Tappara on ollut niskan päällä kaikissa tämän kauden paikallispeleissä. Kirvesrinnat ovat vieneet pisteet melko selvin numeroin. Pelillisesti Tappara on ollut selkeästi Ilvestä edellä vain viimeisimmässä ottelussa.
Kovaa harjoitellut Ilves lähtee takaa-ajoon
Yksi asia on varma. Ilveksellä ei ole tänä vuonna enää mitään muuta voitettavaa kuin oma kunnia. Ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa sen metsästys kun ottaa rakkaan vihollisen päänahka?
- Joulua edeltävä viikko harjoiteltiin kovaa, ja tällä viikolla ollaan keskitytty lepoon. Niin henkisesti kuin fyysisestikin, kertoo joukkueenjohtaja Mauri Autonen.
Ilves kärsii selkeästi paikallisvastustajaansa enemmän nuorten MM-kisoista. Poissa ovat elintärkeät Tuomas Nissinen ja Jesse Niinimäki. Kun lisäksi Teemu Jääskeläinenkin on Halifaxissa, on Ilveksen heikko pakkikalusto entistäkin heikompi.
- Pitkäaikaispotilaista Tomi Källarsson ja Ville Koistinen ovat edelleen sivussa. Bruce Racine palasi joulunalusviikolla joukkueen harjoitteluvahvuuteen ja on huomenna kokoonpanoissa, Autonen valoittaa. – Källarssonilta poistetaan 8. päivä solisluumurtuman takia laitettu levy ja sitten tutkitaan miten se olkapää ärtyy siitä. Mies on kuitenkin päässyt harjoittelemaan ja pitäisi pikaisesti palata.
Puolustuksesta on Autosen mukaan pois myös flunssainen Tapio Sammalkangas ja Vesa Viitakosken sekä Martti Järventien pelaaminen on hieman epävarmaa.
- Poissaolijoita paikkaa Hämeenlinnasta tullut David Printz, jonka aiomme rekisteröidä jo huomiseen peliin.
Maalissa Ilveksellä pelaa silti Tommi Satosaari, joka ei kyllä edellisessä ottelussa vakuuttanut. Muutenkin Satosaaren otteet ovat olleet haparoivia. Onneksi vahvuuteen palaavat rangaistuksensa suorittaneet Raimo Helminen ja Timo Peltomaa. Molemmilta sopii odottaa selkeästi edellistä paikallispeliä vahvempia otteita ja johtajuutta niin kentällä kuin vaihtoaitiossa.
Pelillisesti Ilves tuskin pyrkii saatikka pystyy mihinkään erikoiseen. Omalla peruspelillä, josta on silloin tällöin nähty pieniä pilkahduksia, voidaan saada edes jotakin aikaiseksi. Koko homma lähtee pienistä asioista. Syöttö, joka aiemmin on mennyt naapurille, napsahtaakin nyt oman pelaajan lapaan, tai taklaus osuukin kohdalleen, eikä tyhjään päätypleksiin. Näistä onnistumisista voidaan saada aikaan lumipalloilmiö ja usko rouva Fortunan olemassaoloon palaa Ilves-pelaajien korvien väliin. Ja kun hurmos saadaan päälle, sitä on usein vaikea pysäyttää. Tämä kaikki kuitenkin vaatii kokeneiden pelaajien panosta ja roolia, jotta nuoremmat pelaajat saisivat niitä onnistumisia. Erityisroolissa on Martti Järventie, joka on korvaamaton repaleiselle Ilves-puolustukselle. Maran ja muiden pitää esimerkillään pystyä rauhoittamaan peli heti alusta asti. Hosumallahan ei tule kuin.. No kyllä te tiedätte.
Tapparalla tilaisuus katkaista tappioputki
Tapparan edellinen voitto on nimenomaan Ilveksestä. Sen jälkeen on tullut kirvelevät tappiot HIFK:lle, JYP:lle ja Lukolle. Pelillisesti Tappara on parhaimmillaan niin selkeästi edellä Ilvestä, että nyt orastavan tappioputken katkaisuun on oiva tilaisuus.
- Samoilla aseilla kuin ennenkin, ei tässä mitään jippoja olla keksitty. Lähdetään pelaan omaa peliä, kommentoi Tapparan valmentaja Kari Makkonen. – Kokoonpanoon ei ole ainakaan vielä tiedossa mitään muutoksia, tosin lopulliset ratkaisuthan tehdään vasta huomisaamuna.
Tapparan loukkaantumistilanne on hyvä. Poissa on vain maalivahti Mika Lehto, mutta hänen paikkansa ottaa Makkosen mukaan Pelicanseista loppukaudeksi Tapparaan tullut ex-Ilves Pasi Kuivalainen. Kuivalainen on torjuntatyyliltään erilainen kuin Lehto, joka pysyttelee paremmin pystyssä kuin ”Paffa”. Joulutauon aikana Tappara-puolustuksella on tosin ollut aikaa harjoitella yhteispeliä, joten sen pitäisi sujua.
- Kun tauko alkoi, harjoiteltiin viikko tiistaista lauantaihin kaksi kertaa viikossa. Välillä mentiin kovaa ja välillä vähän rauhallisemmin. Ihan asiallisesti, ei mitään rääkkiä. Pidettiin muutama päivä taukoa ja tapanina mentiin taas jäälle, kertoili Makkonen Tappara-pelaajien joulunvietosta.
Tapparan pelityylissä on tänä vuonna tapahtunut selkeä muutos. Hyökkäyksiin lähdöt ovat selkeästi hidastuneet ja nopeat ja vikkelät vastustajat ovat usein iskeneet kirvesrintojen omalla aseella, kovalla prässillä kiekolliseen puolustajaan. Ilvestä vastaan tällaista ei tosin ole odotettavissa, joten hieman heikompikätisimmillekin pakeille jää aikaa katsoa mihin kiekon antaa. Suurlupaus Tuukka Mäntylä on ollut melko vaisu tällä kaudella, mutta on kiekon kanssa ehdottomasti Tapparan vaarallisin puolustaja. Myös Tapparan ”pappakaksikko” Janne Ojanen ja Tom Bisset saavat rauhassa sommitella kuvioitansa, koska Ilves-puolustus on tällä hetkellä ihan riekaleina ja viisikkopeli ontuu pahemman kerran.
Tappara vie ja Ilves vikisee
Joukkueiden välissä on sarjataulukossa viisi joukkuetta ja piste-eroa on 22 pistettä, ja se näkyy. Jos Tappara pystyy pelaamaan omalla tasollaan , Ilves on sille suupala. Jos taas Hakametsän eteläpäässä lähdetään peliin takki auki ja aliarvioidaan omaa kunniankamppailuaan käyvää kissimirriä, voi noutaja tulla. Pelillisesti tullaan tuskin näkemään mitään suurta ja 7500 katsojaa on lähes utopistinen tavoite. Paikallispeleistä on kadonnut se hehku, mikä niissä joskus oli. Oi niitä aikoja…
Yhtä kaikki, Tappara vie pisteet ja vain todellinen optimisti pistää rahansa likoon Ilveksen puolesta.