Hanskat hukassa?

LIIGA / Ennakko
Kärpillä on ollut vaikeuksia pystyä tasaiseen esitykseen jäällä. Pari murskavoittoa, ja sitten lähinnä tappioita. Ottelun sisälläkin voidaan mennä kuin vuoristorataa (Hifk – Kärpät). Lukko katkaisi kotitaikansa häviämällä eilen Jypille kotonaan. Edellinen vieraspelikin päättyi selkäsaunaan Lappeenrannassa. Missä lie mennään tänään?

Kärppien hyökkäysarsenaali

Hyökkäyspäässä Kärpillä riittää taitoa useampaankin ketjuun. Pientä roolittamista homma tuntuisi edelleen kaipaavan, jotta esim. kummastakin tsekkitähdestä saataisiin samassa pelissä tehoja irti. Lieversin ketjulta voi odttaa myös isoja maaleja. Eikä maalinteko ole outoa puuhaa muillekaan ketjuille.

Alakerta sen sijaan odottaa luvattua tasokasta vahvistustaan. Oman maalinedustan pelaaminen on ennenkin paikoitellen tökkinyt kärppälaumalla, joten tälle osa-alueelle olisi hitunen kovuutta paikallaan. Eikä olisi haitaksi jos YV:ssäkin saataisiin viivalle myös vastustajaan kohdistuva pelote.

Ganali poikka

Lukko aloitti liigataipaleensa hyvin ikikirittäjänsä Ässien tavoin. Kotona on kaadettu kovia nimiä, esim. Tappara jätettiin tylysti nollille. Vieraspelit ovat kuitenkin osoittautuneet vaikeiksi. Perjantai-iltana tuore tappio niskassa Ouluun lähtenyt Lukkokaarti tarvitsee varmasti jonkinlaisen henkisen täysonnistumisen jotta Raksilasta pisteet lähtisivät. Mikä ei toki mikään mahdottomuus ole. Hyvällä taisteluhengellä voitto materiaalista irtoaa, tätä on muille opetettu Porista käsin hyvällä menestyksellä alkukaudella.

Lukon veskari Vehanen on noussut maamme kärkikaartiin, ja paikkoja maajoukkueen eurohockeykiertueellekin on varmasti luvassa. Paluumuuttaja vanha kettu Eepi Hämäläinen on ollut joukkueen pisteahnain pelaaja. Lukon kanadalaiskaarti ei tehojensa puolesta ole vielä keskikaartia kummemmaksi noussut, ja onkin mielenkiintoista seurattavaa illan pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle