Ensimmäinen ottelupallo

LIIGA / Ennakko
Jyväskylän JyPillä on torstaina Raksilassa ensimmäinen kolmesta ottelupallosta. Kuin puskista iskenyt, oululaiset täysin aseettomaksi saanut, JYP on yhtä voittoa vaille välierissä. Kärpät on yhtä lähellä rantapallojen ja kumiveneiden esille ottamisesta.

Se korkea aika herätä

Kärpät ovat nyt paikassa, jossa ei vaihtoehtoja ole. Paremmin liikkunut ja motivoitunut JYP on juottanut joukkueelle sellaista myrkkylientä, johon ei lääkkeitä ole vielä löydetty. Kärpät on ollut kahdessa viimeisessä kohtaamisessa kuin ensiaskeleitaan ottava lapsi liukkaalla jäällä. Joukkueen pelistä on puuttunut se suuri idea, jolla JYPiä pidettiin vielä runkosarjassa pilkkanaan.

Nykyisestä tilanteesta on vastuussa kaikki. Niin valmentajat, pelaajat kuin kannattajatkin. Kaikkien toiminnassa on parantamisen varaa ja paljon. Kallispalkkaiset vahvistukset alisuorittavat jatkuvasti, eikä joukkueen pelissä ole minkäänlaista positiivista fiilistä. Vaihtoaitiossa ei ole vielä keksitty yhtäkään keinoa joukkueen herättämiseksi. Kysymys kuuluukin, onko se edes mahdollista?

Kärppien päävalmentaja Kari Heikkilä totesi tiistaisen ottelun jälkeen, että "nyt katsotaan, ketkä ovat valmiita taistelemaan ja ketkä pakenevat vastuuta". Heikkilän kommentti kuvaa hyvin koko ottelusarjaa. Kärppien vastuunkantajat puuttuvat täysin tai sitten he ovat vaan hyvin piilossa. Ainoastaan maalivahti Niklas Bäckströmille voi tästä ottelusarjasta antaa puhtaat paperit.

Kaatuuko haaveet?

JYP voi seilata ilman huolen häivää. Se saa positiivista energiaa jokaisesta onnistumisesta ja voitetusta kaksinkamppailusta. JYPillä ei ole minkäänlaisia paineita, sillä joukkueella on kolme ottelua aikaa ottaa yksi voitto.

Oulaisten poppamies on loihtinut joukkueeseensa sellaisen draivin, ettei sitä helpolla lannisteta. Jo nyt vuoden valmentajaksi vahvasti ehdolla oleva Matti Alatalo on mies, joka ei paljoa paineista stressaa. Hän antaa poikien pelata sillä tavalla kuin osaavat. Ja mikäs on pelatessa, kun homma toimii ja henki haisee.

Eric Perrin on keskisuomalaisten "the one". Hänen mukanaan JYP voittaa tai häviää. Tässä ottelusarjassa Perrin on ollut niin dominoiva hahmo, ettei monta vastaavaa ole pudotuspeleissä aikaisemmin nähty. Pelottavan paljon samoja ominaisuuksia parhaan ystävänsä Martin St. Louisin kanssa omaava Perrin kiinnostaa varmasti Jyväskylän ulkopuolellakin.

Siirtyykö ratkaisu Hippokselle?

Kärpät on tukalassa tilanteessa, mutta mahdoton se ei ole. Nousuun vaaditaan se, että jokainen joukkueen jäsen ottaa lusikan kauniiseen käteen ja rupeaa lappamaan alle päästettyä soppaa sille kuuluvaan paikkaan. Kärppien kopin seinällä roikkuu paritkymmenet haalarit, jotka odottavat ottajiaan. Ottelun jälkeen digitaaleilta voi katsoa, monenko pelaajan täytyy käydä suihkussa pelin jälkeen.

Jos Kärpät saa ottelun alkuun johtomaalin on kaikki mahdollista. Mutta passivoitumista ei saa tapahtua missään vaiheessa. Kärppien kentällisiin on tulossa muutoksia, jotka nähtiin jo Jyväskylässä. Ehjänä pysynee ainoastaan Jari Viuhkolan kakkoskenttä. Koomista onkin, että tuossa kentällisessä ovat myös pahimmat alisuorittajat.

JYP saattaa olla tilanteen ansiosta hieman liian tyytyväinen. Mikäli näin kävisi on kotijoukkueen iskettävä siihen mahdollisuuteen, mikä sille tarjotaan. Aivan kuten JYP on tehnyt jo kolme kertaa. Veikkauksena sanoisin, että JYP joutuu käyttämään vielä ainakin yhden ottelupallon Raksilan kamppailun jälkeen. Mikäli JYP passittaa pohjoisen pojat kesälomalle jo torstaina tulee jälkipyykki olemaan todella kova.

» Lähetä palautetta toimitukselle