Juhliiko Jokerit jälleen?

LIIGA / Ennakko
Kuva © Miro Pesonen
Kun SM-liiga jäi marraskuun maajoukkuetauolle, oli Jokerit sen kuumin joukkue. Helsinkiläiset eivät ole jääneet pisteittä lähes puoleentoista kuukauteen, ja edellisestä kotitappiosta on aikaa vielä enemmän. Tiistaina Jokerien vireen tulee mittaamaan toista kertaa tällä kaudella Ässät, jonka ensimmäinen Areenan-vierailu sujui alavireisesti.

Jokerit ja Ässät kohtasivat edellisen kerran Helsingissä hiukan yli kuukausi sitten. Tuolloin kotijoukkue voitti niukahkosti 3–1, vaikka oli kenttätapahtumissa vieraitaan selvästi edellä.

Ottelun jälkeen Jokerien päävalmentaja Tomi Lämsä kiitteli porilaisia siitä, että nämä tulivat pelaamaan aktiivisesti, eivät monen muun vieraan tapaan vain sumputtamaan keskialuetta. Yleisön ja kotijoukkueen kannalta Ässien pelityyli saattoikin olla miellyttävä, mutta porilaisryhmä itse kärsi siitä. Yksi tiistain pelin merkittävimmistä kysymyksistä lienee, lähtevätkö Karri Kiven suojatit jälleen karvaamaan itseään ulos, vai löytyykö työkalupakista maltillisempi vaihtoehto Jokerien kiekollisen pelaamisen pysäyttämiseksi.

Kuntokäyrät eri suunnissa

Kauden ensimmäisen kohtaamisen jälkeen Ässät ehti pelata ennen marraskuun maajoukkuetaukoa yhdeksän ottelua, joista se voitti vain kolme. Jokerit sen sijaan ei ole jäänyt kertaakaan pisteittä sitten lokakuun alun Kärpät-tappion, vaikka kolme kertaa se onkin kuitannut vain yhden pisteen voittomaalikilpailun jälkeen.

Kummankin joukkueen suurin ongelma on ollut tehottomuus ja vähien tehojen kasaantuminen samoille pelaajille. Jokerit tosin on saanut sairastuvalta leveyttä hyökkäyskalustoonsa, kun Ässät taas on menettänyt loukkaantuneiden kirjoihin viime kauden kolmospyssynsä Veli-Matti Savinaisen. Lisäksi porilaisten NHL-apu Jesse Joensuu loukkaantui viikonvaihteen turnauksessa Turussa ja hänen pelaamisensa tiistaina on epävarmaa.

Niemi ja Lamberg pelikunnossa

Jokerien kokoonpanoon palaavat Antti-Jussi Niemi ja Matti Lamberg. Semir Ben-Amor sen sijaan jää sivuun kuumeen vuoksi. Niemi on ollut koko alkukauden sivussa polvivamman vuoksi. Lamberg puolestaan joutui huilaamaan aivotärähdyksen jälkioireiden vuoksi selvästi odotettua pidempään, yli kuukauden päivät.

Kotijoukkueen pakka oli maajoukkuetauon aikana varsin levällään, sillä A-maajoukkueessa pelasivat Ilari Filppula, Ossi Väänänen ja Teemu Eronen sekä alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa Petteri Lindbohm, Esa Lindell ja Markus Hännikäinen. Niinpä Jokerit keskittyikin harjoittelussa lähinnä fysiikkapuoleen.

Ässistä Suomea edusti Joensuun lisäksi vain nuorten maajoukkuepuolustaja Patrik Parkkonen. Lisäksi Stephen Dixon oli Kanadan maajoukkueen mukana Deutschland Cupissa.

Seuraa Heitä

Erik Karlsson #65 | Pittsburgh

Puolustaja

Norris-voittajan otteet taantuivat ensimmäisten otteluiden ylimaalliselta tasolta varsin inhimillisiksi ennen taukoa. Silti ruotsalaispakki on koko liigan laukaisutilastossa viidentenä, vaikka on pelannut selvästi vähemmän kuin muut kärkinimet. Kun Karlsson on päässyt lepäämään, on häneltä jälleen lupa odottaa taikatemppuja kiekon kanssa.

Joel Armia #40 | Montreal

Laitahyökkääjä

Nuorukainen on joukkueensa toiseksi paras maalintekijä Joensuun jälkeen, mutta suoritustaso heittelee edelleen. Laituri ei ole osunut tällä kaudella kertaakaan kahdessa perättäisessä ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle