Lukko hakee toista perättäistä vierasvoittoaan Jokerien kustannuksella

LIIGA / Ennakko
Lukko matkaa lauantaina levänneenä Jokerien vieraaksi, sillä se pelasi edellisen kerran torstaina. Helsinkiläiset sen sijaan urakoivat perjantaina JYPiä vastaan 65 minuuttia. Lukko voitti torstaina ensimmäisen vierasottelunsa sitten syyskuun. Toipuuko Jokerit rasituksesta tarpeeksi nopeasti, vai saako Lukko jatkoa vierasvoitolleen?

Kuntokäyrät

Jokerit murskasi tiistaina Tapparan kotonaan lukemin 6-1. Kahden huonon Kärpät-ottelun jälkeen voitto oli helsinkiläisille todella tärkeä, ja se näkyi myös pelaajien kasvoilta ottelun jälkeen. Perjantain JYP-ottelussa ei maaleja nähty, ja Jokerit hävisi ottelun voittomaalikilpailun jälkeen.

Lukko pelasi viikolla kaksi kertaa Espoon Bluesia vastaan ja voitti sekä kotona että vieraissa. Torstain voittomaalikilpailussa tullut voitto oli joukkueen ensimmäinen vierasvoitto sitten syyskuun.

Ratkaisun paikat

Lukko tulee otteluun paremmin levänneenä, sillä se pelasi edellisen kerran torstaina Bluesia vastaan. Jokerit sen sijaan urakoi perjantai-iltana JYPin vieraana 65 minuuttia ja vielä voittomaalikilpailun siihen päälle. Lauantain ottelu alkaa jo viideltä, joten helsinkiläisten palautumisaika on varsin lyhyt.

Raumalaisten pitää pyrkiä hyödyntämään tätä seikkaa, ja Jokerien puolustus on laitettava heti ottelun alussa koville. Mikäli jokeripakalta otetaan peli-ilo pois kovilla taklauksilla ja aktiivisella karvauksella, alkaa helsinkiläisten jalkojakin painaa hyvin nopeasti. Jos Lukko taas peruuttelee ja antaa Jokerien pelata oman pelisapluunansa mukaan, ei helsinkiläisillä ole välttämättä mitään ongelmaa jaksamisen suhteen.


Janne Lahti laukoo paljon, mutta maalit ovat olleet viime aikoina kiven alla.

Torstain Blues-ottelussa Mika Norosen vartioimalla Lukko-maalilla vietettiin avoimien ovien päiviä, ja puolustajat päästivät Blues-hyökkääjät käsittämättömän vapaasti hääräämään maalin edessä. Jokereita vastaan Lukolla ei ole tähän varaa, sillä Janne Lahden ja Jani Ridan kaltaiset härkämäiset hyökkääjät survovat kiekon maaliin välittömästi, jos saavat vähänkin ylimääräistä tilaa.

Lukon torstainen vierasvoitto oli joukkueen ensimmäinen sitten syyskuun, ja voitto vapautti joukkueen sisällä varmasti huimasti henkistä energiaa. Paluu arkeen on lauantaina kuitenkin hyvin karu, jos joukkue elää vähäänkään torstain voiton hyvissä tunnelmissa, sillä Jokerit on viime aikojen muutamista kotitappioista huolimatta yksi sarjan parhaista kotijoukkueista.

Kokoonpanot

Jokereilta puuttuvat edelleen ykkösmaalivahti Eero Kilpeläinen ja hyökkääjä Ben Eaves. Myös pitkään poissa ollut Semir Ben-Amor on edelleen sivussa.

Nuori lupaus Teuvo Teräväinen pelasi perjantaina A-junioreiden ottelussa HIFK:ta vastaan, joten hän on palannut sairastuvalta. Mahtuminen Lukko-ottelun kokoonpanoon on kuitenkin epävarmaa.

Lukon kokoonpanosta puuttuvat puolustajat Tomi Pettinen, Mikko Kuukka ja Jesse Virtanen. Myös hyökkääjä Samuli Kivimäki on sivussa. Puolustaja Teemu Aallon pelaaminen on epävarmaa.

Muuta

Muuta mielenkiintoista

Lauantain kohtaaminen on Lukon Teemu Nurmelle uran 400. liigaottelu.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Jokerit M S P
1.Nichlas Hardt 1 2 3
2.Jarkko Ruutu 1 2 3
3.Antti-Jussi Niemi 0 3 3
4.Riku Hahl 1 2 3
5.Ilari Filppula 1 1 2
Lukko M S P
1.Perttu Lindgren 1 7 8
2.Jussi Pesonen 1 4 5
3.Lauri Tukonen 3 2 5
4.Kris Beech 3 1 4
5.Harri Tikkanen 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle