa tiiviinä. Jos vieraat pitävät kärppälegioonan aisioissa, niin epätoivo ja raivo pisteiden perään kääntyy kotijoukkuetta vastaan.

Luonnollisesti ratkaisun paikkoja ovat myös maalivahti vastaan maalivahti, ylivoima vastaan ylivoima ja niin edelleen. Suurin taistelu käydään kuitenkin henkisellä puolella.

Kokoonpanot

Kärppien riveistä ovat sivussa Jari Viuhkola, Juho Jokinen, Atte Ohtamaa, Mikko Alikoski sekä SaiPasta seuraan siirtynyt maalivahti Ville Hostikka.

SaiPa sai jo torstaina mukaan profiilipelaajansa Brian Salcidon ja Dale McTavishin. Sivussa ovat edelleen Daniell Sondell, Simon Backman, Pauli Levokari ja Joni Yli-Torkko. Myöskään oululaisille tuttua ihmiskuulaa Antti Aarniota ei kaukalossa nähtäne, sillä mies kärsii aivotärähdyksen jälkioireista.

» Lähetä palautetta toimitukselle