Perjantainen lähes paikallinen

LIIGA / Ennakko
Viime perjantaina Areenalla oteltiin asiallinen paikalisottelu, kun Jokerit kukisti IFK:n täyden salin edessä. Nostaako myös toinen pääkaupunkiseudun kiistakumppani tunnelman korkealle? Mitä tekee Bluesin 17-vuotias maalipyssy Lauri Tukonen? Syntyykö ottelussa yli kolme maalia?

Onneaan tulosvedossa koettelevat saavat pitää numerot pieninä pelitositteita tussatessaan. Jokerit kärsii pahasta tehottomuudesta, mutta osaa kotikaukalossaan pitää vierailijaviholliset kaukana parhaista maalipaikoista. Blues tosin alkaa pikku hiljaa kehittyä parempaan suuntaan aallonpohjansa jälkeen.

Jokerit pääsee peliin paremmin, muttei kuitenkaan järin kaksisesti levänneenä. Tiistain ja keskiviikon tuplan jälkeen joukkue on lataillut akkujaan yhden välipäivän. Blues sen sijaan pelasi eilen voittoisasti JYPiä vastaan Espoon hevosenkengässä katkaisten samalla pitkän voitottoman putkensa.

Molemmilla joukkueilla on havaittavissa pientä ratkaisijakaartin levenemistä. Jokereilla kolmosketju Valtteri Filppulan johdolla pelasi keskiviikkona mainiosti, vaikka jäikin maaleitta. Voittomaali Lukkoa vastaan merkittiin kakkosketjulle ja parivaljakolle Petri Pakaslahti – Timo Vertala.

Blues lepäsi alkukaudella pitkään tyystin Jan Calounin käsien, jalkojen ja pään varassa. Sitten tshekkitähti loukkaantui, ja nyt hieman yllättäen numero 11 on ollut jopa hieman pimennossa paluunsa jälkeen muiden noustessa ratkaisemaan. Mutta ei Calounia kannata jättää silti huomiotta: ”Honza” kuitenkin on liigan parhaimpiin kuuluvan ylivoimapelin selkeä avainpelaaja.

Nuorna vitsa väännettävä

Illan yksilötason erikoisuutena kotiyleisön kannattaa seurata Bluesin numeroa 28. Vasta 17-vuotta syksyllä täyttänyt huippulupaus Lauri Tukonen on iskenyt sinisten hyökkäyksessä jo kaksi maalia tällä kaudella. Pehmeästi luisteleva ja taitava Tukonen on jättänyt A-nuorten liigan vähemmälle huomiolle ja valinnut välietapiksi tähtiin Mestiksen, jossa hyökkääjä on pelannut jo kaudella 2001-2002. Vain 15-vuotiaana!

Bluesilla nuoret ovat muutenkin tekemässä vahvaa esiinmarssia vanhoja ja väsyneitä syrjäyttämään. Hyökkääjä Joni Töykkälä petasi Bluesille eilen kaksi pistettä napauttamalla JYP-ottelun voitto-osumaksi jääneen uransa ensimmäisen liigamaalin.

Jokereiden osalta nuorena yllättäjänä täytyy ehdottomasti mainita Sami Lepistö, joka on kaikessa hiljaisuudessa vakiinnuttanut paikkansa narripakan puolustuksessa ja noussut jopa pienoiseen profiilipakin rooliin. Lepistö pelaa erittäin kypsän oloisesti, ja mikä parasta, todella vaikuttaa ajoittain tulevaisuuden suurpuolustajalta Jokereissa. Areenan lehtereillä on jo tehty useita havaintoja numerosta 40 taalaskouttien papereissa.

Kansa lähtee karkeloimaan

Perjantai on hyvä pelipäivä tunnelman kannalta, varsinkin jos sopii odottaa katsomoon edes kohtuullisesti ihmisiä. On hyvä muistaa, että puhtaat bisneskatsojat loistavat poissaolollaan viikonloppuisin, sillä silloin työaikaan laskettavat asiakastapaamiset ovat harvassa. Jokohan saataisiin Areenalle Bluesiltakin kunnon kannattajaryhmittymä?

» Lähetä palautetta toimitukselle