Sanooko kolmas kerta toden?

LIIGA / Ennakko
Lujassa vedossa oleva kotijoukkue Kärpät ja ja vierailija Rauman Lukko ottavat mittaa toisistaan torstaina Oulussa. Maantieteellisen läheisyytensä ansiosta joukkueet pelaavat samassa välisarjassa ja tämän ansiosta Lukko vierailee Raksilassa jo kolmatta kertaa tällä kaudella.

Tiivistyneestä otteesta voittoputkeen

Kärpät on kovassa tikissä. Joukkue pelasi tammikuun alussa muutaman ottelun huonosti ja sen oma pää vuoti noissa otteluissa hälyyttävällä tavalla. Parannus saatiin aikaiseksi miettimällä jääkiekon syvintä olemusta: mikäli päästät omiin vähän maaleja mahdollisuutesi voittoon paranevat.

Tärkein tekijä Kärppien hyvään vireeseen on parantunut puolustusalueen pelaaminen. Valmentaja Kari Heikkilän mukaan joukkue alkoi keskittyä puolustamiseen hyökkäämisen kustannuksella, joka söi samalla myös omia maalimääriä. Ehkäpä tämä on kuitenkin tärkeämpää, sillä kevään ratkaisupeleissä ei yltiöpäisellä hyökkäämisellä ja "60:n minuutin paineella" voiteta mitään. Viimeisissä otteluissa hyökkäyskin on saatu toimimaan kiitettävällä tavalla.

Kärppien ratkaisijoiden kaarti on erilainen kuin alkukaudella. Maalivahti Niklas Bäckström pelaa unelmakunnossa ja on noussut torjuntaprosenteissa sarjan keskikastista kärkikolmikkoon. Alkukausi oli "Nikelle" vaikea, mutta itseluottamuksen ollessa tällä tasolla on hän viimeinen lenkki joukkueen menestyksessä.

Toinen petraaja on Petr Ton. Tshekki vaelteli alkukauden tehojensa puolesta varjojen mailla, mutta loukkaantumisensa jälkeen hän on ollut joukkueen parhaita. Muutenkin Tonin pelisuoritusta ja vaisuutta on paisuteltu liikaa, sillä miehen motivaatio on ollut koko ajan hyvä.

Kärpiltä puuttuu kamppailusta vielä tässä ottelussa pelikieltoaan kärsivä Drew Bannister sekä loukkkaantunut Antti Aarnio. Maalivahti Markus Korhonen on kuntoutunut, mutta ei liene vielä tänään pelivuorossa.

Kyl maar raumalaisii

Vierailija tulee siis kolmatta ja todennäköisesti viimeistä kertaa tällä kaudella Ouluun. Yhtenäistä näille reissuille on se, että jokainen kerta Lukko on pelannut edellisenä iltana tärkeän kotimatsin, hypännyt bussiin ja yöpynyt matkalla. Keskiviikkona Lukko kohtasi kotonaan elintärkeässä ottelussa JYPin, mutta hallinnan ja useiden tekopaikkojen lisäksi joukkue hävisi jatkoajalla.

Raumalaiset tarvitsevat pisteitä kipeästi. Otettaan petrannut TPS vaanii niskassa, eikä SaiPakaan ole heittänyt pyyhettä kehään. Lukon hankkimat vahvistukset varmistavat, että seurajohdolle pudotuspelien ulkopuolelle jääminen olisi suuri pettymys. Kanaalin rannalla on pitkästä aikaa nähty kunnon satsausta kesken kauden, kun Marian Cisar ja Robert Kron hankittiin näyttämään nuorille hyökkääjille esimerkkiä. Viimeisimpänä riveihin liittyy omalla tontillaan sarjan kärkikaartiin noussut Markku Tähtinen, joka Ässien jokakeväisen myyntioperaation jäljiltä siirtyi parikymmentä kilometriä rannikkoa pitkin. Siirto tulee varmuudella olemaan länsirannikon kuumin puheenaihe seuraavien päivien aikana.

Lukko on jäänyt mieleen varsin miellyttävänä joukkueena. Se on yksi harvoista, joka ei ole tullut Ouluun kahvaamaan ja estämään kotijoukkueen vauhtipeliä. Kahdelle ensimmäiselle kohtaamiselle on yhtenäistä se, että molemmissa Lukko taisteli kaksi erää, mutta hävisi kolmannessa ottelun.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei varmasti tule puuttumaan. Ottelussa on suuret panokset molemmilla, joten ottelun tärkeys saattaa näkyä alun hermostuneisuutena. Molempien keskittyessä hyökkäämiseen saatamme nähdä edellisen kohtaamisen tapaisen maalijuhlan.

» Lähetä palautetta toimitukselle