Jokerit tylsyttämään Tapparan pisteputkea

LIIGA / Ennakko
Tappara yrittää kaapia pisteitä Helsingistä.
Kuva © Daniel Levi - www.daniellevi.fi
Lokakuussa vahvoja otteita esittäny Tappara saapuu vieraaksi Helsinkiin. Vierasjoukkue on saalistanut pisteitä yhdeksästä perättäisestä ottelusta. Jokerit puolestaan lähtee tiistain otteluun neljän ottelun voittoputkessa.

Jokerit voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen Tampereella niukkamaalisen ottelun jälkeen. Tällöin narripaitojen molemmat osumat lähtivät puolustajien lavoista.

Jokerit on kuitenkin parantanut peliään viimeistelyn suhteen. Kotijoukkue on onnistunut ennen tiistai-illan koitosta iskemään viidessä ottelussa peräkkäin neljä maalia vastustajan verkkoon. Maalinteossa joukkue on onnistunut laajalla rintamalla, mutta etenkin ykkösketjussa pelaavat Steve Moses, Nicklas Hardt ja Teuvo Teräväinen ovat nostaneet tasoaan.

Tapparan pelaajista varsinkin Olli Palola on ollut hurjassa vireessä viime aikoina. Hän on rikkonut yhden kauden piste-ennätyksensä jo tässä vaiheessa kautta. Joukkueen kannalta on tärkeää, että myös Ville Nieminen on saanut peliään parempaan suuntaan. Hän on viimeiseen neljään peliin tehnyt kolme maalia ja antaa tärkeää taustatukea maalinteossa ylemmille ketjuille.

Kokoonpanot

Jokerit saa todennäköisesti kapteeninsa Ossi Väänäsen takaisin kokoonpanoon Tapparaa vastaan. Sen sijaan Antti-Jussi Niemi, Markus Hännikäinen ja Riku Hahl ovat poissa loukkaantumisten vuoksi.

Vierailija Tapparalta pois ovat puolustaja Pekka Saravo ja hyökkääjä Elmeri Kaksonen.

Seuraa Heitä

Jeremy Dehner #2 |

Puolustaja

Teki ensimmäisessä ottelussa Tapparaa vastaan kauniin soolomaalin. On muutenkin esittänyt pirteitä otteita läpi kauden.

Pekka Jormakka #25 | Jukurit

Laitahyökkääjä

Alkukaudesta tuskaili maalinteon kanssa, mutta on saanut sihtinsä kohdalleen viime aikoina. Päästessään vapaasti laukomaan on maalivahdilla kova työ pitää kiekko pois maaliverkoista.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Tappara M S P
1.Olli Palola 4 3 7
2.Jan-Mikael Järvinen 0 5 5
3.Nick Bailen 2 2 4
4.Pekka Jormakka 3 1 4
5.Jukka Peltola 0 3 3

» Lähetä palautetta toimitukselle