Me jälleen kohdataan

LIIGA / Ennakko
JYP ja Kärpät kohtaavat playoffien kuudennen ja koko kauden kahdennentoista kerran lauantaina. Jyväskyläläisten henkinen yliote Kärpistä taisi kadota torstaisen tappion myötä, mutta altavastaaja voi edelleen katkaista sarjan yhdellä voitolla ja lähettää oululaiset kesälomille.

JYP:n ja Kärppien ottelusarjassa on vaihdettu asetelmia moneen kertaan, ja ennakkosuosikin paineita on heitelty vastapuolelle jatkuvalla syötöllä. Tänään paineet ovat jakautuneet suht tasaisesti - Kärppien olisi voitettava jatkaakseen pelejä, mutta JYP:nkin kunto alkaa torstaisen pelin perusteella hyytyä. Jos Kärpät voittaa tänään, on vaikea uskoa JYP:n enää pystyvän voittoon ratkaisevassa seitsemännessä osaottelussa.

Väsymystä vai tilastotappio?

Torstain tappio Oulussa toi mustia pilviä keskisuomalaistaivaalle. Liike ei riittänyt, jäähyjä otettiin liikaa ja avainpelaajat eivät onnistuneet. Hyökkäyspään loukkaantumissuma on sattunut pahimpaan mahdolliseen aikaan, sillä runkosarjassa ei muutamaa peliä pidempiä poissaoloja nähty kenelläkään hyökkääjällä. Nyt liigatulokkaiden määrä on hyökkäyskokoonpanoissakin huomattava.

Väsymys alkaa ilmeisesti vaivata myös maalivahti Tero Leinosta, joka ei torstaina ollut terävimmillään. Tänään kuumeaalto on kaatanut Antti Virtasen ja Tomi Mustosen ohella myös Leinosen sängyn pohjalle, joten Juha Pitkämäki laitetaan ensimmäistä kertaa näissä pudotuspeleissä maaliin.

Playoffien pistepörssiä johtava Eric Perrin jäi toisen kerran tässä sarjassa pisteittä torstaina, ja nämä pisteettömät pelit ovat myös JYP:n ainoat tappiopelit. Jos Kärppien hyökkäys heräsi torstaina unestaan pitemmäksi kuin yhden pelin ajaksi, JYP tarvitsee ehdottomasti Perrinin onnistumisia pystyäkseen kamppailemaan voitosta ja jatkopaikasta.

Hetkellinen piristyminen vai oman tason löytyminen?

Kärpät ei antanut JYP:lle enää kolmatta peräkkäistä voittoa, vaan päätti jatkaa vielä kauttaan. Selkä seinää vasten –asetelma toimi tällä kertaa riittävänä motivoijana. Yhtään enempää pelivaraa ei Kärpillä ole tässäkään ottelussa, joten virheitä ei saa tulla.

Ulkomaalaiskaarti on Petr Tenkratia lukuunottamatta alkanut vähitellen pelata sillä tasolla, jota heidän tilinauhansa edellyttävät. Muutama alisuorittaja joukkueen riveistä löytyy vieläkin, mutta torstaisen pelin perusteella Kärpät on menossa vihdoinkin parempaan päin.

Tämän ottelusarjan pelit on ensimmäistä Jyväskylän kohtaamista lukuunottamatta voittanut paremmin liikkuva joukkue. Kärpät kykeni viime pelissä ensimmäistä kertaa pitämään yllä kovempaa liikettä kuin vastustaja, ja tällä aseella JYP:n pystyy kaatamaan myös lauantaina. Mutta jos Kärppien kipsi alkaa vaivata uudelleen vieraskaukalossa, JYP löytänee kotihurmoksen avustuksella riittävän tahtotilan ja lähettää Oulun lippulaivan lomille.

» Lähetä palautetta toimitukselle