Ensi-ilta suurella näyttämöllä

LIIGA / Ennakko
Saattaa olla niinkin, että pitkästä, pitkästä aikaa Helsingissä nähdään mielenkiintoinen sarja-avaus Jokereiden ja HIFK:n iskiessä perjantaina yhteen. Vähiten ei kansaa kiinnosta Hannujen uuden ajan ensimmäinen kohtaaminen kun entinen Jokerivalmentaja Hannu Aravirta käskyttää HIFK:ta ja entinen TPS-valmentaja ja Turun kultasormi Hannu Jortikka Jokereita.

Mikään ei ole varmaa paitsi se, että kumpikaan Hannuista ei halua toiselleen liiga-avausta hävitä. Ja varmaa on toki sekin, että fanien odottamaa Jokerikapteeni Sami Heleniuksen ja HIFK:n päällikkölegenda Jere Karalahden kohtaamista ei nähdä vielä tässä paikallisottelussa.

Malmivaaralta kylkiluita murskaksi harjoituksissa

Alkavan kauden ennakkoasetelmissa joukkueet ovat suunnilleen tasavahvat, joten HIFK omaa ainakin paperilla vihdoin mahdollisuudet horjuttaa Jokereiden murhaavaa valta-asemaa kotiotteluissaan HIFK:ta vastaan. Paperit ovat olleet ennenkin vain paperia, sillä vuodesta 1992 alkaen Jokerit on voittanut runkosarjassa HIFK:n kotonaan 26 kertaa, pelannut kuudesti tasan ja hävinnyt vain kolmesti. Tähtipaitojen Ilmala-kammo on tärinäasteikolla siis lähes HPK-luokkaa.

- Vaikka kuinka kuulostaa kliseeltä, niin ei tällaisilla aiemmilla kotivoittotilastoilla ole mitään merkitystä kun peli perjantaina alkaa. Ei niitä kukaan enää muista kun kiekko jäähän putoaa, peli olisi muuten aivan liian helppoa, joukkueenjohtajasta valmentajaksi ylennyt Vade Immonen naureskelee.

Jokereilta puuttuvat perjantain sarja-avauksesta keskushyökkääjä Mikko Ruutu ja puolustaja Olli Malmivaara sekä mahdollisesti myös puolustaja Mikko Kalteva. Malmivaaralta katkesi tiistain harjoituksissa muutama kylkiluu, joten hän palaa miehistöön joskus kuukauden päästä, Immonen kertoi.

HIFK tyytyväinen Brett Harkinsiin

HIFK:lta puuttuvat valmentaja Sakari Lindforsin mukaan sarja-avauksesta Jokereita vastaan ainakin puolustajat Jere Karalahti, Pasi Saarinen, Hannu Pikkarainen ja Mikko Kurvinen sekä mahdollisesti hyökkääjä Juha Fagerstedt. Lindfors myöntää, että videoita ja Jokereiden pelisysteemejä on hiukan tutkittu, sillä keskinäisten otteluiden yllättävän pitkäksi kasvanut tappioputki Jokereille on tarkoitus saada perjantaina poikki.

- Ilman muuta puolustuksen kautta lähdetään Jokereita voittamaan. Takana on viisi peräkkäistappiota Jokereille, joten uskon meidän pelaajien olevan todella motivoituneita tähän otteluun. Sarja-avauksessa saattavat olla tunteetkin olla vähän pinnassa, mutta rauhoitellaan sitten pelaajia tarvittaessa, Lindfors pohti. Samalla hän kumosi huhut, joiden mukaan HIFK:n johto olisi jo nyt jossain määrin pettynyt Brett Harkinsin esityksiin.

- Harkins omaa hyvän pelisilmän ja pelikäsityksen, mutta liikkuvuudeltaan hän ei ole niitä nopeimpia. Tämä asia oli täysin tiedossamme ennakkoon ja uskon sitä paitsi siihen, että Harkinsin liike lisääntyy viimeistään joulun jälkeen ainakin jonkin verran, Lindfors sanoo.

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Jokerit, numero 2, Sami Helenius, tervetuloa kotiin!

Suomen puhutuimmaksi jääkiekkoilijaksi kesän räväköillä lausunnoillaan noussut Sami Helenius aloittaa oikeastaan kaiken alusta Jokereiden kanssa. Vihdoin ja viimein hän todella pelaa liigamiehistössä.

Kun Jereä ei vielä kentällä nähdä, Heleniusta eivät tule seuramaan ainoastaan omat fanit ja hiljaisemmat Jokereiden katsojat, vaan myös runsaslukuinen ja äänekäs HIFK:n faniryhmä. Heille NHL- ja AHL-kaukaloissa nyrkeillään uransa luonut Sami Helenius on vihattu ja salaa rakastettukin. Vihattu siksi, että Helenius pelaa Jokereissa ja rakastettu siksi, että Heleniuksella on isojen kissojen näköinen brändi. Milläs mielellä kauteen lähdet, Sami?

- Odotan tulevaa kautta kuin pikkupoika. Suurella innolla ja isolla sydämellä avaukseen lähden.

Ja aiot pelata niin kovaa kuin olet aiemmin sanonut?

- On kaksi tapaa pelata kovaa. Fiksusti ja tyhmästi. Aion pelata omaan peliäni maalin edessä ja kulmissa ja olen positiivisesti yllättynyt siitä, että kyllä ne tuomarit antavat siinä kovaakin pelata, jos ei mitään ylilyöntejä tule.

Eli et siis tappelekaan?

- SM-liigassa ei periaatteessa tapella, mutta jos jotain hölmöä Jokeripelaajille tapahtuu, sitten se on pakko tapella. Samoin jos joku tulee haastamaan, niin ihan varmasti saa tulla kokeilemaan. Minä en karkuun lähde. Ja mitä olen kautta rantain kuullut, niin siellä olisi pari jätkää, jotka haluaisivat kokeilla. Ei muuta kuin tervetuloa vaan. Ja mieluimmin edestä ja miehisesti, ei mistään puskien takaa.

Mitäs sille Ollille treeneissä todella tapahtui kun kylkiluut menivät?

- Tämä viikko on vedetty karvaustreeniä yks vastaan kolme ja Ollin kylkiluut menivät tässä karvaustreenissä. Jortikka vaatii, että kaveria ei treeneissä mitenkään silleen kunnioiteta, että jotenkin varottaisiin, vaan painetaan laidat paukkuen ja täysi rähinä päällä koko ajan.

» Lähetä palautetta toimitukselle