Antaako välieräuusinta jälleen suuntaa?

LIIGA / Ennakko
Jokerit ja JYP hakevat kumpikin kauden toista voittoa tiistain vastustajastaan.
Kuva © Matti Korpi
Kun Jokerit voitti JYPin lokakuun lopulla, alkoi sen nousukiito kohti liigan kärkeä. Kun JYP puolestaan kukisti Jokerit joukkueiden kauden toisessa kohtaamisessa, pystyi se katkaisemaan syöksykierteensä. Viime aikoina kummankin joukkueen peli on takellellut, joten tiistain ottelun voitto kelpaisi molemmille kummallekin paitsi sarjapisteiden vuoksi, myös mahdollisena suunnanantajana seuraavia koitoksia ajatellen.

Kuntokäyrät

Jokerit on pysynyt sarjataulukon kärjessä, vaikka se onkin ollut vuodenvaihteen jälkeen vaikeuksissa. Kotihallissaan helsinkiläisjoukkue ei ole pystynyt vuonna 2013 ottamaan vielä yhtään kolmen pisteen voittoa.

JYPin vieraspelaaminen puolestaan on ollut tuloksetonta jo pidempään. Sen jälkeen, kun Jokerit kukisti keskisuomalaiset joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa lokakuun lopulla, ovat nämä voittaneet vieraissa vain kahdesti.

Ratkaisun paikat

Jokereita on viime otteluissa vaivannut jälleen alkukaudesta tuttu tehottomuus. Maalipaikkojen määrään nähden maalimäärät ovat jääneet ottelusta toiseen vaatimattomiksi.

JYPin ongelmat ovat olleet monipuolisempia. Johtavat pelaajat eivät ole pystyneet kannattelemaan joukkuetta, eikä ennen niin luotettava puolustuskaan ole pitänyt.

Kokoonpanot

Jokerit saa sairastuvalta kokoonpanoonsa takaisin Joonas Raskin, joka pääsee heti pelaamaan ykkösketjuun Ilari Filppulan ja Steve Mosesin rinnalle. Matti Lamberg taas loukkaantui viikonvaihteessa A-nuorten pelissä, ja on poissa tositoimista nilkkavamman vuoksi kahdeksan viikkoa.

Ben Eaves on jälleen sivussa, tällä kertaa "päivä kerrallaan" ylävartalovamman vuoksi. Eavesin loukkaantumisen myötä Teuvo Teräväinen siirtyy kakkosketjun keskushyökkääjäksi.

JYPin kokoonpanosta ovat edelleen sivussa loukkaantumisten vuoksi Petr Hubacek ja Jyrki Välivaara.

Seuraa Heitä

Teuvo Teräväinen #86 | Carolina

Laitahyökkääjä

Hyökkääjälupaus aloitti kauden keskellä vaisusti, mutta laitahyökkääjänä tulosta on tullut. Nyt Teräväinen palaa jälleen keskushyökkääjäksi, jolloin puolustusvastuu lisääntyy ja energiaa hyökkäämiseen jää vähemmän.

Mikko Kalteva #7 |

Puolustaja

Kalteva pelasi Jokereissa vuosikausia syvyyspuolustajana, mutta Ruotsin-vuosiensa jälkeen hän on JYPissä noussut suurempaan rooliin. Viime aikoina jääaikaa on herunut noin 22 minuuttia ottelua kohden ja laukauksiakin kertynyt mukavasti. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa puolustaja tykitti kauden avausosumansa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Jokerit M S P
1.Markus Nordlund 0 4 4
2.Jarkko Ruutu 1 2 3
3.Jeremy Dehner 1 2 3
4.Ossi Väänänen 1 2 3
5.Teemu Pulkkinen 1 1 2
JYP M S P
1.Ossi Louhivaara 3 1 4
2.Miika Lahti 0 4 4
3.Antti Jaatinen 1 2 3
4.Jonne Virtanen 1 2 3
5.Éric Perrin 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle