Kaatuuko JYP lokahankeen sohjoiseen?

LIIGA / Ennakko
Ensilumi on saatu Oulunkin korkeudelle, joten talvi tekee tuloaan. Lauantai-illan ”paikalliskamppailuun” Oulun Kärpät saa vastaansa tutun vieraan JYPin Jyväskylästä. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Keski-Suomessa päättyi JYPin makeaan 5-1 voittoon.

Vierasjoukkue JYP pelasi edellisen ottelunsa kotona SaiPaa vastaan nollaten sen lukemin 3-0. Joukkueen valmentajan Matti Alatalon mukaan pelaajat ja valmennus ovat käyneet kovia keskusteluja pelin parantamiseksi. Puolustuspään kautta pelattu ottelu onnistui, joka näkyi myös lukemissa.

Kärpät kävi pyörähtämässä länsirannikon tourneensa, josta tuloksena oli täysi pistepotti. Molemmat kamppailut menivät jatkoajalle, kun Kärpät ”töpeksivät” jo legendaariseksi muodostuneen johtoasemansa. Neljä pistettä pahoilta vieraskentiltä on silti joukkueelta hieno suoritus, jonka myötä Kärpät nousi sarjataulukossa toiseksi. Joukkueen neljä edellistä kamppailua on mennyt jatkoajalle, joista Kärpät on napsinut kolmesta voitot.

Kärpät ja johtoasema

Vaikka Kärpät onkin onnistunut voittamaan viime pelinsä, niin joukkueen otteista paistaa läpi tietty epävarmuus. Joukkue ei näyttäisi osaavan pelata johtoasemassa, vaan se menettää systemaattisesti lähes jokaisen ottelun vähintään tasalukemiin. Etenkin kahden maalin johtoasemassa joukkue alkaa tinkimään työnteosta ja pelin tempo hidastuu. Hyökkäyksiin lähdöt ontuvat, ja vastustaja pääsee iskemään turhan helposti ja turhan hanakasti Kärppien omaan päähän. Ratkaisevilla hetkillä kiekkoja heitellään sokkona minne sattuu, ja päätön ”kohellus” aiheuttaa pahoja vaaratilanteita. Näyttäisi siltä, että johtoaseman menetyksestä on muodostumassa jo pieni peikko pelaajien alitajuntaan, ja ratkaisut löytyvät henkiseltä tasolta. Kypsyysvaiheen kurssin tulisi pikku hiljaa kääntyä.

Kärppien kokoonpano on myöskin muuttunut viime otteluihin. Joukkueen neljännen kentän muodostaa nyt keskushyökkääjän paikalla pelaava Jason Dawe, laidoillaan ex-JYP Lasse Jämsen ja todennäköisesti J-P Haataja. Henrik Juntunen ei pelaa ottelussa olkapäävamman vuoksi ja hänen tilalleen kokoonpanoon on nostettu Jyri Junnila. Pekka Saarenheimo on saanut ansaitun paikkansa joukkueen tämän hetken kuumimman pelaajan eli Jari Viuhkolan vierellä. Toinen ketjun laitahyökkääjä Brad Smyth on edelleen lukemissa 0+0. Kysymys kuuluukin, kuinka kauan jaksaa oululainen kiekkoyleisö odotella Smythin ja Dawen ketsuppipurkkien räjähdystä? Käyrä on kuitenkin positiivisen noususuuntainen, joten herroille annetaan edelleen näyttömahdollisuuksia. Tosin tiimalasikin on rajallinen. Juhani Tammisen sanoin: ”Kun mennään lujaa, niin paska tippuu rattailta.”

Puolustus on myös kärsinyt pieniä kolhuja, joten päivän kunto ratkaisee peluutuksen. Kärppien maalissa pelaa Niklas Bäckström.

JYPin iskukyky

JYPin otteet viime kamppailuissa eivät ole olleet mitään tasaista puurtamista. Omiin on mennyt luvalla sanoen liikaa ja puolustuspelaaminen on ollut hukassa. Viime ottelussa ilmeinen pelisysteemin tarkennus auttoi joukkuetta pitämään oman alueensa siistinä, ja sitä edellinenkin ottelu oli voitokas. Ottelut ovat olleet melkoista vuoristorataa, eikä joukkuetta tarkkaan seuraavatkaan voi aavistaa, onko peli ylä- vai alamäessä. Viime kaudella Kärppien vieraspeleissä ilahduttanut JYPin sambaryhmä ei tiettävästi ole tulossa tähän kamppailuun.

Hyökkäyspeli on kuitenkin ollut iloisen värikästä. Joukkue on pystynyt tekemään maaleja, joka taas ei kotijoukkueelta ole luonnistunut yhtä hyvin.

Puolustuksesta on poissa Kärppiä viime ottelussa lähes nöyryyttävästi kurittanut Tommi Kovanen ja pitkäaikaispotilas Jani-Matti Loikala. Viisikkopuolustamisen rooli korostuukin repaleisen puolustuspään ollessa haavoittuvainen. JYPin maalissa pelaa Tommi Nikkilä. Kiekko-Keskisuomalaisen mukaan viime ottelussa nollapelin pelannut Tero Leinonen on poissa lonkan koukistajavamman vuoksi.

Ottelun voittamiseksi Kärppien tulee saada peliin vahva startti ja luoda painetta juuri JYPin puolustukseen. Joukkueen tulee pysyä pois myös jäähyaitiosta, sillä JYPin ylivoima on tehnyt tuhoisaa jälkeä. JYPin tulee taas liikkua Raksilan isossa kaukalossa ja pystyä rikkomaan kotijoukkueen hyökkäyspelaamista. Jos se pystyy pitämään Kärpät vähämaalisena ja tuskastuttamaan kärppähyökkääjät, on se lähellä voittoa - tai kenties jatkoaikaa...

» Lähetä palautetta toimitukselle