Kuumien ketjujen kohtaaminen

LIIGA / Ennakko
Jokerien ja Lukon kohdatessa asettuvat vastakkain myös liigan kuumimpiin kuuluvat ykkösketjut. Pitääkö Pirnes pilkkanaan puolustusta, vai mellastaako Metropolit.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti aiemmin. Molemmat ovat voittaneet kotonaan - Jokerit syyskuussa 2-0 ja Lukko marraskuussa 2-1. Odotettavissa on nytkin vähämaalinen ja tasainen ottelu. Toisaalta Jokerit on kotikaukalonsa leventämisen jälkeen tehnyt kotiotteluissaan keskimäärin viisi maalia.

Joukkueiden sarjaohjelma on tammikuun alkupuolen osalta tiukka: Lukko pelaa seuraavan viikon aikana viidesti, Jokeritkin ennen kuun puoltaväliä seitsemän kertaa.
Molemmat joukkueet pääsevät lähtemään ottelusumaan ilman merkittäviä loukkaantumisia.

- Olemme yrittäneet saada levon ja rasituksen suhteen hyväksi. Lähiviikot näyttävät, miten olemme onnistuneet. Kova peliputki on tulossa tässä päälle, ennakoi Jokerien päävalmentaja Hannu Jortikka torstain Pelicans-voiton jälkeen.

Filppulan ketju voittoputken takaajana

Jokerit on kuin varkain kasvattanut peräkkäisten voittojensa sarjan jo seitsemän ottelun mittaiseksi - pidemmäksi kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Jo viime kaudella tutuksi tullut ketju Valtonen-Metropolit-Jantunen on ollut viime aikoina huippuvireessä, mutta yksin sekään ei otteluita voita.

Joukkueen toiseksi iskuryhmäksi on noussut Valtteri Filppulan johtama kolmosketju, laidoillaan Juha Lind ja Petri Varis. Vaikka Variksen ruuti on ollut märkää, on ketju Filppulan toivuttua olkapäävammastaan järjestänyt neljässä ottelussa seitsemän maalia. Ketjun takana Brian Campbell on ottanut NHL-vahvistukselle sopivan roolin johtavana hyökkäävänä puolustajana.

Rolosonin paluu?

Lukon NHL-maalivahti Dwayne Roloson joutui parantelemaan flunssaansa kotimaassaan muutaman ylimääräisen päivän, mutta nyt tähtivahvistus on jo palannut Raumalle ja Lukon vahvuuteen. Lauantaina joukkueen harjoituksiin palannut Roloson ei kuitenkaan välttämättä vielä pelaa sunnuntaina.

Rolosonin pidentyneen joululoman aikana raumalaismaalia on vartioinut Petri Vehanen. Vehasen erinomaiset otteet SaiPaa ja Ässiä vastaan aiheuttavat varmasti Lukko-valmennukselle päänvaivaa maalivahdin valinnassa.

Sami Torkki palaa Lukon kokoonpanoon Ässiä vastaan kärsityn pelikieltonsa jälkeen. Torkin rooli Lukon ykkösketjussa on hyvin samantapainen kuin Tomek Valtosella Jokerien vastaavassa: tilan tekeminen taitavammilleen. Esa Pirneksen johtaman ketjun toisessa laidassa Pasi Saarela on äitynyt hurjaan maalitahtiin. Sen jälkeen, kun Saarela päätti kuivan kautensa 25.11., on hän jäänyt ilman maalia vain yhdessä ottelussa.

Myös vierasjoukkueella on oma kakkosnyrkkinsä: Toni Koivisto, Steve Larouche ja Shayne Toporowski pitävät huolen, että kotijoukkueen huomio ei kiinnity vain ykkösketjuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle