Ottelusarjalle suuntaa

LIIGA / Ennakko
Helsingin paikallispuolivälieräsarjan neljäs ottelu on äärimmäisen merkityksellinen. Jos Jokerit voittaa, se nousee tavoittamattoman tuntuiseen 3–1-johtoasemaan. IFK:n voitto puolestaan palauttaisi ottelusarjan tasatilanteeseen – ja sen avaimet punanuttujen käsiin.

Muuta

HIFK nousi kahden tappio-ottelun jälkeen maalin tappioasemasta 2–1-voittoon maanantaina. IFK:n voiton pääarkkitehti oli joukkueen kapteeni Ville Peltonen, joka survoi kaksi ylivoimamaalia lähietäisyydeltä.

Peltosen jälkimmäistä maalia jokerileiri ei sulattanut protestoimatta. Ankarimman rangaistuksen sai päävalmentaja Erkka Westerlund, jolle tuomittiin juomapullon heittämisestä ottelurangaistus.

Oletettavasti Westerlund joutuu seuraamaan ainakin keskiviikon pelin katsomosta. Vielä vuorokautta ennen ottelun alkua kurinpitopäätös oli SM-liigalta kuitenkin edelleen julkistamatta.


Ville Peltonen näytti maanantaina kahdella maalillaan esimerkkiä muulle IFK-joukkueelle.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Jokerien vaihtoaitiossa Westerlundin mahdollinen poissaolo ei juurikaan työnjakoon vaikuta, sillä puolustajia peluuttaa normaalistikin Hannu Virta ja hyökkääjiä Tomi Lämsä. Jäällä kotijoukkue jatkanee samalla kokoonpanolla kuin kahdessa edellisessäkin ottelussa.

IFK:n sairastuvalle liittyi Ari Vallinin ja Jeff Hamiltonin seuraksi maanantaina Tommi Kovanen, joka jätti ottelun kesken kolmannessa erässä. Kolmikon pelikunto selviää kuitenkin vasta pelipäivänä.

Ottelusarjan aiemmat jutut:

Ottelu 3: Peltonen pelasti IFK:n

- Haastattelu: Westerlund heitti tuomaria pullolla – huilaa seuraavan ottelun

- Haastattelu: Peltonen: ”Kyllä mä olen helvetin tyytyväinen”

- Kuvakooste: HIFK väänsi väkisin voiton

Ottelu 2: Jokereille toinen kiinnitys

– Haastattelu: HIFK:lta loppuvat kädet

- Haastattelu: Tarkoin vartioitu, silti tehokas

– Kuvakooste: Narreille kaksi eteen Julleja vastaan

– Mielipide: Jalosen tiimalasista hiekka hupenemassa

Ottelu 1: Miehiä tippui

– Haastattelu: Granlundin kausi vaarassa

– Haastattelu: ”Tällaisista illoista veskari tykkää”

– Kommentti: Helsingissä kiekkohuuma

– Uutinen: Teemu Pulkkisella munuaistulehdus

Ennakkojutut:

Analyysi: HIFK suosikki paikallissarjaan

– Dialogi: ”IFK:lla on enemmän hävittävää”

– Kuvakooste: Stadissa paikallispelin huumaa

» Lähetä palautetta toimitukselle