Onko Ässistä Kärppien pysäyttäjäksi?

LIIGA / Ennakko
SM-liiga jatkuu tiistaina Oulussa, kun Porin Ässät matkustaa sarjajohtaja Kärppien vieraaksi. Porilaisjoukkue joutuu Raksilassa kovan paikan eteen, sillä Kärpät on edennyt viime aikoina voitosta voittoon.

Kärpät on kiistatta tämän hetken kovakuntoisin joukkue SM-liigassa. Kari Jalosen luotsaama ryhmä on voittanut kuusi viimeistä otteluaan ja vakiinnuttanut paikkansa sarjataulukon ykkösenä. Edellisellä viikolla Kärpät pelasi kolme ottelua ja napsi niistä täydet yhdeksän pistettä. Viimeisin voitto tuli lauantaina, kun SaiPa kaatui Lappeenrannassa lukemin 2-3.

Kärpät saa kuitenkin olla tarkkana tiistaina, sillä joukkueen edellinen tappio on lokakuun yhdeksänneltä päivältä, kun nimenomaan Ässät kävi hakemassa jatkoaikavoiton Raksilasta. Edellisen kohtaamisen aikoihin Ässät porskutti vahvassa myötätuulessa, mutta viime peleissä kurssi on kääntynyt hieman alaspäin. Viime viikko oli porilaisilta heikko, sillä joukkue kärsi kaksi kirvelevää kotitappiota, kun Lukko ja JYP kävivät hakemassa maalin voitot Isomäen hallista.

Kärpät ja Ässät ovat kohdanneet tällä kaudella yhden kerran. Kyseinen ottelu pelattiin siis Oulussa vajaa kolme viikkoa sitten ja voittajana kaukalosta poistui Ässät. Ottelu oli erittäin viihdyttävä ja monivaiheinen taistelu, joka ratkesi vasta jatkoajalla Oleg Sorokinin ylivoimaosumaan.

Kärppien peli kulkee

Hallitseva mestari Kärpät aloitti kauden hieman odotettua vaisummin ja joukkue sai osakseen kritiikkiä etenkin maalinteko-ongelmiensa takia. Nyt nuo ongelmat ovat takanapäin ja voidaan sanoa, että se kuuluisa ”ketsuppipurkki” on auennut. Kärpät on voittanut viimeisistä 11 ottelustaan peräti kymmenen ja sarjajohto on tällä hetkellä jo viisi pistettä, vaikka Jokereilla onkin yksi ottelu vähemmän pelattuna. Myös maalintekorintamalla on alkanut tapahtua, sillä viimeisissä viidessä ottelussa on vastustajan verkko heilunut hienosti 25 kertaa.

Kärppien ketjukoostumukset ovat eläneet viime peleissä varsin vilkkaaseen tahtiin. Trio Jokinen-Nylander-Somervuori on tehnyt pisteitä tasaiseen tahtiin, mutta viime peleissä myös Petr Tenkrat ja Jari Viuhkola ovat osoittaneet heräämisen merkkejä, kun he saivat rinnalleen Mika Pyörälän. Viimeisiä viittä ottelua tarkasteltaessa Kärppien tehokkain pelaaja on ollut elämänsä syksyä pelaava Jussi Jokinen, joka on saalistanut näissä peleissä tehot 6+1. Myös Pyörälä(5+2) ja Viuhkola(1+6) ovat olleet hyvässä vireessä. SaiPaa vastaan illan ratkaisija oli puolestaan Michael Nylander, joka teki maalin ja sai syöttöpisteen Ilkka Mikkolan laukomaan voitto-osumaan.

Hyökkäyksestä on pari viimeisintä peliä ollut sivussa Viktor Ujcik, eikä miehen pelaaminen vielä tiistainakaan ole varmaa.

Puolustuksesta poistui viime viikolla loistavan visiitin petopaidassa tehnyt Janne Niinimaa ja hänen puuttuminen on Kärpille pieni takaisku etenkin ylivoimapelissä. Ilkka Mikkola on kuitenkin palannut tositoimiin vakuuttavalla tavalla ja ottanut oman paikkansa yhtenä puolustuksen avainpelaajista.

Oululaisten puolustuksesta puuttuu myös tiistain ottelussa nilkkamurtumaansa paranteleva Oskari Korpikari.

Kärppien voittoputken ajan maalinsuulla on seisonut Niklas Bäckström, joka on varmoilla otteillaan pitänyt oululaisia pystyssä vaikeilla hetkillä. Bäckström on jälleen osoittanut, että hän pääsee parhaimpaan vireeseen silloin, kun saa pelata paljon. Siitäkin huolimatta Kärppien valmennusjohdon olisi syytä antaa välillä peliaikaa myös Pekka Rinteelle, joka on pelaamissaan otteluissa esiintynyt erinomaisesti. Ässät-ottelun jälkeen Kärppien seuraava koitos on lauantaina Jokereita vastaan, joten on hyvin todennäköistä, että tiistaina tolppien välissä seisoo Rinne.

Kärpät on siis esiintynyt viime aikoina varsin vakuuttavasti, mutta joukkueen tuskaisimmat esitykset on nähty nimenomaan Ässien tyylisiä joukkueita vastaan. Joukkueen viimeisin tappio on siis juuri Ässiä vastaan ja sitä edellisen kerran oululaiset taipuivat, kun SaiPa juhli Raksilassa. Kärppien otteissa on ollut havaittavissa selvää työnteosta tinkimistä silloin, kun vastassa ei ole ollut ns. kärkijoukkue. Nähtäväksi jää, saako Kari Jalonen piiskattua joukkonsa täyteen iskuun tiistaina.

Ässien hurmos laantunut

Ässät oli syyskuun lopusta lokakuun puoliväliin hurjassa lennossa yltäen peräti kahdeksan ottelun voittoputkeen, mutta nyt näyttää siltä, että porilaiset ovat palanneet jälleen tavallisten kuolevaisten joukkoon. Mika Toivolan suojatit ovat hävinneet kolme viimeisintä otteluaan ja sarjataulukossa sijoitus on pudonnut seitsemänneksi. Nyt porilaisten on löydettävä uudelleen voittoreseptinsä, ettei viime kausilta tuttu romahtaminen ole jälleen edessä ennen joulua.

Ässien tehokkain pelaaja on viime peleissä ollut Marko Kivenmäki, joka on myös kokonaisuudessaan pelannut loistavan alkukauden. 29-vuotias laituri löytyy liigan pistepörssistä sijalta kuusi. Myös puolustaja Pasi Peltonen on ollut hyvässä vireessä, mutta tummia pilviä Ässä-pakan ylle aiheuttaa se, että Peltosella on ollut vaivoja niskassaan ja saattaa hyvinkin olla, ettei miestä nähdä Raksilan kaukalossa tiistaina.

Varmuudella Kärpät-ottelusta on sivussa ainakin pistepörssissä yhdeksäntenä oleva Pasi Tuominen, joka kärsii nivusvammasta. Poissa on myös pitkäaikaispotilas Jari Korpisalo, joka ei ole tällä kaudella pelannut vielä ensimmäistäkään ottelua. Polvivammasta kärsinyt puolustaja Pauli Levokari puolestaan palasi kehiin lauantaina ja on pelikuntoinen myös tiistaina.

Mielenkiintoista on nähdä Mika Toivolan maalivahtivalinta tiistain otteluun. Scott Langkow´lla on alla kolme tappiota, joten on hyvin mahdollista, että Toivola heittää nyt maalinsuulle 21-vuotiaan Tuomas Nissisen, joka edellisellä Oulun vierailulla johdatti porilaiset voittoon.

Myös Ässät sai oman vahvistuksena NHL:n työsulun ajaksi, sillä joukkueen hyökkäysvahvuuteen liittyi viime viikolla 24-vuotias Jason Williams. Williams pelasi viime kaudella Detroitin paidassa 49 NHL-ottelua, joten hän tuo mukavasti kokemusta ja lisäväriä Ässä-pakkaan. Williams debytoi Ässien paidassa lauantaina, jolloin hän hyökkäsi Kivenmäen ja Greg Classenin rinnalla. Mies saalisti heti ensimmäisessä ottelussa yhden syöttöpisteen ja keräsi aktiivisuudellaan sekä työmäärällään porilaisten kiitokset.

» Lähetä palautetta toimitukselle