Lukon pihviketju Kärppiä litistämään

LIIGA / Ennakko
Siivittääkl Esa PIrneksen paluu Kärpät voittoon Lukosta?
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Oulussa Kärpät haastaa illan kamppailussa sarjakärki Rauman Lukon. Onnistuuko Esa Pirnekselle vahvistunut Kärpät kairaamaan voiton sarjakärjestä? Ajaako Lukon pihviketju kärpän kylmäksi?

Sekä Kärpät että Lukko pelasivat myös eilen. Kärpät voitti Turun Palloseuran jatkoajalla, kun taas Lukko hävisi voittomaalikilpailun ja värikkäiden vaiheiden jälkeen Espoon Bluesille.

Kärpät pelasi tiistaina erittäin kaksijakoisen ottelun. Ensimmäisen puoliskon kuskin paikalla pelillisesti ollut Kärpät pudottia tasoaan pari napsua loppua kohden. Tästä syystä TPS pääsi peliin mukaan ja Kärpät menetti turkulaisille yhden sarjapisteen.

Oululaisten yksi ongelmista on maalinteko. Tähän Kärpät kosahti myös tiistaina päävalmentaja Lauri Marjamäen näkemyksen mukaan.

− Ensimmäisen erän jälkeen taululla oli vain 1−0. Noihin maalipaikkoihin nähden maalinteko on meidän perisynti tällä hetkellä.

Oululaisten muokatut ketjukoostumukset eivät täysin toimineet tasakentällisin pelatessa, mutta hienosäädettyjen ylivoimakoostumusten peli näytti jo paremmalta.

Keskiviikon pelissä eilen sopimuksen allekirjoittanut Esa Pirnes ottanee paikan ykkösketjun keskeltä Mika Pyörälän siirtyessä Pirneksen laitaan. Maalissa Kärpillä pelannee Tomi Karhunen.

Rauman Lukko pelasi eilen Espoossa Bluesia vastaan. Voittomaalikilpailussa lopulta hävinnyt Lukko peluutti ottelussa ensimmäistä kertaa tämän kauden liigassa maalillaan Oskari Setästä. Kakkosveskari jouduttiin kuitenkin vaihtamaan kesken pelin tuttuun ja turvalliseen Ryan Zapolskiin. Amerikkalainen pelannee Lukon maalilla myös Oulussa.

Lukko valitsi Espoossa dufvamaisen strategian ja päätöserässä se puolusti pelkästään johtoon. Tämä kostautui, eikä mukaan jäänyt kuin yksi sarjapiste.

Raumalaisten erikoistilannepelaaminen on ollut rautaista tällä kaudella. Etenkin ylivoimalla Lukko on huippuvaarallinen. Bluesia vastaan se latoi kolme ylivoimamaalia, joista kaksi merkittiin puolustaja Janne Niskalan nimiin. Sanomattakin on selvää, minkä asian kanssa Kärppien on syytä olla varuillaan: vankilaan ei kannata joutua ja alivoiman täytyy toimia kuin laatukello.

Kärpillä on taatusti vaikeuksissa Lukon pihviketjun kanssa. Se, että Olavi Vauhkonen, Jonne Virtanen ja Teemu Nurmi oli eilenkin Lukon paras vitja, ei lupaa hyvää Kärpille.

Seuraa Heitä

Esa Pirnes #12 |

Keskushyökkääjä

Vuoden soipmuksen kuukauden koeajalla maustettuna allekirjoittanut Pirnes esiintyy oululaisyleisölle ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Onko Pirnes iskussa heti ensipelistä lähtien?

Ilkka Mikkola #6 |

Puolustaja

Monivuotinen kärppäkapteeni ei ole onnistunut toisena Lukko-vuotenaan aivan ensimmäisen veroisesti. Saako vanha sotaratsu entisestä kotikaukalosta lisävirtaa?

» Lähetä palautetta toimitukselle