Tuore sarjakärki vierailulle Raksilaan

LIIGA / Ennakko
Vahvan alkukauden pelannut Oulun Kärpät sai katkaistua kolmen ottelun tappioputkensa Kuopiossa vahvan ryhtiliikkeen päätteeksi. Lauantaina taistelu jatkuu, kun vahvassa vireessä syksyä eteenpäin matkaava Lahden Pelicans saapuu vieraaksi Raksilaan.

Kuntokäyrät

Alkukaudesta liigan kärkikamppailussa mukana olleet oululaiset ovat tippuneet hieman kärkijoukkueiden kelkasta kolmen tappion myötä. Haastava viikonloppu sai kuitenkin hyvän alun Kuopiosta napatun voiton myötä. Joukkue on saamassa takaisin tärkeitä pelaajia sairastuvalta. Monien avainpelaajien puuttuminen näkyi pahasti joukkueen suorittamisessa tappioputken aikana.

Lahdessa nykymeno näyttää hyvältä.
Marssi kaukalossa on ollut lennokasta, sillä lokakuun otteluiden pistesaldo on kasvanut jo 18 pisteeseen. Pisteittä joukkue on jäänyt vain kahdessa ottelussa, joista toinen tapahtui tiistaina Helsingissä, jossa isäntäjoukkue Jokerit nappasi voiton lukemien ollessa 5-2. Tiistain tappio ei kuitenkaan latistanut pussinokkien mieliä, vaan paluu menestykseen tapahtui SaiPa- ja Ilves-otteluissa. Tällä hetkellä Pelicans onkin piikkipaikalla sarjataulukossa. Lauantain kamppailun joukkueiden ero onkin jo yhdeksän pistettä.

Ratkaisun paikat

KalPaa vastaan joukkue koki suuren ryhtiliikkeen ensimmäisen erän aikana. Avauserän alun pelaaminen näytti samalta pelaamiselta, mitä tappioputken aikana joukkueelta on nähty. Yhden ottelun sisään mahtui liikaa nukahduksia ja henkilökohtaisia virheitä, kun taas välillä pelaaminen oli näyttävää ja tehokasta. Puolustuksen loukkaantumissuma on näkynyt avauspelaamisessa, missä on ollut isoja eroja alkukauden rullaukseen.

Jo ykköspakin, Mikko Lehtosen paluu, on positiivista hyökkäyspelin nopeuttamista ajatellen, sillä lauantain ottelussa joukkueen on päästävä nopeilla hyökkäyksillä kohti Pelicans-maalia. KalPa-pelin ryhtiliike tuli tärkeään paikkaan, sillä tappiot viikonlopun otteluista olisivat ajaneet oululaiset vaikeaan tilanteeseen.

Kärppien ylivoimapeli on ollut hieman takkuilevaa alkukauden aikana. Tilanne ei helpotu lauantaina, kun vastassa on koko liigan tilastollisesti paras alivoimajoukkue. Kurinalaisesti omassa kenttäpäädyssään puolustava Pelicans ei päästä vastustajiaan ilmaiseksi hääräämään Niko Hovisen vartioiman maalin edustalle.


Jatkaako Miikka Salomäki hurjia otteita lauantain ottelussa?
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Lauantain vierasjoukkueen Pelicansin alkukauden vahvuus on ollut hyökkäystehojen tuleminen laajalta rintamalta. Tälläkin hetkellä joukkue omaa kolme vaarallista ja tehokasta ketjua, joista Ryan Laschin johtamalla ykkösnyrkillä on ollut varaa hieman hiljaisempaankin tahtiin. Viime peleissä ykköstykkien takana taitojaan ovat väläytelleet muun muassa Max Wärn, Vili Sopanen ja Jarkko Immonen, mikä tietää hyvää Oulussa mainetta pelaajaurallaan niittäneelle päävalmentaja Kai Suikkaselle.

Kokoonpanot

Keskushyökkääjä Matias Loppi palasi perjantain Ilves-ottelussa pitkän loukkaantumisen jälkeen Pelicansin kokoonpanoon. Myös viikko ajan loukkaantumislistalla ollut Jyri Marttinen teki paluun perjantain ottelussa.

Kärpistä loukkaantuneiden listalla ovat edelleen puolustaja Oscar Eklund ja Ville Mäntymaa, joka kuitenkin saattaa pelata lauantain ottelussa. Lisäksi Juha-Pekka Haataja ja Joonas Donskoi jättivät perjantain KalPa-ottelun väliin. Donskoin nivusvaivaa tarkkaillaan päivä päivältä ja Haataja on poissa kokoonpanosta jäätyään vaimonsa tueksi sairaalaan Haatajan perheen jälkikasvun luokse.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Pelicans M S P
1.Vili Sopanen 6 3 9
2.Jarkko Immonen 1 6 7
3.Janne Tavi 2 5 7
4.Justin Hodgman 0 4 4
5.Max Wärn 3 1 4

» Lähetä palautetta toimitukselle