Aavistuksia TV-ottelusta

LIIGA / Ennakko
Sunnuntain TV-peliin JYP lähtee hienoisena ennakkosuosikkina ottaen huomioon joukkueiden viimeaikaiset otteet ja sairastupien laajuuden. Mika Toivola on pitänyt omilleen ripityksen, vaikka samanlaista tappioiden kiirastulta Ässät ei ole joutunutkaan kokemaan kuin JYP aiemmin.

Jyväskyläläisittäin patalauman lievä paniikkinappulan painaminen saattaa tuntua jopa ylireagoimiselta, sillä joukkue hävisi vain neljä ottelua putkeen. Viimeisin voittoon päättynyt kamppailu SaiPaa vastaan oli tasoltaan huono, mutta joka tapauksessa se toi porilaisille kolme pistettä. Ehkä Porissa ajatukset lähtivät lentämään jo liian korkealle, kun joukkue napsi peräti kahdeksan voittoa perätysten ennen nykyistä suvantovaihetta. On kuitenkin muistettava, että ainakaan paperilla Ässät ei sittenkään kuulu liigan parhaimmistoon.

Loukkaantumissuma Ässien riesana

Se on kuitenkin faktaa, että loukkaantumisista Ässät on kärsinyt viime aikoina erityisen paljon. Joukkueen lääkäri Antti Hakkiluoto päivitti SaiPa-ottelun jälkeen tilannetta:

- Korpisalo palaa kunhan käsi kestää. Nyt se on kipeytynyt harjoittelusta. Maanantaina mies menee tutkittavaksi ja sen jälkeen katsotaan taas jatkoa.

- Tuominen luultavasti pääsee peliin sunnuntaina. Kivenmäki on puolestaan arvoitus. Nilkka oli ollut jo aiemmin kipeä ja Oulussa se meni vielä pahasti nurin. Piikit on nyt sen osalta piikitetty, ei niitäkään loputtomiin voida laittaa, vaikka ne tehoaisivatkin. Peltosella on luultavasti pelkkä pintakudosvamma, ei pitäisi olla mitään vakavaa.

Edellisten lisäksi myös kanukkiapu Greg Classenin pelaaminen on epävarmaa. Hänellä on ongelmia polvensa kanssa. On selvää, että tuollainen profiilipelaajien loukkaantumissuma ei voi olla näkymättä Ässien pelissä. Toisaalta se antaa muille mahdollisuuden näyttää kyntensä. Joukkueessa riittää silti seurattavaa. Viestit ovat kiirineet, että Jason Williams on ollut hyvin onnistunut hankinta patapaidoille. Myös Pasi Nielikäinen on osoittanut tällä kaudella, että kykenee suunsoiton lisäksi pelaamaankin. Nähtäväksi toki jää, toteuttaako Nielikäinen uhkauksensa pistää levyiksi koko JYP-joukkue..

JYP jatkaa vuoristorataansa

Lokakuun alkupuolen synkkääkin synkempi jakso on jäänyt vihdoinkin historiaan, sillä viimeisestä neljästä pelistään JYP on onnistunut voittamaan kolme. Torstaina Lukko kaatui vakuuttavalla esityksellä 3-0, mutta aivan koko totuutta mustapaitojen pelistä on mahdotonta sanoa, sillä Lukko ei tuossa ottelussa yltänyt missään nimessä parhaimpaansa. Edellisenä päivänä joukkue hävisi samoin numeroin Espoossa mollivoittoisesti kautensa aloittaneelle Bluesille. Ehkäpä JYPin nykykunto on jossain noiden otteluiden välimaastossa.

Joukkueen sisällä on havaittavissa suuria eroja eri kentällisten välillä. Tehoiluun kykenee tällä hetkellä Immosen kentällisen lisäksi nelosketju. Ei ole väärin todeta, että tuo ketju, Jääskeläinen-Hytönen-Filppula, on tällä hetkellä liigan kuumin nelosvitja. Martinsin johtama ykköskenttä on ollut tehojen suhteen täysin pimennossa jo pidemmän aikaa. Samaa voi sanoa Piispasen kolmosesta. Ainakaan toistaiseksi Alatalo ei ole sotkenut näitä hyökkäysketjuja, vaikka monelta suunnalta asiaa on jo ihmetelty.

Pakkirintamalla näyttää juuri nyt varsin hyvältä. Kanukki Duvie Westcott on ottamassa vihdoin sitä roolia, mikä hänelle kuuluu. Tehopisteitäkin alkanee ropista ennen pitkää. Jari Korhonen on jälleen huikeassa vedossa. Sunnuntaina Ässät saa olla alivoimalla todella varuillaan, kun Korhonen on kentällä. Paljon kritiikkiä viime aikoina osakseen saanut Petri Virolainen onnistui hyvin torstaisessa Lukko-pelissä. Hän hoiti mallikkaasti maskimiehen roolinsa ja siivosi vastaavasti omaa maalinedustaa kentän toisessa päässä.

Ässät altavastaajana otteluun

Siinä missä Ässät kärsii lukuisista loukkaantumisista, on JYP saamassa pikku hiljaa lasarettinsa tyhjäksi. Vielä siellä toki majailevat runkopelaajista Miika Huczkowski ja Valtteri Tenkanen. Viime pelin huilinut Steve Martins palaa kokoonpanoon, samoin Kajaanista lainassa oleva Eerikki Koivu.

Lähtökohdat huomioiden kamppailu pitäisi olla kotijoukkueelle suosiollinen, mutta jääkiekossa voi tunnetusti tapahtua ihan mitä vain. JYP ei ole ollut yleensä parhaimmillaan ennakkosuosikkina tai joukkueita vastaan, jotka ovat viime peleissään yskineet. Alku ratkaisee paljon. Klassista fraasia lainatakseni "ensimmäisen maalin merkitys on suuri". Se antaa viitteitä siihen, näemmekö kotijoukkueen vievän pelin selvästi vai ehkä Ässien niukan voiton.

» Lähetä palautetta toimitukselle