Voittamisen kulttuuri katoamassa - JYP aallon pohjalla

LIIGA / Ennakko
Marko Virtanen ei voi olla kuin huolissaan. JYP ui nyt todella syvällä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Aallonpohja, jossa jyväskyläläinen jääkiekko ei ole ollut pitkään aikaan. Tällä hetkellä kymmenen joukkoon pääseminen on mahdollista vain, jos JYPin tekemistä ohjaa jatkossa muutos.

JYP pestasi loukkaantuneiden pelaajien tilalle Ruotsin "mestiksestä" tutun Robert Carlsonin. Viimeisellä neljällä kaudella 38-vuotias pelaaja on tehnyt tehoja pitkästi alle yhden per ottelu.

JYPillä alkaa olemaan totuuden hetki käsillä. Joukkueessa ei onnistujia juuri nyt ole, ja pelitapa ei tue joukkueen rakennetta.

Hurrikaanilauman ainoa toivo on tällä hetkellä kollektiivinen "meille" pelaaminen. Voittaminen auttaa sitä, mutta viime aikoina sitä ei ole nähty. JYP onkin valahtanut neljän ottelun tappioputkeen.

JYPin viime aikojen otteluiden käsikirjoitus on ollut liki sama. Joukkue kykenee hallitsemaan nopeilla riistoilla ja päätypelaamisella jokaisessa ottelussa. Silti joukkue saa ihan liian vähän maalipaikkoja voittaakseen otteluita tarpeeksi pitkässä juoksussa.

Liigan yllättävä maaliruisku on tullut tunnetuksi nimenomaan JYPin riveissä. Armoa ei tunneta, eikä sitä anneta.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Yksittäinen ottelu voi "valehdella", kuusi kotitappiota ei

Lähes kolmanneksen pelaajabudjetista leikanneen JYPin ei joka vuosi voikaan odottaa menestyvän. Tällä hetkellä joukkueen ilmettä leimaa kuitenkin "karvaaja-rooli", paras sellainen Liigassa. Keväällä JYP - jos pääsee pudotuspeleihin - tulee olemaan vaikeuksissa juuri Sportin kaltaisia joukkueita vastaan. Sport pelaa määrätietoisesti heikomalla pelaajamateriaalilla kiekkokontrollia, jossa uskotaan jääkiekon ikuisiin lainalaisuuksiin - kiekonhallintaprosentti on voittajan elementti numero yksi.

Vaasassa tunnelma paranee

Vaasan Sport on aikataulussa, itse asiassa edellä sitä. Kymmenen joukossa eli paikka villikortti-kierroksella olisi vaasalaisryhmälle selkeää ylisuorittamista.

Pelillisesti Sport on juuri pääkäskijä Tomek Valtosen näköinen. Puolustajat eivät siirry kiekon kanssa maalin taakse, vaan pelaavat nopean hyökkäyksen heti maaliviivan puolustusalueella ylitettyään.
Valtosen oppi alkaa näkyä joukkueen pelaamisessa, ja niin kummallista kuin se onkin, on Sport ennakkosuosikki voittamaan aneemisen JYPin.

Kaikille puille löytyy kaataja

JYP on ollut yksi 2000 ja 2010-luvun hallitsijoista. Tällä hetkellä se on yhtä kaukainen muisto, kuin Rooman kukoistus.

Hallinta-aikojen yhdeksi pääkohdaksi muodostui se, että jyväskyläläiset olivat kotiareenallaan aina vahvoja, eikä tappioputkia nähty. Nyt joukkue on Hippoksella jopa historiallisen huono, sillä joukkue ei ole koskaan aiemmin hävinnyt kuutta kotiotteluaan peräkkäin.

Käyttäjän tkalliokoski kuva

Arvio ottelusta: Tapani Kalliokoski

JYP tulee hakemaan keskiviikkonakin maaleja päätypelin kautta, mutta hidasjalkainen ryhmä voittaa aivan liian harvoin sen. Sportin peruspelaaminen riittää 1−3-voittoon.

Seuraa Heitä

Jani Tuppurainen #10 | Grenoble

Laitahyökkääjä

Tuppurainen suoritti vakuuttavan paluun pelikieltonsa jälkeen lauantaina, kun Tuppurainen paukutti kaksi maalia Tapparan verkkoon. Tuppurainen pystyy olemaan se johtaja, jota hurrikaaniryhmä kaipaa.

Tuomas Vänttinen #91 |

Keskushyökkääjä

Useampi kiekkoihminen on varmasti useampaan otteeseen hieraissut silmiään, kun liigan maalipörssin jaetulta kärkipaikalta löytyy Tuomas Vänttinen. Erityisesti erinomaisena alivoimapelaajana tunnettu Vänttinen on päässyt Vaasassa suureen rooliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle