SaiPa hakee voittoputkelleen jatkoa Jyväskylässä

LIIGA / Ennakko
Luvassa rajua taistelua sarjapisteistä.
SaiPa metsästää tällä kertaa sarjajohtajan päänahkaa. Ilmassa on myös pientä revanssihenkeä, kun JYP voitti edellisen kohtaamisen 1-3.

JYP saa torstai-iltana vieraakseen Jyväskylään neljän ottelun voittoputkessa liitävän SaiPan. Edellisen kerran SaiPa juhli voittoa tiistaina, kun se kaatoi kotonaan Kärpät varsinaisella peliajalla. Lähes koko alkukauden hurmiotilassa pelannut SaiPa on kerännyt viidestä edellisestä ottelustaan yksitoista pistettä, mikä oikeuttaa kuntopuntarissa toiselle sijalle.

JYPin viime aikaiset otteet SM-liigan puolella eivät ole olleet mairittelevia. Vaikka Blues-ottelusta JYP selvisi voittajana kovan taistelun tuloksena, on sen jälkeen ollut vaikeampaa. Kaksi edellistä ottelua ovat päättyneet tappioon, toinen vieraissa ja toinen kotona.

Kaksi raatajaa kohtaavat

Jyväskyläläiset eivät ole tulleet tunnetuksi tällä kaudella kovin vahvana kotijoukkueena. Edellisen kerran JYP on voittanut kotonaan varsinaisella peliajalla lähes kuukausi sitten. Kotiotteluissa JYPiltä on puuttunut tietynlainen määrätietoisuus, eikä laukauksia ole saatu tarpeeksi aikaan. Myös laukausten laadussa on ollut ajoittain ongelmia, sillä ne ovat usein viuhuneet maalin ohi tai eivät ole päässeet edes maalille saakka.

Ylivoimapelaaminen on tuottanut harmaita hiuksia JYP-valmennukselle jo pidemmän aikaa. Yllättävän usein alivoimalla pelannut joukkue on luonut parhaimmat maalintekopaikat.

Hurrikaaninuttujen on löydettävä oikea asenne ja saatava pelinsä kulkemaan myös kotonaan mikäli mielivät voittaa SM-liigan yhtenäisimmän joukkueen. SaiPa on nimittäin esittänyt koko kauden ennakkoluulotonta jääkiekkoa, jossa ketään ei kumarrella. Tämän tyyppinen pelitapa on myös poikinut loistavan tuloksen, sillä pienellä budjetilla operoiva SaiPa on sarjataulukossa viidentenä. SaiPa kuuluu viiden joukkueen ryhmään, jotka kaikki ovat kahden pisteen sisällä. Varsinaisen peliajan voitolla SaiPa voisi nousta peräti toiseksi.

Ottelussa kohtaavat liigan eliittiin kuuluvat puolustukset, eikä ottelussa välttämättä nähdä kovin montaa maalia. Ei SaiPan, kuin JYPinkään, maalin edustalla tule olemaan helppoja irtokiekkoja. Erityisesti SaiPan puolustus on vahvistunut merkittävästi. SaiPalla onkin nyt ensi kertaa pitkään aikaan positiivinen ongelma: kenet tiputtaa pakistosta pois Brian Salcidon tieltä.

Molemmat joukkueet myös pelaavat todella uhrautuvaisesti. JYP on tullut tunnetuksi viime kausien aikana rajusta, suorastaan konemaisesta, raatamisesta ja periksiantamattomuudesta. Laukaukset blokataan, vaikka peliä johdettaisiin 5-0. Tässäkään ei SaiPa jää sivustakatsojan rooliin. Esimerkkinä voi mainita tiistain Kärpät-ottelun, jossa sputnikit blokkasivat 17 laukausta.

JYPin suurin ongelma, erityisesti kotona, on ollut JYP-ilmeen kadottaminen. JYP ei ole pystynyt pelaamaan tasaisesti läpi ottelun vaan on saattanut haahuilla pari erää. SaiPan kompastuskivi voi sen sijaan olla sooloilu. Joukkueena pelaaminen on ollut koko kauden SaiPan ehdoton vahvuus ja samaan malliin jatkaminen on keltamustille elinehto mikäli joukkue mielii päästä tällä kaudella pudotuspeleihin.

SaiPa kaipaa apuja sentteriosastolle

JYPin loukkaantumislista on miltei tyhjä, vain Mikko Kalteva on edelleen sairastuvalla. Muutenkaan JYPillä ei useimmiten ole loukkaantumishuolia laajan pelaajaringin vuoksi.

SaiPalla pulaa on puolestaan keskushyökkääjistä. Mark Lee ja Jaakko Rissanen eivät ole pelikuntoisia, jolloin muiden parannettava huimasti peliään. Torstain otteluun ei apuja hyökkäykseen ole luvassa.

Maalivahtiosastolla ei kummallakaan joukkueella ole valittamista. JYPillä on kaksi varmaa maalivahtia ja SaiPan Jani Nieminen on huikeassa vireessä.

Seuraa Heitä

Per Savilahti-Nagander #88 |

Puolustaja

Palannut loukkaantumisen jälkeen tositoimiin ja se näkyy myös SaiPan pelissä. Tällä hetkellä SaiPan tärkein yksittäinen puolustaja.

Ville Koho #8 |

Keskushyökkääjä

SaiPa-kapteeni, jonka nimi on jokaisen ottelun jälkeen kaikkien huulilla. Pelaaja, joka ratkaisee otteluita ja johtaa esimerkillään illasta toiseen.

Éric Perrin #11 |

Keskushyökkääjä

Heikohkosti menneiden otteluiden jälkeen tarvittaisiin Perrinin ryhdistäytymistä ja johtajuutta. Edellinen ottelu meni lähinnä kaikkeen muuhun kuin itse pelaamiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle