Sanooko kolmas kerta toden?

LIIGA / Ennakko
Alakanttiin pelannut TPS saapuu tänään Jyväskylään yrittämään kauden ensimmäistä JYP-voittoa. Jos ei TPS:n peli kulje tänäänkään, alkaa turkulaisilla olla jo todella kiire, jos pudotuspeleihin mielitään päästä.

JYP etsii tasaisuutta

Kotijoukkueen otteet eivät joulun jälkeen ole päässeet syksyiseen hurmostilaan. Pisteitä on tullut kohtuullisesti, mutta parempaa tahtia tarvittaisiin playoffpaikan pitämiseksi. Takaa on tulossa pelinsä kuntoon saaneita isoja joukkueita, jotka menevät sarjataulukossa ohi, ellei JYP:n pistetili ala karttua nykyistä nopeammin.

Tämänpäiväinen peli TPS:ää vastaan kuuluu juuri niihin peleihin, mistä pisteitä pitäisi ottaa, kun vastustaja on selkeästi heikompi. Ei toki pelaajabudjetiltaan eikä maineeltaan, mutta tämän kauden peliesityksissä ero JYP:n eduksi on selvä. Aikaisempien vuosien TPS-kammo on kääntynyt tällä kaudella päälaelleen, eikä TPS ole napannut JYP-kohtaamisista vielä pistettäkään tällä kaudella.

JYP:n olisi tänään kyettävä saavuttamaan taistelumieliala ja hyvä liike – sellainenkin ihme on tällä kaudella mahdollinen, että TPS:n voi kaataa liikkumalla hyvin. Puolustuksella voi olla vaikeaa TPS:n nimimiehiä vastaan, mutta lauantaina JYP:n pakit pystyivät pitämään Kärppien hyökkäyksen kurissa, joten sen luulisi onnistuvan tänäänkin. Hyökkäyksen taas on iskettävä TPS:n puolustusvirheistä, joita lienee odotettavissa jälleen kerran.

TPS etsii peliään

Turun ylpeys ei ole saanut putkea kulkemaan tällä kaudella oikeastaan missään vaiheessa. TPS on kaatanut jokaisen kärkijoukkueen ainakin kerran, mutta näillä voitoilla ei ole ollut pitempiaikaista vaikutusta joukkueen peliin. Sama aneeminen surffailu on yleensä jatkunut jälleen seuraavassa pelissä.

Tänään saattaa olla yksi noista päivistä, kun joukkue saa taistelumielialan päälle ja kaataa vastustajansa vakuuttavalla pelillä. Todennäköisempää kuitenkin on vaisun pelaamisen jatkuminen, mikäli valmennus ei ole keksinyt uusia keinoja joukkueen pelin parantamiseen. Ja tässä vaiheessa luulisi jo lähes kaikkien keinojen olevan käytetty, kun joukkueen alavire on jatkunut koko kauden.

TPS:n ei periaatteessa olisi vaikeaa kaataa JYP:iä. Tarvittaisiin vain se, että joukkue alkaa pelata tasollaan. Koska näin on kuitenkin tapahtunut aniharvoin tällä kaudella, tuskin tänäänkään nähdään jäällä erilaista TPS:ää. Playoffviiva on nyt turkulaisilta viiden pisteen päässä, eli kiire alkaa jo tulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle