Kuka murtaisi Kärpän?

LIIGA / Ennakko
Jääkiekon SM-liigan pudotuspelit ovat edenneet välieriin asti. Jokereiden ja Kärppien välisessä ottelusarjassa ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan otti ennakkosuosikki Jokerit, joka voitti tiukan ja osittain varsin huonotasoisenkin avausottelun 1-0.

Jalat liikkeelle

Kärppien ei tarvitse laittaa päätään pensaaseen, vaikka se ei parhaimpaansa Areenassa pystynytkään. Jokerit oli hallitsevampi osapuoli, mutta missään vaiheessa ottelua ei kunnon paniikkia oululaisjoukkueelle päässyt syntymään. Hyökkäykset ohjattiin miehekkäästi kulmiin, josta on tunnetusti vaikea maaleja tehdä. Yksi sentään sieltä tuli ja harmittavasti tuo onnenkantamoinen ratkaisi pelin. Jossittelu on kuitenkin turhaa, Jokerit oli juuri tuon maalin verran parempi.

Kärppien paras ase on hyökkäys. Se ei toiminut tiistaisessa kohtaamisessa edes siedettävällä tavalla. Pelin käynnistäminen oli verrattain hidasta, eikä keskialuetta päästy ylittämään kunnon vauhdilla montakaan kertaa. Kiekon kuskaamista yritti vuoron perään moni pelaaja, huonoin seurauksin. Kiekko ja etenkin miehet on saatava aivan erilaiseen liikkeeseen, mikäli sarjaa aiotaan venyttää kolmea ottelua pidemmäksi.

Kärppien oman alueen peli on parantunut huomattavasti. Kolmessa viimeisessä JYP-ottelussa joukkue päästi omiin yhteensä vain 4 maalia ja voitti kaikki kamppailut juuri tiivistyneen puolustuksen ansiosta. Jokeritkaan eivät onnistuneet yhtä kertaa enempää, mikä kuitenkin tuolla kertaa riitti voittoon asti. Maalivahti Niklas Bäckström on löytänyt suuren itseluottamuksen ja haastaa vastapäädyn teinisensaation tosissaan.

Puolustava mestari puolustaa mestariksi?

Jokerit otti edun itselleen tekemällä vain pakollisen. Pelituntuma viikon tauon jälkeen oli kateissa, mikä näkyi varsin selvästi kentällä. Jokereidenkaan liike ei ollut parhaimmillaan, mutta tehokas ja tappava pelisysteemi takasi lopulta voiton. Paniikkia aiheutti ainoastaan kolmannen erän viimeiset kaksi minuuttia, jolloin Kärpät saivat painetta Jokeri-alueelle.

Jokerit pelaa idioottivarmaa jääkiekkoa. Johtoon päästessään se on ylivoimaisesti sarjan vaikein joukkue. Jokereiden vahvuus lepää koko joukkueen kurinalaisessa puolustuksessa sekä lähes konemaisen pelisysteemin kuuliaisessa toteuttamisessa. Viimeisenä lukkona on maalivahti Kari "Kärppä" Lehtonen, jonka ohittamisessa on jokaisella joukkueella suuri työ.

Valmentaja Raimo Summasen merkitys menestyksessä on suuri. Laajasta materiaalista Summanen kehitti runkosarjan aikana tappioiden uhallakin toimivan kokonaisuuden, jossa jokaisella pelaajalla on tarkka rooli. Esimerkiksi Jyväskylästä kesken kauden hankittu Pavel Vostrak ei mahdu tällä hetkellä kokoonpanoon, koska hänen puolustusaktiivisuutensa ei ole tarpeeksi hyvä.

Monet tahot ovat syyttäneet Jokereita ylipassiivisesta ja täten myös tylsästä pelityylistä. Oleellista näissä peleissä ei ole niinkään se, millä tavalla voitto ja tulos saavutetaan. Numerot taululla pelin päätteeksi kertovat kaiken tarpeellisen. Yleisö ei välttämättä ole tuosta kovinkaan iloinen, mikä nähtiin todistettavasti ensimmäisessä Pasilan pelissä. Kansa haluaa maaleja ja rehellisesti sanottuna Jokereiden materiaalilla siihen pitäisi olla hyvät mahdollisuudet.

Täysin eri kiekkopeli

Torstai on toivoa täynnä. Raksilassa tullaan vuorenvarmasti näkemään aivan erilainen peli kuin mitä ensimmäinen ottelu oli. Tunnelma katsomossa ja intensiteetti pelissä tulee olemaan aivan toista luokkaa. Kotijoukkue on valmis pistämään peliin viimeisetkin voimanrippeet, jotta Jokerit pistetään mahdollisimman ahtaalle. Kärppien hyökkäyksessä on tarpeeksi taitoa horjuttamaan Lehtosen ja jokeripuolustuksen itseluottamusta.

Kärppien on saatava enemmän painetta vieraiden puolustajille. Jokereiden pakkien heikkoutena on vääntövoiman puute sekä pieni koko. Kärppien avauskohtaamisen kaikki todelliset tekopaikat tulivat samalla tavalla: kiekko painittiin hyökkäysalueella oman joukkueen haltuun, jonka jälkeen saatiin luotua tekopaikka. Viime kauden kaltaisia vahvoja vääntäjiä (Haakana, Brooks, Alanko) ei nykyisestä pakistosta löydy. A-J Niemen poissaolo on kova menetys.

Jokerit pystyvät lähtemään otteluun melko rauhallisin mielin. Joukkuetta on valmistettu kuukausitolkulla pudotuspeleissä menestymiseen, joten keskittyminen otteluun on huomattavasti helpompaa kuin kotijoukkueella. Raksilan isossa kaukalossa Jokereiden pitää pystyä terästämään vastahyökkäyksiä sekä avata peliä nopeammin. Kärppien loukkaantumisten takia kapeaan pakistoon iskeminen ei olisi huono idea.

» Lähetä palautetta toimitukselle